Suomenkielisen Wikipedian 100 luetuinta artikkelia, päivittäin. Lue lisää...
Korpiklaani on suomalainen Lahdesta kotoisin oleva, sekä suomeksi että englanniksi laulava folk metal -yhtye, jonka perusti Jonne Järvelä vuonna 2003. Aikaisemmin yhtyeen sanoitukset olivat saamenkielisiä, jolloin yhtyeen nimi oli Shaman. Yhtye saavutti suuremman yleisön, kun se sai tarjouksen levytyssopimuksesta Nuclear Blastin kanssa.
Seitsemän veljestä on Aleksis Kiven kirjoittama romaani, jota pidetään yhtenä suomalaisen kirjallisuuden suurimmista merkkiteoksista. Seitsemän veljestä ilmestyi keväällä 1870 Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Novellikirjasto-sarjassa neljän vihon painoksena. Romaanijulkaisu ilmestyi vasta vuonna 1873.
Nummisuutarit on Aleksis Kiven vuonna 1864 kirjoittama näytelmä. Sitä on pidetty Kiven rikkaimpana ja omintakeisimpana teoksena, ja se onkin yksi Suomen suosituimmista puhenäytelmistä. Nummisuutareita kirjoittaessaan Kivi kuvasi omia kotiseutujaan, ja tämä antoi tekstiin eloa, monipuolisuutta ja todentuntua.
Nummisuutarit (vuoden 1938 elokuva)
Nummisuutarit on Wilho Ilmarin ohjaama mustavalkoelokuva vuodelta 1938. Se on keskimmäinen kolmesta Aleksis Kiven näytelmään Nummisuutarit (1864) pohjautuvasta elokuvasta. Etelä-Hämeeseen sijoittuvassa komediassa nummisuutarin poika Esko lähtee puhemies Mikko Vilkastuksen kanssa hakemaan itselleen morsianta Karrin kasvattityttärestä Kreetasta, mutta kaikki ei suju suunnitelmien mukaan.
Jäänmurtaja on laiva, joka on suunniteltu vesistön pinnalla olevan jään särkemiseen vesiväylältä, satamasta tai muulta alueelta. Se mahdollistaa talvimerenkulun merialueilla, joilla vesi jäätyy ja joilla satamat olisivat muuten kiinni jopa useita kuukausia vuodessa. Alus murtaa jään omalla painollaan ja painaa syntyneet jäälohkareet sivuilleen ja alleen.
Vain elämää (16. tuotantokausi)
Vain elämää -televisiosarjan 16. tuotantokausi esitetään syyskuusta 2025 alkaen Nelosella. Kauden artistit ovat Käärijä, Lauri Haav, Kuumaa-yhtyeen laulaja Johannes Brotherus, Egotrippi-yhtyeen laulaja Mikki Kauste, Pelle Miljoona, Viivi, Jonna Tervomaa ja Vesta.
Aleksis Kiven päivä, suomalaisen kirjallisuuden päivä
Aleksis Kiven päivää, suomalaisen kirjallisuuden päivää vietetään Suomessa 10. lokakuuta, Aleksis Kiven syntymäpäivänä. Kansalliskirjailija Aleksis Kiven elämäntyön lisäksi on tarkoitus muistuttaa suomalaisen kirjallisuuden merkityksestä.
Luettelo Nobelin rauhanpalkinnon saaneista
Tämä on luettelo Nobelin rauhanpalkinnon saaneista. Luettelo on kronologinen.
Luettelo suomalaisten opiskelijahaalarien väreistä
Luettelo suomalaisten opiskelijahaalarien väreistä sisältää suomalaisten yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen ainejärjestöjen ja kiltojen opiskelijahaalareiden värit. Lisäksi luettelossa on epätäydellinen edustus ulkomaalaisten korkeakoulujen suomalaisten opiskelijajärjestöjen haalareiden väreistä. Osassa kaupungeista haalarit on tapana pukea kokonaan ylle ja osassa ne solmitaan vyötäisille, jolloin haalareista saattaa näkyä vain pääväri, mitä ei luettelossa ole huomioitu.
Apinan vuosi on Janne Kuusen ohjaama suomalainen näytelmäelokuva vuodelta 1983. Kuusi kirjoitti myös elokuvan käsikirjoituksen yhdessä kirjailija Harri Sirolan kanssa tämän romaanin Abiturientti (1980) pohjalta. Vauraan perheen pojan viimeistä lukiovuotta kuvaavan elokuvan pääosaa esittää Heikki Salomaa.
Luettelo hätäkeskuksen tehtäväluokista
Tehtäväluokat ovat Suomessa hätäkeskuksen viranomaisille määrittämiä tehtävänimikkeitä, jotka kertovat tehtävän perustiedot ja kiireellisyysluokan.
Nummisuutarit (vuoden 1957 elokuva)
Nummisuutarit on Valentin Vaalan ohjaama elokuva, jonka käsikirjoitus perustuu Aleksis Kiven Nummisuutareihin. Se sai ensi-iltansa vuonna 1957. Elokuva oli Suomi-Filmin ensimmäinen värielokuva.
Hietalahden telakka eli Helsingin telakka on Helsingin Hietalahdessa ja Hernesaaressa sijaitseva Helsinki Shipyard Oy:n omistama risteilyalusten, autolauttojen ja jäänmurtajien rakentamiseen erikoistunut telakka. Hietalahdessa on Suomen telakoista ainoana kokonaan katettu telakka-allas. Sen pituus on 280,5 metriä ja leveys 34 metriä.
Suomen kunnanvaakunat sisältävät Suomen kuntien käyttämät viralliset vaakunat. Alun perin ainoastaan kaupungeilla oli oikeus käyttää vaakunaa, joskin eräät kauppalat (Karjaa, Riihimäki, Rovaniemi ja Valkeakoski) olivat onnistuneet vahvistamaan sellaisen itselleen tasavallan presidentin allekirjoittamalla asetuksella. Kaikkia kuntia koskettava oikeus viralliseen vaakunaan luotiin 8.
Rauma Marine Constructions Oy (RMC) on suomalainen laivanrakennusyhtiö, joka on erikoistunut monitoimimurtajien, matkustaja-autolauttojen ja viranomaisalusten rakentamiseen ja huoltoon. RMC:n suurin yksittäinen omistaja on pääomasijoittaja Tesin kautta Suomen valtio. Australialaisen ABC Newsin mukaan Suomen valtio on tukenut RMC:tä noin 50 miljoonalla eurolla.
Erikoisjoukot (televisiosarja)
Erikoisjoukot on suomalainen, syksyllä 2022 Ruudussa alkanut ja keväällä 2023 Nelonen-kanavalla ensimmäistä kertaa esitetty, Suomen rankimmaksi tituleerattu tositelevisio-ohjelma, jossa julkisuudesta tunnetut henkilöt suorittavat lyhennetyn version äärimmäisen rankasta erikoisjoukkosotilaiden valintakokeesta, joka sisältää sekä fyysisesti että henkisesti haastavia tehtäviä. Ohjelma perustuu suosittuun ja palkittuun brittiläiseen SAS: Who Dares Wins -formaattiin. Sarjassa julkkiskokelaille ei ole luvassa helpotusta ja heidän täytyy selvitä niukalla ravinnolla, sekä verrattain vähällä levolla koko leirin ajan.
Luettelo suomalaisista Nobel-palkinnon saaneista
Tämä on luettelo suomalaisista Nobel-palkinnon saaneista.
Luettelo Suomen kunnista väkiluvun mukaan
Tämä on luettelo Suomen kunnista väkiluvun mukaan 30. kesäkuuta 2025. Kuntien mediaanissa on Luoto (5 934).
Singapore (malaijiksi Singapura; kiin.: 新加坡; pinyin: Xīnjiāpō; tamiliksi சிங்கப்பூர், Ciŋkappūr), viralliselta nimeltään Singaporen tasavalta (engl. Republic of Singapore; malaijksi: Republik Singapura; kiin.: 新加坡共和国; pinyin: Xīnjiāpō Gònghéguó; tamiliksi சிங்கப்பூர் குடியரசு, Ciŋkappūr Kudiyarasu), on kaupunkivaltio Kaakkois-Aasiassa. Singapore sijaitsee 137 kilometriä päiväntasaajalta pohjoiseen, Malakan niemimaan eteläkärjessä olevilla saarilla, joista merkittävin on sen pääsaari.
Sisu on vuonna 2023 ensi-iltansa saanut suomalainen toimintaelokuva, jonka on käsikirjoittanut ja ohjannut Jalmari Helander. Elokuvan päähenkilö on Aatami Korpi (Jorma Tommila), joka on menettänyt perheensä talvisodassa. Hän on saanut sotimisesta tarpeekseen ja alkanut elää uutta elämää kullankaivajana Lapissa.