Suomenkielisen Wikipedian 100 luetuinta artikkelia, päivittäin. Lue lisää...
Hilmanpäivät on Matti Kassilan ohjaama Agapetuksen romaaniin Hilman päivät pohjautuva suomalainen mustavalkoinen komediaelokuva vuodelta 1954. Agapetuksen yhdestoista romaani Hilman päivät ilmestyi 1937, ja myös elokuvan tapahtumat ajoitettiin 1930-luvulle. Kirkonkylässä valmistellaan kauppiaanrouvan nimipäiviä.
Petolliset on alankomaalaisen psykologisen tositelevisiokilpailun De Verradersin suomalainen versio, jossa joukko suomalaisia kilpailee joukkueittain erilaisissa haasteissa, joissa voi kerryttää ryhmän kokonaisrahapottia. Ryhmässä on kuitenkin joukko Petollisia, jotka koettavat saada tämän voittopotin kokonaan itselleen ”murhaamalla” eli pudottamalla tavalliset kilpailijat pois. Ohjelman esitys alkoi syyskuussa 2023 Nelonen-kanavalla ja Ruutu-suoratoistopalvelussa.
ZZ Top on yhdysvaltalainen, Texasissa vuonna 1969 perustettu bluesrock-yhtye. Alkuvaiheen kokoonpanomuutosten jälkeen yhtyeen jäsenet olivat vuoteen 2021 asti Billy Gibbons (laulu ja kitara), Dusty Hill (basso ja laulu) ja Frank Beard (rummut). Dusty Hillin kuoltua yhtyeen basistiksi nimettiin Elwood Francis.
Krokotiilimies (”Crocodile” Dundee) on vuonna 1986 valmistunut komediaelokuva, jonka pääosaa näyttelee australialainen Paul Hogan. Elokuvalle on tehty kaksi jatko-osaa, Crocodile Dundee II – krokotiilimies (1988) ja Crocodile Dundee Los Angelesissa (2001). Elokuva kertoo Mick ”Crocodile” Dundeesta, joka on australialainen krokotiilinmetsästäjä.
Vain elämää (16. tuotantokausi)
Vain elämää -televisiosarjan 16. tuotantokausi esitetään syyskuusta 2025 alkaen Nelosella. Kauden artistit ovat Käärijä, Lauri Haav, Kuumaa-yhtyeen laulaja Johannes Brotherus, Egotrippi-yhtyeen laulaja Mikki Kauste, Pelle Miljoona, Viivi, Jonna Tervomaa ja Vesta.
Lordi [lordi] on suomalainen, englanninkielistä musiikkia esittävä hard rock- ja heavy metal -yhtye, joka tunnetaan hirviöteemaisista esiintymisasuistaan sekä pyrotekniikkaa ja kauhuelementtejä hyödyntävistä konserteistaan ja musiikkivideoistaan. Yhtye sai alkunsa vuonna 1992 ja on toiminut aktiivisesti vuodesta 1996 lähtien. Yhtyeen kokoonpano on vuosien aikana kokenut muutoksia, ja Lordissa vaikuttaa enää vain yksi alkuperäisjäsen, laulaja Mr.
Bauhaus (Staatliches Bauhaus) oli Saksassa, ensin Weimarissa, sitten Dessaussa ja lopulta Berliinissä vuosina 1919–1933 toiminut taide- ja arkkitehtuurikoulu. Moderni arkkitehtuuri- ja esinesuunnittelu on pitkälti lähtöisin Bauhausista. Bauhausin koulutusjärjestelmä esikursseineen ja tekemällä oppimista painottavana on vaikuttanut monien arkkitehti- ja taideteollisuuskoulutusten opetussuunnitelmiin.
Luettelo hätäkeskuksen tehtäväluokista
Tehtäväluokat ovat Suomessa hätäkeskuksen viranomaisille määrittämiä tehtävänimikkeitä, jotka kertovat tehtävän perustiedot ja kiireellisyysluokan.
Adolf Hitler Uunona (s. 1954) on namibialainen kansalaisoikeusaktivisti ja poliitikko, joka voitti aluejohtajan asemasta käydyt paikallisvaalit Ompundjan vaalipiirissä Namibiassa ylivoimaisella 85 % ääniosuudella joulukuussa 2020. Hän edusti keskustavasemmistolaista SWAPO-puoluetta, joka nousi valtaan vuonna 1990.
Luettelo suomalaisten opiskelijahaalarien väreistä
Luettelo suomalaisten opiskelijahaalarien väreistä sisältää suomalaisten yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen ainejärjestöjen ja kiltojen opiskelijahaalareiden värit. Lisäksi luettelossa on epätäydellinen edustus ulkomaalaisten korkeakoulujen suomalaisten opiskelijajärjestöjen haalareiden väreistä. Osassa kaupungeista haalarit on tapana pukea kokonaan ylle ja osassa ne solmitaan vyötäisille, jolloin haalareista saattaa näkyä vain pääväri, mitä ei luettelossa ole huomioitu.
Selviytyjät Suomi on suomalainen versio yhdysvaltalaisesta Selviytyjät-formaatista. MTV3 ilmoitti helmikuussa 2012 aloittavansa Selviytyjät Suomi -ohjelman tuotannon. Ensimmäinen tuotantokausi kuvattiin touko–heinäkuun 2012 aikana Malesiassa, jossa on kuvattu aiemmin myös Selviytyjät-sarjaa muistuttavan Suomen Robinsonin molemmat tuotantokaudet.
Suomen kunnanvaakunat sisältävät Suomen kuntien käyttämät viralliset vaakunat. Alun perin ainoastaan kaupungeilla oli oikeus käyttää vaakunaa, joskin eräät kauppalat (Karjaa, Riihimäki, Rovaniemi ja Valkeakoski) olivat onnistuneet vahvistamaan sellaisen itselleen tasavallan presidentin allekirjoittamalla asetuksella. Kaikkia kuntia koskettava oikeus viralliseen vaakunaan luotiin 8.
Luettelo televisiosarjan Salatut elämät henkilöistä
Tämä on luettelo suomalaisen televisiosarjan Salatut elämät nykyisistä henkilöistä. Sarjasta poistuneet henkilöt on lueteltu artikkelissa Luettelo televisiosarjan Salatut elämät poistuneista henkilöistä.
Black Friday (suom. musta perjantai) on kiitospäivän jälkeinen päivä eli marraskuun neljännen torstain jälkeinen perjantai, ja sitä pidetään Yhdysvalloissa kauppojen joulusesongin avauspäivänä. Black Friday on siellä kaupoille vuoden suurin yksittäinen ostospäivä, ja ne myyvät erilaisia tuotteita alennettuun hintaan.
Kraftwerk (suom. voimalaitos) on Düsseldorfista Saksasta kotoisin oleva yhtye, joka on vaikuttanut suuresti elektronisen musiikin kehitykseen ja suosioon. Yhtye hyödynsi ensimmäisten joukossa ja omaperäisellä tavalla monia elektronisen musiikin tuottamisessa käytettyjä tekniikoita ja laitteita, jotka ovat sittemmin levinneet laajaan käyttöön.
Salatut elämät – 28. esityskausi (2025–2026)
Salatut elämät -saippuasarjan 28. kauden esittäminen alkoi MTV3-kanavalla 11. elokuuta 2025.
Tipi-tii on Marion Rungin esittämä, Suomen toinen edustussävelmä Eurovision laulukilpailuissa. Vuoden 1962 Eurovision laulukilpailun Suomen karsinnoissa valittiin sävelmä ja sävelmälle esittäjä, mikä poikkeaa nykyisestä käytännostä, jonka mukaan jokainen artisti esittää oman sävellyksensä. Finaaliin valittiin postikorttiäänestyksellä neljä laulua kahdeksasta jatkoon, ja näistä voittajan valitsivat alueraadit.
Rytinki eli Rytinkisalmi on kylä Pudasjärven kaupungissa noin 50 kilometrin päässä kaupungin keskustaajamasta Kurenalta koilliseen päin Livojoen varrella. Kylän päätieyhteydet ovat yhdystie 8570 ja seututie 858. Kylällä sijaitsee muun muassa Tarmo-kauppaketjuun kuuluva Rytingin Lähikauppa, jossa on myös asiamiesposti, kahvio, apteekki ja polttoaineen jakelupiste.
Erikoisjoukot (televisiosarja)
Erikoisjoukot on suomalainen, syksyllä 2022 Ruudussa alkanut ja keväällä 2023 Nelonen-kanavalla ensimmäistä kertaa esitetty, Suomen rankimmaksi tituleerattu tositelevisio-ohjelma, jossa julkisuudesta tunnetut henkilöt suorittavat lyhennetyn version äärimmäisen rankasta erikoisjoukkosotilaiden valintakokeesta, joka sisältää sekä fyysisesti että henkisesti haastavia tehtäviä. Ohjelma perustuu suosittuun ja palkittuun brittiläiseen SAS: Who Dares Wins -formaattiin. Sarjassa julkkiskokelaille ei ole luvassa helpotusta ja heidän täytyy selvitä niukalla ravinnolla, sekä verrattain vähällä levolla koko leirin ajan.
Luettelo vuonna 2025 kuolleista henkilöistä
Tämä on luettelo vuonna 2025 kuolleista tunnetuista henkilöistä. Henkilöt on lueteltu kuolinpäivän mukaisesti, samana päivänä kuolleet sukunimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä. Jos henkilöstä ei ole kirjoitettu artikkelia, luettelossa mainitaan lähde.
Luettelo Suomen kunnista väkiluvun mukaan
Tämä on luettelo Suomen kunnista väkiluvun mukaan 30. kesäkuuta 2025. Kuntien mediaanissa on Luoto (5 934).
Hengaillaan on suomalainen tietokilpailuohjelma, jota on esitetty Yle TV1 -kanavalla tammikuusta 2023 alkaen. Ohjelmassa kaksihenkiset julkkistiimit kilpailevat erilaisiin maantietoon, historiaan, musiikkiin, taiteeseen ja urheiluun liittyvissä kysymyksissä. Ohjelmaa juontaa Jenni Poikelus ja sen tuomarina toimii Matti Rönkä.
Luettelo televisiosarjan Salatut elämät poistuneista henkilöistä
Tämä luettelo sisältää henkilötietoja MTV3:n esittämästä Salatut elämät -televisiosarjasta poistuneista henkilöistä. Artikkeli käsittelee sarjan perheitä ja sivuhenkilöitä. Sarjan nykyiset henkilöt on lueteltu artikkelissa Luettelo televisiosarjan Salatut elämät henkilöistä.
Crocodile Dundee Los Angelesissa
Crocodile Dundee Los Angelesissa (Crocodile Dundee in Los Angeles) on Simon Wincerin ohjaama vuonna 2001 ensi-iltansa saanut komediaelokuva, joka on jatko-osa elokuville Krokotiilimies ja Crocodile Dundee II – krokotiilimies. Elokuvan pääosia näyttelevät edellisten osien tapaan Paul Hogan ja Linda Kozlowski. Elokuvassa Mick, Sue ja heidän lapsensa muuttavat Australiasta Los Angelesiin Suen saatua töitä lehden päätoimittajana.
Neljät häät ja yhdet hautajaiset
Neljät häät ja yhdet hautajaiset (Four Weddings and a Funeral) on Mike Newellin ohjaama romanttinen komedia vuodelta 1994. Elokuvan pääosia näyttelevät Hugh Grant ja Andie MacDowell. Vuonna 1999 British Film Instituten kyselyssä Neljät häät ja yhdet hautajaiset äänestettiin kaikkien aikojen 23.
67 (lausutaan "six seven") on internetmeemi ja slangitermi, joka syntyi alkuvuodesta 2025 Tiktokissa ja Instagram-keloissa. Meemi on peräisin Skrillan kappaleesta ”Doot Doot (6 7)”, jossa toistuu sanoitus 6-7. Overtime Eliten pelaaja Taylen "TK" Kinney teki meemistä entistä suositumman viraalivideoilla, joissa hän käytti toistuvasti termiä "67".