Suomenkielisen Wikipedian 100 luetuinta artikkelia, päivittäin. Lue lisää...
Tanssii susien kanssa (Dances with Wolves) on Kevin Costnerin ohjaama yhdysvaltalainen parhaan elokuvan Oscarin voittanut eeppinen draama- ja lännenelokuva vuodelta 1990. Se kertoo Yhdysvaltojen armeijan ratsuväen upseerista, joka ystävystyy sioux-intiaanien kanssa, ja joutuu uhraamaan uransa ja suhteensa omaan kansaansa. Elokuvan päärooleissa esiintyvät Kevin Costner, Mary McDonnell ja Graham Greene.
Anu ja Mikko (vuoden 1940 elokuva)
Anu ja Mikko on Orvo Saarikiven ohjaama suomalainen elokuva vuodelta 1940. Elokuva pohjautuu Kersti Bergrothin kolminäytöksiseen näytelmään Anu ja Mikko (1932), jonka kantaesitys oli Suomen Kansallisteatterissa 2. lokakuuta 1932.
Negative on suomalainen hard rock -yhtye, jonka perustivat laulaja Jonne Aaron Liimatainen ja rumpali Janne ”Jay Slammer” Heimonen Tampereella vuonna 1997. Myöhemmin kokoonpanoon liittyivät kitaristit Lauri ”Larry Love” Markkula ja Jukka ”Sir Christus” Mikkonen sekä basisti Antti ”Anatomy” Aatamila. Negativen debyyttialbumi War of Love julkaistiin vuonna 2003, ja se myi Suomessa kultaa.
Miina Sillanpään päivä, kansalaisvaikuttamisen päivä
Miina Sillanpään päivää, kansalaisvaikuttamisen päivää vietetään Suomessa 1. lokakuuta. Päivän tarkoitus on muistaa Miina Sillanpään elämäntyötä ja muistuttaa kansalaisvaikuttamisen merkityksestä yhteiskunnassa.
Luettelo hätäkeskuksen tehtäväluokista
Tehtäväluokat ovat Suomessa hätäkeskuksen viranomaisille määrittämiä tehtävänimikkeitä, jotka kertovat tehtävän perustiedot ja kiireellisyysluokan.
Anu ja Mikko (vuoden 1956 elokuva)
Anu ja Mikko on suomalainen elokuva vuodelta 1956. Sen on ohjannut Ville Salminen ja tuottanut Mauno Mäkelä. Elokuva perustuu Kersti Bergrothin näytelmään vuodelta 1932.
Luettelo suomalaisten opiskelijahaalarien väreistä
Luettelo suomalaisten opiskelijahaalarien väreistä sisältää suomalaisten yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen ainejärjestöjen ja kiltojen opiskelijahaalareiden värit. Lisäksi luettelossa on epätäydellinen edustus ulkomaalaisten korkeakoulujen suomalaisten opiskelijajärjestöjen haalareiden väreistä. Osassa kaupungeista haalarit on tapana pukea kokonaan ylle ja osassa ne solmitaan vyötäisille, jolloin haalareista saattaa näkyä vain pääväri, mitä ei luettelossa ole huomioitu.
Woke (lausutaan englanniksi /woʊk/) tarkoittaa valveutuneisuutta tai henkilön yhteiskunnallista tiedostamista. Wokessa välitetään vähemmistöistä, syrjinnästä ja vihapuheesta. Sana on alun perin peräisin Yhdysvaltain afroamerikkalaisen väestön 1920-luvulla käyttämästä englannin muodosta, jossa sillä viitattiin hereillä olemiseen.
Anna minun rakastaa enemmän (elokuva)
Anna minun rakastaa enemmän on vuonna 2025 ensi-iltansa saava Oskari Sipolan ohjaama draamaelokuva. Se perustuu Juha Itkosen samannimiseen romaaniin vuodelta 2005. Elokuvan pääosia näyttelevät Rita Behm ja Pyry Kähkönen.
Temptation Island Suomi on suomalainen tositelevisio-ohjelma, joka perustuu yhdysvaltalaiseen Viettelysten saari -ohjelmaan. Ohjelmassa neljä suomalaista pariskuntaa viedään paratiisisaarelle kolmeksi viikoksi. Siellä parit eivät ole yhdessä, vaan varattujen naisten seurassa on 12 sinkkumiestä ja varattujen miesten seurassa 12 sinkkunaista.
Joker on vuonna 2019 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen psykologinen jännityselokuva, jonka on ohjannut Todd Phillips. Phillips on myös käsikirjoittanut elokuvan yhdessä Scott Silverin kanssa. Elokuva perustuu DC Comicsin luomaan superroistoon ja Batmanin arkkiviholliseen, Jokeriin, jota esittää Joaquin Phoenix.
Suippumadonlakki (Psilocybe semilanceata) eli silokki on useimmiten pohjoisen pallonpuoliskon ravinteikkailla mailla tavattu madonlakkeihin kuuluva myrkylliseksi luokiteltu sieni. Sieni ei vahingoita ihmiskehoa vaan sieni sisältää psykedeeliksi luokiteltavaa päihdyttävää ainetta nimeltä psilosybiini, jonka vaikutukset johtavat muun muassa tajunnantilan moninaisiin muutoksiin. Suippumadonlakkia käytetään keskushermostovaikutustensa vuoksi yleisesti psykedeelisenä päihteenä, kuten muitakin psilosybiinisieniä.
Erikoisjoukot (televisiosarja)
Erikoisjoukot on suomalainen, syksyllä 2022 Ruudussa alkanut ja keväällä 2023 Nelonen-kanavalla ensimmäistä kertaa esitetty, Suomen rankimmaksi tituleerattu tositelevisio-ohjelma, jossa julkisuudesta tunnetut henkilöt suorittavat lyhennetyn version äärimmäisen rankasta erikoisjoukkosotilaiden valintakokeesta, joka sisältää sekä fyysisesti että henkisesti haastavia tehtäviä. Ohjelma perustuu suosittuun ja palkittuun brittiläiseen SAS: Who Dares Wins -formaattiin. Sarjassa julkkiskokelaille ei ole luvassa helpotusta ja heidän täytyy selvitä niukalla ravinnolla, sekä verrattain vähällä levolla koko leirin ajan.
Revontulet ovat ilmakehän valoilmiö, joka koostuu värikkäistä, tanssivista ja vaihtelevista kuvioista pohjoisella ja eteläisellä yötaivaalla. Revontulet ovat useimmin vihreitä, mutta joskus punaisia, purppuroita tai sinisiä. Revontulet aiheutuvat aurinkotuulen tuomien varautuneiden hiukkasten osumisesta Maan ilmakehään noin 80–250 kilometrin korkeudella.
Luettelo vuonna 2025 kuolleista henkilöistä
Tämä on luettelo vuonna 2025 kuolleista tunnetuista henkilöistä. Henkilöt on lueteltu kuolinpäivän mukaisesti, samana päivänä kuolleet sukunimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä. Jos henkilöstä ei ole kirjoitettu artikkelia, luettelossa mainitaan lähde.
Luettelo televisiosarjan Salatut elämät poistuneista henkilöistä
Tämä luettelo sisältää henkilötietoja MTV3:n esittämästä Salatut elämät -televisiosarjasta poistuneista henkilöistä. Artikkeli käsittelee sarjan perheitä ja sivuhenkilöitä. Sarjan nykyiset henkilöt on lueteltu artikkelissa Luettelo televisiosarjan Salatut elämät henkilöistä.
Amerikan yhdysvallat (engl. United States of America, lyh. USA) eli Yhdysvallat on pääosin Pohjois-Amerikan keskiosassa sijaitseva perustuslaillinen liittovaltio, joka koostuu 50 osavaltiosta ja yhdestä liittovaltion hallinnollisesta liittopiiristä, Washington (DC):stä, sekä useista erillisalueista.
Luettelo Suomen kunnista väkiluvun mukaan
Tämä on luettelo Suomen kunnista väkiluvun mukaan 30. kesäkuuta 2025. Kuntien mediaanissa on Luoto (5 934).
Luettelo televisiosarjan Salatut elämät henkilöistä
Tämä on luettelo suomalaisen televisiosarjan Salatut elämät nykyisistä henkilöistä. Sarjasta poistuneet henkilöt on lueteltu artikkelissa Luettelo televisiosarjan Salatut elämät poistuneista henkilöistä.
Bodominjärven murhat ovat Suomen rikoshistorian tunnetuimpia tapauksia. Helluntaina 5. kesäkuuta 1960 espoolaisen Bodominjärven rannalla telttaretkellä olleet 15-vuotiaat Maila Irmeli Björklund ja Anja Tuulikki Mäki sekä 18-vuotias Seppo Antero Boisman surmattiin heidän nukkuessaan teltassaan murskaamalla heidän kallonsa lyömällä todennäköisesti isolla kivellä.
Vain elämää (16. tuotantokausi)
Vain elämää -televisiosarjan 16. tuotantokausi esitetään syyskuusta 2025 alkaen Nelosella. Kauden artistit ovat Käärijä, Lauri Haav, Kuumaa-yhtyeen laulaja Johannes Brotherus, Egotrippi-yhtyeen laulaja Mikki Kauste, Pelle Miljoona, Viivi, Jonna Tervomaa ja Vesta.