Suomenkielisen Wikipedian 100 luetuinta artikkelia, päivittäin. Lue lisää...
Kiss oli yhdysvaltalainen rock-yhtye, jonka laulaja ja rytmikitaristi Paul Stanley ja laulaja-basisti Gene Simmons perustivat New York Cityssä vuonna 1973. Heidän lisäkseen yhtyeen alkuperäiseen ja tunnetuimpaan kokoonpanoon lukeutuivat soolokitaristi Ace Frehley ja rumpali Peter Criss. Kissin viimeisen kokoonpanon muodostivat Stanley, Simmons, vuodesta 2002 yhtyeessä soittanut soolokitaristi Tommy Thayer ja jo 1990-luvulla yhtyeessä ensi kerran soittanut rumpali Eric Singer.
Apocalyptica on helsinkiläinen metallimusiikkiyhtye, joka tuli tunnetuksi soittamalla Metallican kappaleita selloilla. Jo toisella albumilla oli kuitenkin myös yhtyeen omia kappaleita ja myöhemmin cover-kappaleiden osuus on vähentynyt. Yhtyeen musiikkia on kutsuttu muun muassa nimillä ”sello-rock” (kuten yhtye itse kutsuu tyyliään), sinfoninen metalli, neoklassinen metalli tai progressiivinen metalli.
BGM-109 Tomahawk on pitkänkantaman jokasään risteilyohjus, joka laukaistaan sukellusveneestä tai laivasta maamaaleihin. Ohjus on erittäin tarkka ja se yltää noin 2500 kilometrin päässä oleviin kohteisiin. Nimi "Tomahawk" tulee Pohjois-Amerikan intiaanien sotakirvestä tarkoittavasta sanasta tomahawk.
Vain elämää (16. tuotantokausi)
Vain elämää -televisiosarjan 16. tuotantokausi esitetään syyskuusta 2025 alkaen Nelosella. Kauden artistit ovat Käärijä, Lauri Haav, Kuumaa-yhtyeen laulaja Johannes Brotherus, Egotrippi-yhtyeen laulaja Mikki Kauste, Pelle Miljoona, Viivi, Jonna Tervomaa ja Vesta.
Mayhem (tunnettu myös nimellä The True Mayhem) on oslolainen vuonna 1984 perustettu black metal -yhtye, joka nimettiin Venomin kappaleen ”Mayhem With Mercy” mukaan. Yhtyeen tunnetuin albumi De Mysteriis Dom Sathanas (1994) on black metal -genren tunnetuimpia julkaisuja. Mayhem on myös ensimmäinen Norjassa perustettu black metal -yhtye.
Stora Enson vanha pääkonttori eli entinen Enso-Gutzeitin pääkonttori on Helsingin Katajanokalla sijaitseva toimistorakennus. Vuonna 1962 valmistuneen rakennuksen on suunnitellut arkkitehti Alvar Aalto. Sen rakennutti metsäteollisuuskonserni Enso-Gutzeit ja se toimi vuosikymmeniä sen ja Stora Enson pääkonttorina.
Luettelo suomalaisten opiskelijahaalarien väreistä
Luettelo suomalaisten opiskelijahaalarien väreistä sisältää suomalaisten yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen ainejärjestöjen ja kiltojen opiskelijahaalareiden värit. Lisäksi luettelossa on epätäydellinen edustus ulkomaalaisten korkeakoulujen suomalaisten opiskelijajärjestöjen haalareiden väreistä. Osassa kaupungeista haalarit on tapana pukea kokonaan ylle ja osassa ne solmitaan vyötäisille, jolloin haalareista saattaa näkyä vain pääväri, mitä ei luettelossa ole huomioitu.
Laura Haimila on suomalainen toimittaja, juontaja ja sosiaalisen median vaikuttaja. Halmila juonsi vuoteen 2015 Radio NRJ:llä toimittaja Tuija Pehkosen kanssa iltapäivä- ja aamuohjelmia. Hän on työskennellyt NRJ:n jälkeen Yle Kioskin tuottajana ja vuonna 2019 Radio Helsingin aamulähetyksen juontajana.
Luettelo hätäkeskuksen tehtäväluokista
Tehtäväluokat ovat Suomessa hätäkeskuksen viranomaisille määrittämiä tehtävänimikkeitä, jotka kertovat tehtävän perustiedot ja kiireellisyysluokan.
Tenet on vuonna 2020 ensi-iltansa saanut brittiläis-yhdysvaltalainen tieteistoimintatrilleri, jonka on ohjannut ja käsikirjoittanut Christopher Nolan. Sen pääosia esittävät John David Washington, Robert Pattinson, Elizabeth Debicki, Dimple Kapadia, Michael Caine ja Kenneth Branagh. Elokuvan kuvaukset alkoivat toukokuussa 2019, ja sitä kuvattiin seitsemässä maassa: Tanskassa, Virossa, Intiassa, Italiassa, Norjassa, Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa.
Erikoisjoukot (televisiosarja)
Erikoisjoukot on suomalainen, syksyllä 2022 Ruudussa alkanut ja keväällä 2023 Nelonen-kanavalla ensimmäistä kertaa esitetty, Suomen rankimmaksi tituleerattu tositelevisio-ohjelma, jossa julkisuudesta tunnetut henkilöt suorittavat lyhennetyn version äärimmäisen rankasta erikoisjoukkosotilaiden valintakokeesta, joka sisältää sekä fyysisesti että henkisesti haastavia tehtäviä. Ohjelma perustuu suosittuun ja palkittuun brittiläiseen SAS: Who Dares Wins -formaattiin. Sarjassa julkkiskokelaille ei ole luvassa helpotusta ja heidän täytyy selvitä niukalla ravinnolla, sekä verrattain vähällä levolla koko leirin ajan.
W.A.S.P. on vuonna 1982 perustettu yhdysvaltalainen heavy metal -yhtye. W.A.S.P. tuli tunnetuksi 1980-luvulla kiistanalaisista psykodraamatyylisistä, shock rockia lähentelevistä konserteistaan sekä brutaaleista sanoituksistaan. Myöhemmissä yhtyeen levytyksissä ovat korostuneet politiikka ja uskonto.
Luettelo vuonna 2025 kuolleista henkilöistä
Tämä on luettelo vuonna 2025 kuolleista tunnetuista henkilöistä. Henkilöt on lueteltu kuolinpäivän mukaisesti, samana päivänä kuolleet sukunimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä. Jos henkilöstä ei ole kirjoitettu artikkelia, luettelossa mainitaan lähde.
Helsinki-halli (ruots. Helsingforsarenan, tai Pasilan areena, nykyiseltä sponsorinimeltään Veikkaus Arena) on Hjallis Harkimon ideoima ja Helsingin Keski-Pasilassa sijaitseva monitoimiareena, joka valmistui 1997. Areena oli vuosina 1997–2022 nimetty juomavalmistaja Hartwallin mukaan, joka toimi hallin nimisponsorina.
Luettelo Suomen kunnista väkiluvun mukaan
Tämä on luettelo Suomen kunnista väkiluvun mukaan 30. kesäkuuta 2025. Kuntien mediaanissa on Luoto (5 934).
Von Hertzen Brothers on suomalainen kolmen veljeksen muodostama klassista, progressiivissävytteistä ja eeppistäselvennä rockia soittava yhtye. Yhtyeen jäsenet ovat soittaneet monissa tunnetuissa suomalaisissa rock-yhtyeissä. Kitaristi-laulaja Kie von Hertzen on soittanut Don Huonoissa, laulaja-kitaristi Mikko von Hertzen Egotripissä ja Lemonatorissa sekä basisti-laulaja Jonne von Hertzen Jonna Tervomaan yhtyeessä.
Skimbagirls on helmikuussa 2023 ensi-iltansa saanut suomalainen komedialokuva, jonka on ohjannut Marja Pyykkö. Elokuva kertoo neljästä naisesta, jotka ovat nuoruudestaan asti käyneet yhdessä lasketteluretkillä ja kutsuvat itseään sen vuoksi nimellä ”Skimbagirls”. Elokuvan piti tulla ensi-iltaan helmikuussa 2022, mutta ensi-iltaa siirrettiin vuodella koronarajoitusten vuoksi.
Abba on ruotsalainen pop-yhtye, joka on yksi kaikkien aikojen suosituimmista ja tunnetuimmista yhtyeistä. Abba nousi kansainväliseen suosioon vuonna 1974 voitettuaan Euroviisut kappaleellaan ”Waterloo”. Tuon jälkeen yhtye sai suurta menestystä levylistoilla ympäri maailmaa, ja se on säilyttänyt suosionsa myös vuonna 1982 tapahtuneen hajoamisensa jälkeen.