Suomenkielisen Wikipedian 100 luetuinta artikkelia, päivittäin. Lue lisää...
Rytinki eli Rytinkisalmi on kylä Pudasjärven kaupungissa noin 50 kilometrin päässä kaupungin keskustaajamasta Kurenalta koilliseen päin Livojoen varrella. Kylän päätieyhteydet ovat yhdystie 8570 ja seututie 858. Kylällä sijaitsee muun muassa Tarmo-kauppaketjuun kuuluva Rytingin Lähikauppa, jossa on myös asiamiesposti, kahvio, apteekki ja polttoaineen jakelupiste.
Helloween on saksalainen metallimusiikkia esittävä yhtye, jonka laulaja-kitaristi Kai Hansen, kitaristi Michael Weikath, basisti Markus Grosskopf ja rumpali Ingo Schwichtenberg perustivat Hampurissa vuonna 1984. Yhtyeen nykyiseen kokoonpanoon kuuluvat Weikathin ja Grosskopfin ohella laulaja Andi Deris, kitaristi Sascha Gerstner ja rumpali Daniel Löble. Helloween on julkaissut urallaan viisitoista studioalbumia, kolme livealbumia ja kuusi kokoelma-albumia.
Jokelan koulusurmat oli 7. marraskuuta 2007 hieman ennen keskipäivää Tuusulan Jokelassa, Jokelan koulukeskuksessa tapahtunut aseellinen hyökkäys, jossa koulun oppilas, 18-vuotias abiturientti Pekka-Eric Auvinen, ampui koulun sisätiloissa pienoispistoolilla useita henkilöitä kohti. Jokelan koulukeskus on yhdistetty peruskoulun kolmen viimeisen luokan ja lukion käsittävä koulukeskus, jossa opiskelee noin 500 oppilasta ja työskentelee 50 henkilökunnan jäsentä.
Luettelo suomalaisten opiskelijahaalarien väreistä
Luettelo suomalaisten opiskelijahaalarien väreistä sisältää suomalaisten yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen ainejärjestöjen ja kiltojen opiskelijahaalareiden värit. Lisäksi luettelossa on epätäydellinen edustus ulkomaalaisten korkeakoulujen suomalaisten opiskelijajärjestöjen haalareiden väreistä. Osassa kaupungeista haalarit on tapana pukea kokonaan ylle ja osassa ne solmitaan vyötäisille, jolloin haalareista saattaa näkyä vain pääväri, mitä ei luettelossa ole huomioitu.
Erikoisjoukot (televisiosarja)
Erikoisjoukot on suomalainen, syksyllä 2022 Ruudussa alkanut ja keväällä 2023 Nelonen-kanavalla ensimmäistä kertaa esitetty, Suomen rankimmaksi tituleerattu tositelevisio-ohjelma, jossa julkisuudesta tunnetut henkilöt suorittavat lyhennetyn version äärimmäisen rankasta erikoisjoukkosotilaiden valintakokeesta, joka sisältää sekä fyysisesti että henkisesti haastavia tehtäviä. Ohjelma perustuu suosittuun ja palkittuun brittiläiseen SAS: Who Dares Wins -formaattiin. Sarjassa julkkiskokelaille ei ole luvassa helpotusta ja heidän täytyy selvitä niukalla ravinnolla, sekä verrattain vähällä levolla koko leirin ajan.
Luettelo suomalaisten näyttelijöiden äänirooleista R–S
Tässä luettelossa on esitetty suomalaisten näyttelijöiden tekemiä äänirooleja.
Luettelo hätäkeskuksen tehtäväluokista
Tehtäväluokat ovat Suomessa hätäkeskuksen viranomaisille määrittämiä tehtävänimikkeitä, jotka kertovat tehtävän perustiedot ja kiireellisyysluokan.
Janakkala on Kanta-Hämeen maakunnassa sijaitseva kunta, joka kuuluu Hämeenlinnan seutukuntaan. Sen naapurikuntia ovat etelässä Hausjärvi, Loppi ja Riihimäki sekä pohjoisen suunnalla Hämeenlinna. Kunta sijaitsee varsin keskeisellä paikalla Helsingin ja Tampereen yhdistävän valtatie 3:n ja pääradan varrella.
Pekka Toivola oli suomalainen matkanjohtaja ja entinen tiedustelumies, joka tuomittiin vuonna 1968 Neuvostoliitossa vakoilun valmistelemisesta pakkotyöhön. Hänet kuitenkin armahdettiin ja vapautettiin alle kuukausi tuomionsa jälkeen. Toivola oli tiettävästi ainoa kylmän sodan aikana Neuvostoliitossa vakoilusta tuomittu suomalainen.
Lapinlahden Linnut on helsinkiläinen vuonna 1983 perustettu teatteria ja musiikkia yhdistelevä kokoonpano. Se saavutti läpimurron heti esikoissinglellään ”Lipputangon nuppi” (1985) ja julkaisi vuosina 1985–2007 neljätoista studioalbumia. Yhtye oli suosionsa huipulla 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa, jolloin se oli yksi Suomen suosituimmista rock-yhtyeistä.
Isänpäivä on juhlapäivä, jota vietetään isien kunniaksi ja muistoksi. Suomessa ja muissa Pohjoismaissa Tanskaa lukuun ottamatta sekä Virossa päivää vietetään marraskuun toisena sunnuntaina, puoli vuotta äitienpäivän jälkeen. Yhdysvalloissa ja monissa muissa maissa isänpäivää vietetään kesäkuun kolmantena sunnuntaina.
Luettelo vuonna 2025 kuolleista henkilöistä
Tämä on luettelo vuonna 2025 kuolleista tunnetuista henkilöistä. Henkilöt on lueteltu kuolinpäivän mukaisesti, samana päivänä kuolleet sukunimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä. Jos henkilöstä ei ole kirjoitettu artikkelia, luettelossa mainitaan lähde.
Aileen (Lee) Carol Wuornos (alun perin Aileen Carol Pittman); (29. helmikuuta 1956 Rochester, Oaklandin piirikunta, Michigan – 9. lokakuuta 2002 Florida State Prison, Bradfordin piirikunta, Florida) oli amerikansuomalainen rikollinen ja sarjamurhaaja, joka tuomittiin kuolemaan Floridassa vuonna 1992.
Komisario Palmun erehdys (elokuva)
Komisario Palmun erehdys on Matti Kassilan ohjaama vuonna 1960 valmistunut rikoskomedia. Se perustuu Mika Waltarin romaaniin Komisario Palmun erehdys. Elokuva on ensimmäinen neljästä Palmu-filmatisoinnista, ja sitä pidetään yleisesti sarjan parhaana.
Vuoden 2026 talviolympialaiset järjestetään 6.–22. helmikuuta 2026 Italian Milanossa ja Cortina d’Ampezzossa. Olympialaiset ovat kaikkiaan kolmannet Italiassa järjestettävät talviolympialaiset ja toiset talviolympialaiset, jotka järjestetään Cortina d’Ampezzossa ja kaikkiaan neljännet olympialaiset Italiassa.
Luettelo Suomen kunnista väkiluvun mukaan
Tämä on luettelo Suomen kunnista väkiluvun mukaan 30. kesäkuuta 2025. Kuntien mediaanissa on Luoto (5 934).
Lapuan patruunatehtaan räjähdys
Lapuan patruunatehtaan räjähdys on yksi Suomen rauhanajan historian tuhoisimmista onnettomuuksista. Kaupunkialueella sijainneen teollisuuslaitoksen räjähdys tapahtui 13. huhtikuuta 1976 Lapualla kello 7.42.
Suomen kunnanvaakunat sisältävät Suomen kuntien käyttämät viralliset vaakunat. Alun perin ainoastaan kaupungeilla oli oikeus käyttää vaakunaa, joskin eräät kauppalat (Karjaa, Riihimäki, Rovaniemi ja Valkeakoski) olivat onnistuneet vahvistamaan sellaisen itselleen tasavallan presidentin allekirjoittamalla asetuksella. Kaikkia kuntia koskettava oikeus viralliseen vaakunaan luotiin 8.
Suomen jääkiekkomaajoukkue on Suomen Jääkiekkoliiton hallinnoima joukkue, joka edustaa Suomea kansainvälisissä miesten jääkiekko-otteluissa. Lempinimensä Leijonat joukkue on saanut Suomen vaakunassa olevan leijonan mukaan. Joukkuetta nimitetään myös A-maajoukkueeksi erotukseksi eri aikoina alemman taitotason pelaajista kootuista B-maajoukkueista, jota on nimitetty myös Sisu Team -nimellä.
Luettelo Yhdysvaltain presidenteistä
Yhdysvaltain presidentti on Yhdysvaltain valtion ja hallituksen päämies. Presidentti johtaa liittovaltion toimeenpanevaa elintä ja on asevoimien ylipäällikkö. Presidentti valitaan epäsuorasti neljävuotiselle virkakaudelle kansanäänestyksellä valitsijamieskokouksen kautta.
Luettelo televisiosarjan Salatut elämät henkilöistä
Tämä on luettelo suomalaisen televisiosarjan Salatut elämät nykyisistä henkilöistä. Sarjasta poistuneet henkilöt on lueteltu artikkelissa Luettelo televisiosarjan Salatut elämät poistuneista henkilöistä.
Sisu on vuonna 2023 ensi-iltansa saanut suomalainen toimintaelokuva, jonka on käsikirjoittanut ja ohjannut Jalmari Helander. Elokuvan päähenkilö on Aatami Korpi (Jorma Tommila), joka on menettänyt perheensä talvisodassa. Hän on saanut sotimisesta tarpeekseen ja alkanut elää uutta elämää kullankaivajana Lapissa.
Petolliset on alankomaalaisen psykologisen tositelevisiokilpailun De Verradersin suomalainen versio, jossa joukko suomalaisia kilpailee joukkueittain erilaisissa haasteissa, joissa voi kerryttää ryhmän kokonaisrahapottia. Ryhmässä on kuitenkin joukko Petollisia, jotka koettavat saada tämän voittopotin kokonaan itselleen ”murhaamalla” eli pudottamalla tavalliset kilpailijat pois. Ohjelman esitys alkoi syyskuussa 2023 Nelonen-kanavalla ja Ruutu-suoratoistopalvelussa.
Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut 2025
Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut 2025 järjestettiin Tukholmassa, Ruotsissa ja Herningissä, Tanskassa 9.–25. toukokuuta 2025. Mestaruuden voitti Yhdysvallat.
Luettelo suomalaisten näyttelijöiden äänirooleista A–I
Tässä luettelossa on esitetty suomalaisten näyttelijöiden tekemiä äänirooleja.
Eduskunnan ikäpuhemies (ruots. riksdagens ålderstalman) on epävirallinen nimitys Suomen eduskunnan iältään vanhimmalle kansanedustajalle, joka vuosittain toimii puhemiehenä ennen varsinaisen puhemiehistön valintaa valtiopäivillä. Tässä artikkelissa on luettelo niistä kansanedustajista, jotka ovat olleet kulloisenkin eduskunnan vanhimpia jäseniä.
Amerikan yhdysvallat (engl. United States of America, lyh. USA) eli Yhdysvallat on pääosin Pohjois-Amerikan keskiosassa sijaitseva perustuslaillinen liittovaltio, joka koostuu 50 osavaltiosta ja yhdestä liittovaltion hallinnollisesta liittopiiristä, Washington (DC):stä, sekä useista erillisalueista.