Suomenkielisen Wikipedian 100 luetuinta artikkelia, päivittäin. Lue lisää...
Vain elämää (16. tuotantokausi)
Vain elämää -televisiosarjan 16. tuotantokausi esitetään syyskuusta 2025 alkaen Nelosella. Kauden artistit ovat Käärijä, Lauri Haav, Kuumaa-yhtyeen laulaja Johannes Brotherus, Egotrippi-yhtyeen laulaja Mikki Kauste, Pelle Miljoona, Viivi, Jonna Tervomaa ja Vesta.
Ace of Base on Göteborgissa vuonna 1987 alkunsa saanut ruotsalainen popyhtye. Yhtyeen perustajajäsenet ovat sisarukset Jonas Berggren, Jenny Berggren ja Malin ”Linn” Berggren sekä Ulf Ekberg. Vuosina 1992–2002 yhtye julkaisi neljä studioalbumia, jotka ovat myyneet maailmanlaajuisesti yli 30 miljoonaa kappaletta.
Anna minun rakastaa enemmän (elokuva)
Anna minun rakastaa enemmän on vuonna 2025 ensi-iltansa saanut, Oskari Sipolan ohjaama draamaelokuva. Se perustuu Juha Itkosen samannimiseen romaaniin vuodelta 2005. Elokuvan pääosia näyttelevät Rita Behm ja Pyry Kähkönen.
Suomen kunnanvaakunat sisältävät Suomen kuntien käyttämät viralliset vaakunat. Alun perin ainoastaan kaupungeilla oli oikeus käyttää vaakunaa, joskin eräät kauppalat (Karjaa, Riihimäki, Rovaniemi ja Valkeakoski) olivat onnistuneet vahvistamaan sellaisen itselleen tasavallan presidentin allekirjoittamalla asetuksella. Kaikkia kuntia koskettava oikeus viralliseen vaakunaan luotiin 8.
Luettelo suomalaisten opiskelijahaalarien väreistä
Luettelo suomalaisten opiskelijahaalarien väreistä sisältää suomalaisten yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen ainejärjestöjen ja kiltojen opiskelijahaalareiden värit. Lisäksi luettelossa on epätäydellinen edustus ulkomaalaisten korkeakoulujen suomalaisten opiskelijajärjestöjen haalareiden väreistä. Osassa kaupungeista haalarit on tapana pukea kokonaan ylle ja osassa ne solmitaan vyötäisille, jolloin haalareista saattaa näkyä vain pääväri, mitä ei luettelossa ole huomioitu.
BGM-109 Tomahawk on pitkänkantaman jokasään risteilyohjus, joka laukaistaan sukellusveneestä tai laivasta maamaaleihin. Ohjus on erittäin tarkka ja se yltää noin 2500 kilometrin päässä oleviin kohteisiin. Nimi "Tomahawk" tulee Pohjois-Amerikan intiaanien sotakirvestä tarkoittavasta sanasta tomahawk.
Luettelo hätäkeskuksen tehtäväluokista
Tehtäväluokat ovat Suomessa hätäkeskuksen viranomaisille määrittämiä tehtävänimikkeitä, jotka kertovat tehtävän perustiedot ja kiireellisyysluokan.
Kaukaan sellu- ja paperitehdas
UPM Kaukas on UPM-Kymmene Oyj:n suurin tehdasintegraatti. Tehdasalueella valmistetaan sellua, paperia, sahatavaraa, biopolttoaineita, biokemikaaleja ja energiaa. Kaukaalla sijaitsevat myös UPM:n suurin tutkimus- ja tuotekehityskeskus sekä UPM Metsän Itä-Suomen puunhankinnan johto ja Lappeenrannan metsäpalvelutoimisto.
Erikoisjoukot (televisiosarja)
Erikoisjoukot on suomalainen, syksyllä 2022 Ruudussa alkanut ja keväällä 2023 Nelonen-kanavalla ensimmäistä kertaa esitetty, Suomen rankimmaksi tituleerattu tositelevisio-ohjelma, jossa julkisuudesta tunnetut henkilöt suorittavat lyhennetyn version äärimmäisen rankasta erikoisjoukkosotilaiden valintakokeesta, joka sisältää sekä fyysisesti että henkisesti haastavia tehtäviä. Ohjelma perustuu suosittuun ja palkittuun brittiläiseen SAS: Who Dares Wins -formaattiin. Sarjassa julkkiskokelaille ei ole luvassa helpotusta ja heidän täytyy selvitä niukalla ravinnolla, sekä verrattain vähällä levolla koko leirin ajan.
Atte ja Leila Kalevan sieppaus
Atte ja Leila Kalevan sieppaus oli noin puoli vuotta kestänyt panttivankitapaus Jemenissä. Ääri-islam-aiheesta väitöskirjaa tehnyt upseeri Atte Kaleva teki tutkimustaan Jemenissä, kun hänet ja hänen vaimonsa Leila Kaleva sekä itävaltalainen Dominik Neubauer siepattiin 21. joulukuuta 2012 Jemenin pääkaupungissa Sanaassa.
Gran Torino on Clint Eastwoodin ohjaama jännitys- ja draamaelokuva vuodelta 2008. Hän näyttelee siinä itse pääosaa. Eastwood ilmoitti elokuvan ensi-illan aikoihin, että se olisi hänen viimeinen elokuvansa näyttelijänä, mutta hän palasi valkokankaalle neljä vuotta myöhemmin elokuvassa Takaisin pelissä.
Abba on ruotsalainen pop-yhtye, joka on yksi kaikkien aikojen suosituimmista ja tunnetuimmista yhtyeistä. Abba nousi kansainväliseen suosioon vuonna 1974 voitettuaan Euroviisut kappaleellaan ”Waterloo”. Tuon jälkeen yhtye sai suurta menestystä levylistoilla ympäri maailmaa, ja se on säilyttänyt suosionsa myös vuonna 1982 tapahtuneen hajoamisensa jälkeen.
Luettelo Suomen kunnista väkiluvun mukaan
Tämä on luettelo Suomen kunnista väkiluvun mukaan 30. kesäkuuta 2025. Kuntien mediaanissa on Luoto (5 934).
Kummeli oli tamperelainen koomikkoryhmä, jolla on televisiossa nimeään kantava sketsiohjelmasarja. Ohjelmaa on esitetty Yleisradion Yle TV2-kanavalla vuodesta 1991 lähtien. Sketsisarja koostuu lyhyistä, joskus musiikkipainotteisista sketseistä, joissa yleensä samat henkilöhahmot esiintyvät jaksosta toiseen.
67 (lausutaan "six seven") on internetmeemi ja slangitermi, joka syntyi alkuvuodesta 2025 TikTokissa ja Instagram-keloissa. Meemi on peräisin Skrillan kappaleesta "Doot Doot (6 7)" toistuvasta sanoituksesta " 6-7. Overtime Eliten pelaaja Taylen "TK" Kinney teki siitä entistä suositumman viraalivideoiden ansiosta, joissa hän käytti toistuvasti termiä "67".
Luettelo vuonna 2025 kuolleista henkilöistä
Tämä on luettelo vuonna 2025 kuolleista tunnetuista henkilöistä. Henkilöt on lueteltu kuolinpäivän mukaisesti, samana päivänä kuolleet sukunimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä. Jos henkilöstä ei ole kirjoitettu artikkelia, luettelossa mainitaan lähde.