Suomenkielisen Wikipedian 100 luetuinta artikkelia, päivittäin. Lue lisää...
Keripukki (lat. scorbutus) on C-vitamiinin puutoksen aiheuttama tauti, jonka oireita ovat yleinen väsymys ja heikotus ja läikkien muodostuminen iholle, etenkin reisiin ja sääriin, sienimäiset ikenet sekä verenvuoto kaikista limakalvoista. Hoitamaton keripukki tappaa, mutta C-vitamiini parantaa vaikeankin keripukin.
Tapahtui kaukana on Topo Leistelän ja Edvin Laineen ohjaama suomalainen elokuva vuodelta 1950. Ensio Rislakin näytelmään Tapahtui kaukana (1937) perustuvan elokuvan tapahtumat sijoittuvat pohjoiseen Enontekiön maisemiin. Kotikutoiseksi luonnehditun viihde-elokuvan luoma kuva paikallisista asukkaista on stereotyyppinen, eikä se kriitikon mukaan imartele sen paremmin kohdetta kuin tekijääkään.
Hirviösusi (Aenocyon dirus, aik. Canis dirus) on sukupuuttoon kuollut koiraeläinlaji, joka eli Pohjois-Amerikassa viime jääkausien aikana, noin 300 000–12 000 vuotta sitten. Sitä on aiemmin pidetty koirien (Canis) suvun edustajana, mutta uusien geenitutkimuksien perusteella hirviösusi muodostaa kokonaan oman sukunsa koiraeläimien heimon sisällä.
Mikael Agricola (noin 1510 Pernaja – 9. huhtikuuta 1557 Uusikirkko) oli Turun piispa ja uskonpuhdistaja, joka raamatunsuomennoksellaan loi suomen kirjakielen pohjan sekä kirjoitti ja käänsi ensimmäiset suomenkieliset painetut kirjat. Häntä pidetäänkin siksi suomen kirjakielen ja suomenkielisen kirjallisuuden isänä.
Luettelo suomalaisten opiskelijahaalarien väreistä
Luettelo suomalaisten opiskelijahaalarien väreistä sisältää suomalaisten yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen ainejärjestöjen ja kiltojen opiskelijahaalareiden värit. Lisäksi luettelossa on epätäydellinen edustus ulkomaalaisten korkeakoulujen suomalaisten opiskelijajärjestöjen haalareiden väreistä. Osassa kaupungeista haalarit on tapana pukea kokonaan ylle ja osassa ne solmitaan vyötäisille, jolloin haalareista saattaa näkyä vain pääväri, mitä ei luettelossa ole huomioitu.
Erikoisjoukot (televisiosarja)
Erikoisjoukot on suomalainen, syksyllä 2022 Ruudussa alkanut ja keväällä 2023 Nelonen-kanavalla ensimmäistä kertaa esitetty, Suomen rankimmaksi tituleerattu tositelevisio-ohjelma, jossa julkisuudesta tunnetut henkilöt suorittavat lyhennetyn version äärimmäisen rankasta erikoisjoukkosotilaiden valintakokeesta, joka sisältää sekä fyysisesti että henkisesti haastavia tehtäviä. Ohjelma perustuu suosittuun ja palkittuun brittiläiseen SAS: Who Dares Wins -formaattiin. Sarjassa julkkiskokelaille ei ole luvassa helpotusta ja heidän täytyy selvitä niukalla ravinnolla, sekä verrattain vähällä levolla koko leirin ajan.
Luettelo hätäkeskuksen tehtäväluokista
Tehtäväluokat ovat Suomessa hätäkeskuksen viranomaisille antamia tehtävänimikkeitä, jotka kertovat tehtävän perustiedot ja kiireellisyysluokan.
22-Pistepirkko oli vuonna 1980 Utajärvellä perustettu pop/rockyhtye. 22-Pistepirkon musiikilliset juuret ovat 1960-luvun brittiläisessä ja amerikkalaisessa garage rockissa ja psykedeelisessä rockissa. Yhtyeen sävellys- ja sanoitustyyliä sekä sointia pidetään hyvin omaperäisinä ja helposti tunnistettavina.
Feminismi on sosiaalisista ja poliittisista liikkeistä sekä ideologioista koostuva kokonaisuus, joka on historiallisesti pyrkinyt parantamaan naisen yhteiskunnallista asemaa. Nykyisin feminismissä painotetaan erilaisten vähemmistöjen oikeuksia, ja monen feminismin suuntauksen julkilausuttu tavoite on saavuttaa poliittinen, taloudellinen, henkilökohtainen ja sosiaalinen seksuaalisten suuntautumisten sekä sukupuolten tasa-arvo. Feminismiin sisältyy joskus näkemys, jossa eri yhteiskunnissa priorisoidaan enemmän miehen näkökulmaa, ja että naisia kohdellaan epäreilusti noissa mainituissa yhteiskunnissa.
Pääsiäinen on vuosittainen kristillinen juhla, jota vietetään Jeesuksen ylösnousemuksen kunniaksi. Ensimmäistä pääsiäispäivää eli pääsiäissunnuntaita vietetään kevätpäiväntasauksen jälkeisen täydenkuun jälkeisenä sunnuntaina, minkä vuoksi pääsiäisen ajankohta vaihtelee eri vuosina välillä 22. maaliskuuta – 25.
Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut 2025
Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut 2025 järjestetään Ruotsissa Tukholmassa ja Tanskassa Herningin kaupungissa 9.–25. toukokuuta 2025. Alustava päätös järjestäjistä tehtiin vuonna 2018 järjestetyssä Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n kongressissa Maltalla.
SM-liigan runkosarjassa häntäpäähän jääneet joukkueet ovat liigahistorian aikana joutuneet karsimaan sarjapaikastaan toiseksi ylimmän sarjatason (I-divisioona 1974-1992 ja 1996-2000, Finlandia-liiga 1992-94, Fazer-liiga 1994-96 ja Mestis 2000-) parhaita joukkueita vastaan. Karsintamenetelmät ja karsintoihin osallistuvien joukkueiden määrä ovat vuosien saatossa vaihdelleet. Vuosina 2000-2008 ja uudelleen vuosina 2013-2024 SM-liiga on ollut suljettu, jolloin liigasta ei ole voinut pudota, eikä Mestis-joukkueilla ole ollut muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta mahdollisuutta nousta pääsarjatasolle.
Virvonta tai virpominen on ortodoksiseen uskoon kuuluva perinne, jossa pyhävaatteisiin pukeutuneena lapset palmusunnuntaina jumalanpalveluksesta tultuaan käyvät virpomassa sukulaisensa ja saavat palkkansa viikon kuluttua pääsiäissunnuntaina. Pajunoksat siunataan pyhitetyllä vedellä palmusunnuntain aaton eli Lasaruksen lauantain vigiliassa. Siunattujen oksien kera lapset ja lapsenmieliset aikuiset menevät sukulaisten ja ystävien luo toivottamaan Jumalan siunausta tulevalle vuodelle.
The White Lotus on yhdysvaltalainen draamakomediasarja, jonka on luonut, käsikirjoittanut ja ohjannut Mike White. Sarja keskittyy kuvittellisen White Lotus -hotellin vieraisiin ja työntekijöihin, joiden käyttäytymiseen vaikuttavat erilaiset toimintahäiriöt. Sarjan tapahtumapaikka ensimmäisellä kaudella on Havaiji, toisen kaudella Sisilia ja kolmannella kaudella Thaimaa.
Espanjantauti oli vuosina 1918–1920 riehunut pandemia, jonka aiheutti harvinaisen tappava influenssa A:n alatyyppi H1N1. Tauti alkoi levitä ensimmäisen maailmansodan länsirintamalta, jonne se oli tullut joko Yhdysvalloista tai Kiinasta. Tauti levisi kaikkialle maailmaan, ja siihen kuoli arviolta 30–100 miljoonaa ihmistä.
Nokia Oyj on suomalainen maailmanlaajuisesti toimiva tietoliikennealan yhtiö, jonka pääliiketoimintoja ovat verkkoinfrastruktuuri, sekä teknologiakehitys ja lisensointi. Talouselämä-lehden mukaan Nokia oli vuonna 2017 liikevaihdolla mitattuna Suomen suurin yritys. Markkina-arvolla mitattuna Suomen suurin yritys vuonna 2019 oli Kone.
Taiwan, virallisesti Kiinan tasavalta (kiin.: 中華民國; pinyin: Zhōnghuá Mínguó; Pe̍h-ōe-jī: Tiong-hoâ Bîn-kok) on lähinnä Taiwaninsaarella sijaitseva valtio Itä-Aasiassa. Vuodesta 1912 vuoteen 1949 ”Kiinan tasavalta” tarkoitti valtiota, joka käsitti suurin piirtein nykyisen Kiinan alueen. Kiinan sisällissodan jälkeen tasavallan hallinto pakeni Taiwaninsaarelle, jota se on joidenkin Etelä-Kiinan meren saarten lisäksi hallinnut ainoana alueenaan siitä lähtien.
Suomen kunnanvaakunat sisältävät Suomen kuntien käyttämät viralliset vaakunat. Alun perin ainoastaan kaupungeilla oli oikeus käyttää vaakunaa, joskin eräät kauppalat (Karjaa, Riihimäki, Rovaniemi ja Valkeakoski) olivat onnistuneet vahvistamaan sellaisen itselleen tasavallan presidentin allekirjoittamalla asetuksella. Kaikkia kuntia koskettava oikeus viralliseen vaakunaan luotiin 8.
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue (lyhyemmin sosiaalidemokraatit, ruots. Finlands Socialdemokratiska Parti, lyhenne SDP, puhekielessä monesti demarit; jäsenlyhenne sd.) on suomalainen puolue, joka perustettiin vuonna 1899 nimellä Suomen Työväenpuolue. Puolueen tarkoituksena on koota kansalaiset yhteiseen toimintaan sosiaalidemokraattisten tavoitteiden toteuttamiseksi: päämääränä vapauden, tasa-arvon ja solidaarisuuden yhteiskunta, yhteistyön ja rauhan maailma sekä puhdas ja turmeltumaton ympäristö.
Amerikan yhdysvallat (engl. United States of America, lyh. USA) eli Yhdysvallat on pääosin Pohjois-Amerikan keskiosassa sijaitseva perustuslaillinen liittovaltio, joka koostuu 50 osavaltiosta ja yhdestä liittovaltion hallinnollisesta liittopiiristä, Washington (DC):stä, sekä useista erillisalueista.
Kalevan Pallo KalPa r.y. on kuopiolainen jääkiekkoseura, jonka miesten edustusjoukkue pelaa Liigassa ja naisten edustusjoukkue Naisten Liigassa. Seura voitti Spengler Cupin vuonna 2018, minkä lisäksi se on saavuttanut Liigassa kaksi kertaa hopeaa (1990–1991 ja 2016–2017) ja yhden pronssimitalin (2008–2009).
Hetki lyö (vuoden 2022 elokuva)
Hetki lyö (engl. Hit Big) on vuonna 2022 ensi-iltansa saanut suomalainen rikoskomediaelokuva, jonka on ohjannut ja käsikirjoittanut J-P Valkeapää. Espanjaan sijoittuvan elokuvan pääosissa esiintyvät Outi Mäenpää, Ilkka Heiskanen, Johannes Holopainen ja Jari Pehkonen.
KAJ on suomenruotsalainen vuonna 2009 perustettu musiikki- ja viihderyhmä Pohjanmaan Vöyriltä. Sen teknotyylinen huumorimusiikki perustuu suomenruotsin Vöyrin murteeseen. Yhtyeen kolme jäsentä ovat Kevin Holmström, Axel Åhman ja Jakob Norrgård, joiden etunimien ensimmäisistä kirjaimista (Kevin, Axel, Jakob) yhtyeen nimi tulee.
Saimaan Pallo eli SaiPa on lappeenrantalainen jääkiekkoseura. Se on pelannut Suomen ylimmällä sarjatasolla SM-liigassa yhtäjaksoisesti vuodesta 1996 lähtien. Seura perustettiin vuonna 1948 Lauritsalan kauppalassa alun perin jalka- ja jääpalloseuraksi, ja ensimmäisen jääkiekko-ottelunsa se pelasi vuonna 1954.
Maakunta voi tarkoittaa Suomessa 1900-luvulla muodostuneita nykymaakuntia tai historiallisia maakuntia. Nykymaakuntien rajat olivat epävirallisia ja osin rajoiltaan epäselviä, kunnes vuoden 1994 aluehallintouudistuksen yhteydessä yhdistettiin aiemmat maakuntaliitot ja seutukaavaliitot. Lisäksi on olemassa maisema-alueita koskeva jako Suomen maisemamaakuntiin ja luonnontieteissä käytettävät Suomen luonnontieteelliset maakunnat.
Mämmi on ruisjauhoista, ruismaltaista ja vedestä valmistettu imellytetty ja paistettu suomalainen perinneruoka. Mämmiä nautitaan tavallisesti jäähdytettynä sokerin ja kerman tai maidon kanssa nykyään varsinkin jälkiruokana pääsiäisen aikaan. Alkuperältään mämmi on tiettävästi länsisuomalaista, mistä se levisi ensin Hämeeseen, Etelä-Suomeen ja 1900-luvulla koko maahan.
Ensimmäinen maailmansota (aiemmin myös suurvaltain sota tai maailmansota) oli vuosina 1914–1918 käyty maailmanlaajuinen sota, jonka tapahtumat keskittyivät enimmäkseen Euroopassa käytyihin taisteluihin. Alusta alkaen sotaa käytiin myös Aasiassa ja Afrikassa sekä kaikilla suurimmilla valtamerillä. Taisteluja ei käyty Amerikan mantereilla, mutta Yhdysvallat osallistui sotaan taistelemalla Euroopan maaperällä.