Suomenkielisen Wikipedian 100 luetuinta artikkelia, päivittäin. Lue lisää...
Näköradiomiehen ihmeelliset siekailut
Näköradiomiehen ihmeelliset siekailut on vuonna 1969 ensi-iltansa saanut komediaelokuva, jonka on ohjannut Ere Kokkonen. Elokuva on viides Spede-elokuva. Elokuvan pääosissa nähdään Spede Pasanen, Vesa-Matti Loiri, Leo Jokela ja Tarja-Tuulikki Tarsala.
Lapuan patruunatehtaan räjähdys
Lapuan patruunatehtaan räjähdys on yksi Suomen rauhanajan historian tuhoisimmista onnettomuuksista. Kaupunkialueella sijainneen teollisuuslaitoksen räjähdys tapahtui 13. huhtikuuta 1976 Lapualla kello 7.42.
Oy Teboil Ab on Suomessa toimiva, venäläinen, öljy- ja energiatuotteiden markkinointia, maahantuontia, myyntiä, jakelua ja huoltoasematoimintaa harjoittava yhtiö, jonka omistaa venäläinen Lukoil. Vuonna 2020 Teboilin liikevaihto oli noin 1,7 miljardia euroa ja markkinaosuus öljytuotteiden myynnistä Suomessa vuonna 2019 oli 28 prosenttia. Teboilin tulos on romahtanut kuluttajien alettua boikotoida Venäjän vuonna 2022 Ukrainaa vastaan aloittamaa hyökkäyssotaa tukevia yrityksiä.
Luettelo Suomen kunnista väkiluvun mukaan
Tämä on luettelo Suomen kunnista väkiluvun mukaan 30. kesäkuuta 2025. Kuntien mediaanissa on Luoto (5 934).
Luettelo hätäkeskuksen tehtäväluokista
Tehtäväluokat ovat Suomessa hätäkeskuksen viranomaisille määrittämiä tehtävänimikkeitä, jotka kertovat tehtävän perustiedot ja kiireellisyysluokan.
Rorschachin musteläiskätesti eli musteläikkätesti on puhekielinen nimi kliinisen psykologian tutkimusmenetelmälle (Rorschachin testi, rorschachtesti, Rorschach-koe, Ro), jota voidaan käyttää havaintokognitiivisena tutkimusvälineenä. Rorschach-testi ei ole assosiaatiotesti, eikä sillä tutkita henkilön luovuutta. Testin käyttäjät käyttävät menetelmää persoonallisuuden tutkimuksen välineenä, usein yhdessä muiden tutkimusmenetelmien kanssa.
Kesäaika on laajalti käytetty järjestelmä virallisen paikallisen ajan siirtämiseksi eteenpäin, yleensä yhden tunnin verran, kevät- ja kesäkuukausiksi. Kesäaikajärjestelyn tarkoituksena on saada kesän ajan aamuinen valo vastaamaan paremmin ihmisten valveillaoloaikaa ja työskentelyaikoja kouluissa ja työpaikoilla. Ihmisten vuorokausirytmillä on taipumus vääristyä siten, että aamulla nukutaan yhä pitempään valoisan jo tultua ja illalla yhä myöhemmäksi valvotaan lamppujen valossa ja siten energiaa kuluu entistä enemmän, mieliala huononee ja onnettomuusriski kasvaa.
Se (engl. It) on vuonna 2017 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen kauhuelokuva, joka perustuu Stephen Kingin tunnettuun samannimiseen romaaniin. Elokuvan ohjauksesta vastaa Mama-elokuvastaan tunnettu Andy Muschietti ja sen yksi pääosaesittäjistä on ruotsalaissyntyinen Bill Skarsgård, joka esittää elokuvan nimihahmoa ja antagonistia Pennywise-klovnia.
Teknisten rajoitusten vuoksi artikkelin yllä näkyvä otsikko on virheellisessä muodossa. Oikea kirjoitustapa on: It: Welcome to Derry. It: Welcome to Derry on amerikkalainen kauhutelevisiosarja, joka perustuu Stephen Kingin vuoden 1986 romaaniin Se, ja kirjasta vuosina 2017 ja 2019 julkaistuihin elokuviin, joiden esiosa se on.
Sisu on vuonna 2023 ensi-iltansa saanut suomalainen toimintaelokuva, jonka on käsikirjoittanut ja ohjannut Jalmari Helander. Elokuvan päähenkilö on Aatami Korpi (Jorma Tommila), joka on menettänyt perheensä talvisodassa. Hän on saanut sotimisesta tarpeekseen ja alkanut elää uutta elämää kullankaivajana Lapissa.
Kekri, myös keyri tai köyri, köyry, kööri on perinteinen suomalainen syysjuhla, jonka juuret ovat eurooppalaisessa maatalouskulttuurissa. Kekriä vietettiin alun perin maanhaltijan eli pellonviljelyä ja karjan hedelmällisyyttä turvanneen Kekri-jumalan kunniaksi. Kekrillä ei ole alkujaan ollut vakinaista kalenteriin sidottua ajankohtaa, vaan se määräytyi kulloisenakin vuonna maatalon syystoimien loppumisen mukaan.
Luettelo suomalaisten opiskelijahaalarien väreistä
Luettelo suomalaisten opiskelijahaalarien väreistä sisältää suomalaisten yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen ainejärjestöjen ja kiltojen opiskelijahaalareiden värit. Lisäksi luettelossa on epätäydellinen edustus ulkomaalaisten korkeakoulujen suomalaisten opiskelijajärjestöjen haalareiden väreistä. Osassa kaupungeista haalarit on tapana pukea kokonaan ylle ja osassa ne solmitaan vyötäisille, jolloin haalareista saattaa näkyä vain pääväri, mitä ei luettelossa ole huomioitu.
Se mieletön remppa on vuonna 2020 ensi-iltansa saanut suomalainen komediaelokuva, jonka on ohjannut Taneli Mustonen. Elokuvan päärooleissa ovat Sami Hedberg ja Kiti Kokkonen, jotka näyttelevät pariskuntaa, joka saa perinnöksi perusteellista remonttia vaativan talon. Elokuva perustuu norjalaiseen Remonttipainajainen-elokuvaan (Norske byggeklosser, 2018), joka on puolestaan uudelleenfilmatisointi vuoden 1972 samannimisestä elokuvasta.
Kuolema Venetsiassa (Morte a Venezia) on Luchino Viscontin ohjaama draamaelokuva vuodelta 1971. Se perustuu Thomas Mannin novelliin Kuolema Venetsiassa, joka ilmestyi vuonna 1912. Elokuvan pääroolissa säveltäjä Gustav von Aschenbachia näyttelee Dirk Bogarde ja nuorta Tadziota ruotsalainen Björn Andrésen.
Petolliset on alankomaalaisen psykologisen tositelevisiokilpailun De Verradersin suomalainen versio, jossa joukko suomalaisia kilpailee joukkueittain erilaisissa haasteissa, joissa voi kerryttää ryhmän kokonaisrahapottia. Ryhmässä on kuitenkin joukko Petollisia, jotka koettavat saada tämän voittopotin kokonaan itselleen ”murhaamalla” eli pudottamalla tavalliset kilpailijat pois. Ohjelman esitys alkoi syyskuussa 2023 Nelonen-kanavalla ja Ruutu-suoratoistopalvelussa.
Luettelo vuonna 2025 kuolleista henkilöistä
Tämä on luettelo vuonna 2025 kuolleista tunnetuista henkilöistä. Henkilöt on lueteltu kuolinpäivän mukaisesti, samana päivänä kuolleet sukunimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä. Jos henkilöstä ei ole kirjoitettu artikkelia, luettelossa mainitaan lähde.
Amerikansuomalaiset ovat Pohjois-Amerikassa asuvia suomalaisia. He ovat lähteneet Suomesta ja jääneet Pohjois-Amerikkaan asumaan ja ainakin jossain määrin kotiutuneet sinne ja omaksuneet paikallisen kulttuurin ja kielen. Osa muuttajista on pyrkinyt sulautumaan valtakulttuuriin, mutta osa on pitänyt kiinni suomalaisista erityispiirteistään eikä ottanut edes Yhdysvaltain kansalaisuutta.
Suomen kunnanvaakunat sisältävät Suomen kuntien käyttämät viralliset vaakunat. Alun perin ainoastaan kaupungeilla oli oikeus käyttää vaakunaa, joskin eräät kauppalat (Karjaa, Riihimäki, Rovaniemi ja Valkeakoski) olivat onnistuneet vahvistamaan sellaisen itselleen tasavallan presidentin allekirjoittamalla asetuksella. Kaikkia kuntia koskettava oikeus viralliseen vaakunaan luotiin 8.
Lentopallo on yleensä sisätiloissa pelattava joukkuepeli, jossa kaksi verkon erottamaa kuusihenkistä joukkuetta lyövät ilmatäytteistä palloa puolelta toiselle. Pallo ei saa koskettaa kenttää. Pelin kehitti tenniksestä ja koripallosta William Morgan, ja sitä alettiin pelata 1800-luvun lopulla Yhdysvalloissa, Suomessa 1930-luvulla.
Helsingin Asema-aukion pahoinpitely
Helsingin Asema-aukion pahoinpitely tapahtui 10. syyskuuta 2016, kun uusnatsistisen Suomen vastarintaliikkeen aktiivi Jesse Torniainen (nyk. Mattsson) potkaisi hyppypotkulla vastarintaliikkeen mielenosoittajien kanssa sanaillutta ja heitä kohti sylkenyttä ohikulkijaa.
Saimaannorppa (Pusa saimensis, aiemmin Pusa hispida saimensis) on ainoastaan Saimaan järvialtaassa esiintyvä hylje. Saimaannorppaa pidettiin aiemmin norpan (Pusa hispida) alalajina, mutta vuonna 2025 julkaistun tutkimuksen jälkeen se hyväksyttiin omaksi lajikseen. Saimaannorppa on täten ainoa Suomessa kotoperäinen nisäkäslaji.
Luettelo tunnetuista suomalaisista homo- ja biseksuaaleista
Tämä on luettelo tunnetuista suomalaisista homo-, bi- ja panseksuaaleista. Luettelo koostuu kuuluisista nykyajan henkilöistä, jotka ovat julkisuudessa itse viitanneet seksuaaliseen suuntautumiseensa tai parisuhteeseensa, sekä historiallisista henkilöistä, joiden suuntautumisen käsittely on perusteltua. Henkilöitä, joiden vain huhutaan olevan homoja tai biseksuaaleja, ei ole lueteltu.
Maakunta voi tarkoittaa Suomessa 1900-luvulla muodostuneita nykymaakuntia tai historiallisia maakuntia. Nykymaakuntien rajat olivat epävirallisia ja osin rajoiltaan epäselviä, kunnes vuoden 1994 aluehallintouudistuksen yhteydessä yhdistettiin aiemmat maakuntaliitot ja seutukaavaliitot. Lisäksi on olemassa maisema-alueita koskeva jako Suomen maisemamaakuntiin ja luonnontieteissä käytettävät Suomen luonnontieteelliset maakunnat.
Kamerun, viralliselta nimeltään Kamerunin tasavalta on yhtenäisvaltio keskisen Afrikan länsiosassa Guineanlahden pohjukassa. Maan pääkaupunki on Yaoundé. Kamerunin rajanaapureita ovat Nigeria lännessä, Tšad koillisessa, Keski-Afrikan tasavalta idässä sekä Päiväntasaajan Guinea, Gabon ja Kongon tasavalta etelässä.
Humoraalioppi oli antiikin Roomassa työskennelleen kreikkalaisen lääkärin Galenoksen (n. 130–201 jaa) viimeistelemä lääketieteellinen teoria, joka pohjautui Aristoteleen fysiikkaan ja Galenoksen oman väitteen mukaan Hippokrateen ajatuksiin 400-luvulta ennen ajanlaskun alkua. Humoraalioppi perustui ruumiin neljään nesteeseen, joiden tasapaino määritti terveyttä.
Selviytyjät Suomi (10. tuotantokausi)
Selviytyjät Suomen kymmenes tuotantokausi esitetään syksyllä 2025 Nelosella ja Ruutu -suoratoistopalvelussa. Kausi kuvattiin vuoden 2025 keväällä Malesiassa, Johorissa. Kaudella nähdään 16 kilpailijaa, kun julkisuudesta tunnetut henkilöt osallistuvat kilpailuun läheisimmän luottohenkilönsä kanssa.
Lapua 1976 on vuonna 2023 ensi-iltansa saanut suomalainen draamaelokuva, jonka on ohjannut Toni Kurkimäki. Elokuva perustuu tositapahtumiin ja kertoo vuonna 1976 tapahtuneesta Lapuan patruunatehtaan räjähdyksestä. Elokuvan pääosissa ovat Linnea Leino, Konsta Laakso, Hannu-Pekka Björkman, Leo Sjöman, Johanna Koivu, Jussi Lampi, Pirkko Uitto ja Timo Teern.