Suomenkielisen Wikipedian 100 luetuinta artikkelia, päivittäin. Lue lisää...
Virvonta tai virpominen on ortodoksiseen uskoon kuuluva perinne, jossa pyhävaatteisiin pukeutuneena lapset palmusunnuntaina jumalanpalveluksesta tultuaan käyvät virpomassa sukulaisensa ja saavat palkkansa viikon kuluttua pääsiäissunnuntaina. Pajunoksat siunataan pyhitetyllä vedellä palmusunnuntain aaton eli Lasaruksen lauantain vigiliassa. Siunattujen oksien kera lapset ja lapsenmieliset aikuiset menevät sukulaisten ja ystävien luo toivottamaan Jumalan siunausta tulevalle vuodelle.
Joonas Aleksi Loiri (17. huhtikuuta 1982 – 28. toukokuuta 2019), joka tunnettiin myös artistinimellä Joonas L, oli suomalainen musiikkivideo-ohjaaja, tuottaja ja DJ. Joonas L kuului Simina Grigoriun berliiniläiseen levy-yhtiöön Kuukou Records ja julkaisi musiikkia myös sveitsiläisellä levymerkillä Cyborgs in Love.
Frank William Abagnale nuorempi (s. 27. huhtikuuta 1948 Bronxville, New York, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen rikollinen ja huijari, joka esiintyi 1960- ja 1970-luvuilla väittämänsä mukaan muun muassa lentokapteenina, lääkärinä ja asianajajana sekä huijasi 2,5 miljoonaa dollaria sekkiväärennöksillä.
Suomen kunnanvaakunat sisältävät Suomen kuntien käyttämät viralliset vaakunat. Alun perin ainoastaan kaupungeilla oli oikeus käyttää vaakunaa, joskin eräät kauppalat (Karjaa, Riihimäki, Rovaniemi ja Valkeakoski) olivat onnistuneet vahvistamaan sellaisen itselleen tasavallan presidentin allekirjoittamalla asetuksella. Kaikkia kuntia koskettava oikeus viralliseen vaakunaan luotiin 8.
Kalevan Pallo KalPa r.y. on kuopiolainen jääkiekkoseura, jonka miesten edustusjoukkue pelaa Liigassa ja naisten edustusjoukkue Naisten Liigassa. Seura voitti Spengler Cupin vuonna 2018, minkä lisäksi se on saavuttanut Liigassa kaksi kertaa hopeaa (1990–1991 ja 2016–2017) ja yhden pronssimitalin (2008–2009).
Keripukki (lat. scorbutus) on C-vitamiinin puutoksen aiheuttama tauti, jonka oireita ovat yleinen väsymys ja heikotus ja läikkien muodostuminen iholle, etenkin reisiin ja sääriin, sienimäiset ikenet sekä verenvuoto kaikista limakalvoista. Hoitamaton keripukki tappaa, mutta C-vitamiini parantaa vaikeankin keripukin.
Race Across the World Suomi on suomalainen tositelevisiokilpailu, jossa kahden hengen joukkueet kilpailevat siitä, ketkä heistä matkustavat nopeimmin lähtöpisteestä takaisin Suomeen, kun he saavat käyttää vain maalla ja merellä kulkevia liikennevälineitä. Ohjelman esittäminen alkoi MTV3-kanavalla keväällä 2024. Ohjelmaa juontaa Ernest Lawson.
Suuri seikkailu on MTV3:lla alun perin toukokuun puolivälistä kesäkuun puoliväliin vuosina 2001–2005 esitetty suomalainen tositelevisio-ohjelma, jossa joukko suomalaisia henkilöitä kilpailee Suomen suurimmissa erämaissa erilaissa joukkuekilpailuissa. Sarjan formaatti on täysin kotimainen. Suuressa seikkailussa osanottajat kilpailivat Suomen armottomassa luonnossa sekä joukkueina että yksilöinä.
Saimaan Pallo eli SaiPa on lappeenrantalainen jääkiekkoseura. Se on pelannut Suomen ylimmällä sarjatasolla SM-liigassa yhtäjaksoisesti vuodesta 1996 lähtien. Seura perustettiin vuonna 1948 Lauritsalan kauppalassa alun perin jalka- ja jääpalloseuraksi, ja ensimmäisen jääkiekko-ottelunsa se pelasi vuonna 1954.
Minkä taakseen jättää (televisiosarja)
Minkä taakseen jättää (engl. Unforgotten) on brittiläinen Chris Langin luoma rikosdraamasarja, joka alkoi ITV-kanavalla 8. lokakuuta 2015.
Erikoisjoukot (televisiosarja)
Erikoisjoukot on suomalainen, syksyllä 2022 Ruudussa alkanut ja keväällä 2023 Nelonen-kanavalla ensimmäistä kertaa esitetty, Suomen rankimmaksi tituleerattu tositelevisio-ohjelma, jossa julkisuudesta tunnetut henkilöt suorittavat lyhennetyn version äärimmäisen rankasta erikoisjoukkosotilaiden valintakokeesta, joka sisältää sekä fyysisesti että henkisesti haastavia tehtäviä. Ohjelma perustuu suosittuun ja palkittuun brittiläiseen SAS: Who Dares Wins -formaattiin. Sarjassa julkkiskokelaille ei ole luvassa helpotusta ja heidän täytyy selvitä niukalla ravinnolla, sekä verrattain vähällä levolla koko leirin ajan.
Palmusunnuntai on kristillisen kirkkovuoden juhla, joka on viikkoa ennen pääsiäissunnuntaita. Palmusunnuntain ajankohta vaihtelee vuosittain, sillä pääsiäinen on kevätpäiväntasausta seuraavan täydenkuun jälkeinen sunnuntai ja palmusunnuntai viikkoa ennen sitä. Aikaisintaan palmusunnuntai voi olla 15.
Hanoi Rocks oli suomalainen rockyhtye, joka toimi vuosina 1979–1985 ja myöhemmin vuodesta 2001 kevääseen 2009. Yhtye otti vaikutteita musiikkiinsa glam rockista, punk rockista sekä melodisesta hard rockista. Lisäksi yhtyeen musiikillisena pohjana ovat perinteinen rock and roll ja blues, joiden vaikutuksen voi kuulla kitarariffeissä ja kappaleiden sointukuluissa.
Luettelo hätäkeskuksen tehtäväluokista
Tehtäväluokat ovat Suomessa hätäkeskuksen viranomaisille antamia tehtävänimikkeitä, jotka kertovat tehtävän perustiedot ja kiireellisyysluokan.
Feminismi on sosiaalisista ja poliittisista liikkeistä sekä ideologioista koostuva kokonaisuus, joka on historiallisesti pyrkinyt parantamaan naisen yhteiskunnallista asemaa. Nykyisin feminismissä painotetaan erilaisten vähemmistöjen oikeuksia, ja monen feminismin suuntauksen julkilausuttu tavoite on saavuttaa poliittinen, taloudellinen, henkilökohtainen ja sosiaalinen seksuaalisten suuntautumisten sekä sukupuolten tasa-arvo. Feminismiin sisältyy joskus näkemys, jossa eri yhteiskunnissa priorisoidaan enemmän miehen näkökulmaa, ja että naisia kohdellaan epäreilusti noissa mainituissa yhteiskunnissa.
Pääsiäinen on vuosittainen kristillinen juhla, jota vietetään Jeesuksen ylösnousemuksen kunniaksi. Ensimmäistä pääsiäispäivää eli pääsiäissunnuntaita vietetään kevätpäiväntasauksen jälkeisen täydenkuun jälkeisenä sunnuntaina, minkä vuoksi pääsiäisen ajankohta vaihtelee eri vuosina välillä 22. maaliskuuta – 25.
Pesukarhu eli supi (Procyon lotor) on Pohjois- ja Keski-Amerikasta kotoisin oleva puolikarhulaji. Eläimen nimi viittaa monissa kielissä pesemiseen, mikä johtuu sen tavasta ”pestä” ruokansa vedessä hankaamalla sitä etukäpäliensä välissä. Ei varmuudella tiedetä, puhdistaako pesukarhu todella ruokaansa vai tekeekö se vain liikkeitä, jotka ihmisestä näyttävät pesemiseltä.
Luettelo suomalaisten opiskelijahaalarien väreistä
Luettelo suomalaisten opiskelijahaalarien väreistä sisältää suomalaisten yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen ainejärjestöjen ja kiltojen opiskelijahaalareiden värit. Lisäksi luettelossa on epätäydellinen edustus ulkomaalaisten korkeakoulujen suomalaisten opiskelijajärjestöjen haalareiden väreistä. Osassa kaupungeista haalarit on tapana pukea kokonaan ylle ja osassa ne solmitaan vyötäisille, jolloin haalareista saattaa näkyä vain pääväri, mitä ei luettelossa ole huomioitu.
The Simpsons Movie on vuonna 2007 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen elokuva, joka perustuu animaatiosarja Simpsoneihin. Elokuvan ohjasi David Silverman, ja siinä ääninäyttelevät sarjasta tutut Dan Castellaneta, Julie Kavner, Nancy Cartwright, Yeardley Smith, Hank Azaria, Harry Shearer, Tress MacNeille ja Pamela Hayden. Gracie Films tuotti elokuvan 20th Century Foxille, ja animaation loivat Film Roman ja Rough Draft Studios.
Miss Suomi on kerran vuodessa järjestettävä kauneuskilpailu. 1960-luvulta lähtien kilpailu on useimpina vuosina televisioitu suorana lähetyksenä, ja se oli usein vuoden katsotuimpia tv-ohjelmia. Vuoden 1979 Miss Suomi -finaali on Suomen kaikkien aikojen katsotuin tv-ohjelma 3,3 miljoonalla katsojallaan.
Janne Laine (kaupunginjohtaja)
Janne Kristian Laine (s. 9. huhtikuuta 1969 Honkajoki) on Savonlinnan entinen kaupunginjohtaja.
Mao Zedong (/ˈmɑo tseˈtuŋ/; mandariiniksi (ohje) yksink.: 毛泽东; perint.: 毛澤東; pinyin: Máo Zédōng; Wade–Giles: Mao Tse-tung, kohteliaisuusnimi: Rùnzhī 润芝, 26. joulukuuta 1893 Shaoshan – 9. syyskuuta 1976 Peking) oli kiinalainen sotilas, poliitikko ja marxilainen teoreetikko, joka kehitti maolaisuutena tunnetun opin.
KAJ on suomenruotsalainen vuonna 2009 perustettu musiikki- ja viihderyhmä Pohjanmaan Vöyriltä. Sen teknotyylinen huumorimusiikki perustuu suomenruotsin Vöyrin murteeseen. Yhtyeen kolme jäsentä ovat Kevin Holmström, Axel Åhman ja Jakob Norrgård, joiden etunimien ensimmäisistä kirjaimista (Kevin, Axel, Jakob) yhtyeen nimi tulee.
Aluevaalit ovat vaalit, joissa valitaan hyvinvointialueiden valtuustoihin valtuutetut ja varavaltuutetut. Aluevaaleista on aiemmissa kokeiluissa ja suunnitelmissa käytetty nimitystä maakuntavaalit. Vaalit järjestetään muualla paitsi Helsingin kaupungissa (joka järjestää sosiaali- ja terveystoimen sekä pelastustoimen edelleen itsenäisesti ja siitä päättävät valitaan jatkossakin kuntavaaleissa) ja Ahvenanmaalla.
Suuri seikkailu (vuoden 2024 suomalainen televisiosarja)
Suuri seikkailu on Nelonen-kanavalla maaliskuussa 2024 alkanut suomalainen tositelevisiokilpailu, joka perustuu aiemmin MTV3-kanavalla esitettyyn samannimiseen sarjaan. Ohjelmassa joukko suomalaisia julkisuudesta tunnettuja henkilöitä kilpailee Lapin karussa erämaassa erilaisissa strategiakilpailuissa. Ohjelman juontaa Jaana Pelkonen.
Jälkiviisaat on Yle TV1 -kanavan Ylen aamu -ohjelmassa perjantaisin ennen kello kahdeksan uutisia ja uudelleen uusintana heti yhdeksän uutisten jälkeen esitettävä varttitunnin osio, jossa keskustellaan suorassa lähetyksessä uutisviikon ajankohtaisista aiheista. Vuonna 2006 Jälkiviisaiden keskimääräinen katsojamäärä oli 350 000, ja se oli Aamu-TV:n viikon katsotuin osio.
Hirviösusi (Aenocyon dirus, aik. Canis dirus) on sukupuuttoon kuollut koiraeläinlaji, joka eli Pohjois-Amerikassa viime jääkausien aikana, noin 300 000–12 000 vuotta sitten. Sitä on aiemmin pidetty koirien (Canis) suvun edustajana, mutta uusien geenitutkimuksien perusteella hirviösusi muodostaa kokonaan oman sukunsa koiraeläimien heimon sisällä.
The White Lotus on yhdysvaltalainen draamakomediasarja, jonka on luonut, käsikirjoittanut ja ohjannut Mike White. Sarja keskittyy kuvittellisen White Lotus -hotellin vieraisiin ja työntekijöihin, joiden käyttäytymiseen vaikuttavat erilaiset toimintahäiriöt. Sarjan tapahtumapaikka ensimmäisellä kaudella on Havaiji, toisen kaudella Sisilia ja kolmannella kaudella Thaimaa.
Zodiac Killer on tuntematon sarjamurhaaja, joka toimi Pohjois-Kaliforniassa 1960-luvun lopulla. Väkivaltarikostensa lisäksi Zodiac lähetti 1970-luvun alkuvuosina sanomalehdille lukuisia kirjeitä ja kryptogrammeja. Tapaus on edelleen avoin useissa poliisilaitoksissa sekä Kalifornian oikeusministeriössä.
Taiwan, virallisesti Kiinan tasavalta (kiin.: 中華民國; pinyin: Zhōnghuá Mínguó; Pe̍h-ōe-jī: Tiong-hoâ Bîn-kok) on lähinnä Taiwaninsaarella sijaitseva valtio Itä-Aasiassa. Vuodesta 1912 vuoteen 1949 ”Kiinan tasavalta” tarkoitti valtiota, joka käsitti suurin piirtein nykyisen Kiinan alueen. Kiinan sisällissodan jälkeen tasavallan hallinto pakeni Taiwaninsaarelle, jota se on joidenkin Etelä-Kiinan meren saarten lisäksi hallinnut ainoana alueenaan siitä lähtien.
Hurriganes oli vuonna 1971 perustettu suomalainen rock-yhtye, joka oli toiminnassa vuosina 1971–1984, 1988 ja nimellä Remu & Hurriganes vuosina 1998–2018. Yhtyeen perustajajäsenet olivat rumpali ja laulaja Henry ”Remu” Aaltonen, basisti Hugo Christer ”Cisse” Häkkinen ja kitaristi Ilkka ”Ile” Kallio. Kallion erottua yhtyeestä keväällä 1972 hänen tilalleen kitaristiksi liittyi Pekka ”Albert” Järvinen, ja näin muodostui yhtyeen toinen peruskokoonpano.
Idrottsföreningen Gnistan on Helsingin Oulunkylässä toimiva jalkapalloseura, joka perustettiin vuonna 1924 silloin itsenäisessä Oulunkylän kunnassa. Seuran miesten edustusjoukkue pelaa kaudella 2024 Veikkausliigassa, ja sen kotikenttä on Oulunkylän liikuntapuistossa sijaitseva Oulunkylän jalkapallostadion, sponsorinimeltään Mustapekka Areena. Vuoden 2024 pääkatsomon tulipalosta johtuen kauden loput kotikenttäpelit pelataan Töölön jalkapallostadionilla.
Laura Haimila on suomalainen toimittaja, juontaja ja sosiaalisen median vaikuttaja. Halmila juonsi vuoteen 2015 Radio NRJ:llä toimittaja Tuija Pehkosen kanssa iltapäivä- ja aamuohjelmia. Hän on työskennellyt NRJ:n jälkeen Yle Kioskin tuottajana ja vuonna 2019 Radio Helsingin aamulähetyksen juontajana.
Järjettömän paska idea on vuonna 2023 ensi-iltansa saanut suomalainen draamaelokuva, jonka on käsikirjoittanut ja ohjannut Pamela Tola. Elokuvan pääosissa ovat Alina Tomnikov ja Iina Kuustonen. Elokuva kertoo ystävyksistä Ripe (Tomnikov) ja Noora (Kuustonen), jotka työskentelevät pelisuunnittelijoina.