Suomenkielisen Wikipedian 100 luetuinta artikkelia, päivittäin. Lue lisää...
Hildá Länsman (s. 1993) on Utsjoelta lähtöisin oleva saamelainen muusikko ja joikaaja. Hän tuli tunnetuksi osallistuessaan äitinsä Ulla Pirttijärven kanssa Uuden Musiikin Kilpailuun vuonna 2015 kappaleella ”Hold Your Colours.” Heidän joikua ja elektropoppia yhdistelevä yhtyeensä Solju julkaisi ensimmäisen albuminsa, Ođđa Áigodat, keväällä 2018.
Saimaan Pallo eli SaiPa on lappeenrantalainen jääkiekkoseura. Se on pelannut Suomen ylimmällä sarjatasolla SM-liigassa yhtäjaksoisesti vuodesta 1996 lähtien. Seura perustettiin vuonna 1948 Lauritsalan kauppalassa alun perin jalka- ja jääpalloseuraksi, ja ensimmäisen jääkiekko-ottelunsa se pelasi vuonna 1954.
Ottawan miinakieltosopimus on kansainvälinen valtiosopimus, joka kieltää henkilömiinojen eli jalkaväkimiinojen käytön, valmistuksen, myynnin, varastoinnin ja kuljetuksen. Sopimuksen allekirjoittaneen maan tulee tyhjentää miinavarastonsa neljässä vuodessa, puhdistaa miinoitetut alueet kymmenessä vuodessa sekä tarjota apua miinojen uhreille. Kampanjalle myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto vuonna 1997.
Erikoisjoukot (televisiosarja)
Erikoisjoukot on suomalainen, syksyllä 2022 Ruudussa alkanut ja keväällä 2023 Nelonen-kanavalla ensimmäistä kertaa esitetty, Suomen rankimmaksi tituleerattu tositelevisio-ohjelma, jossa julkisuudesta tunnetut henkilöt suorittavat lyhennetyn version äärimmäisen rankasta erikoisjoukkosotilaiden valintakokeesta, joka sisältää sekä fyysisesti että henkisesti haastavia tehtäviä. Ohjelma perustuu suosittuun ja palkittuun brittiläiseen SAS: Who Dares Wins -formaattiin. Sarjassa julkkiskokelaille ei ole luvassa helpotusta ja heidän täytyy selvitä niukalla ravinnolla, sekä verrattain vähällä levolla koko leirin ajan.
Luettelo suomalaisten opiskelijahaalarien väreistä
Luettelo suomalaisten opiskelijahaalarien väreistä sisältää suomalaisten yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen ainejärjestöjen ja kiltojen opiskelijahaalareiden värit. Lisäksi luettelossa on epätäydellinen edustus ulkomaalaisten korkeakoulujen suomalaisten opiskelijajärjestöjen haalareiden väreistä. Osassa kaupungeista haalarit on tapana pukea kokonaan ylle ja osassa ne solmitaan vyötäisille, jolloin haalareista saattaa näkyä vain pääväri, mitä ei luettelossa ole huomioitu.
Aluevaalit ovat vaalit, joissa valitaan hyvinvointialueiden valtuustoihin valtuutetut ja varavaltuutetut. Aluevaaleista on aiemmissa kokeiluissa ja suunnitelmissa käytetty nimitystä maakuntavaalit. Vaalit järjestetään muualla paitsi Helsingin kaupungissa (joka järjestää sosiaali- ja terveystoimen sekä pelastustoimen edelleen itsenäisesti ja siitä päättävät valitaan jatkossakin kuntavaaleissa) ja Ahvenanmaalla.
Taiwan, virallisesti Kiinan tasavalta (kiin.: 中華民國; pinyin: Zhōnghuá Mínguó; Pe̍h-ōe-jī: Tiong-hoâ Bîn-kok) on lähinnä Taiwaninsaarella sijaitseva valtio Itä-Aasiassa. Vuodesta 1912 vuoteen 1949 ”Kiinan tasavalta” tarkoitti valtiota, joka käsitti suurin piirtein nykyisen Kiinan alueen. Kiinan sisällissodan jälkeen tasavallan hallinto pakeni Taiwaninsaarelle, jota se on joidenkin Etelä-Kiinan meren saarten lisäksi hallinnut ainoana alueenaan siitä lähtien.
Alien: Covenant on vuonna 2017 ensi-iltansa saanut kauhu- ja tieteiselokuva, jonka on ohjannut Ridley Scott. Se on jatko-osa vuoden 2012 elokuvalle Prometheus ja kuudes osa virallisessa Alien-elokuvasarjassa. Elokuvan pääosissa ovat Michael Fassbender, Katherine Waterston, Billy Crudup, Danny McBride ja Demián Bichir.
Tuuli Koivu on suomalainen taloustieteilijä, joka on työskennellyt Nordean pääekonomistina vuodesta 2019. Aiemmin hän on ollut Nordeassa ekonomistina erikoisalueinaan euroalueen makrotalous ja rahapolitiikka. Sitä ennen Koivu toimi ekonomistina Suomen Pankissa, Kiinan talouteen erikoistuneena ekonomistina Euroopan keskuspankissa, Rahoitusvakausvirastossa sekä valtiovarainministeriössä.
Luettelo hätäkeskuksen tehtäväluokista
Tehtäväluokat ovat Suomessa hätäkeskuksen viranomaisille antamia tehtävänimikkeitä, jotka kertovat tehtävän perustiedot ja kiireellisyysluokan.
Batman Forever on vuonna 1995 ensi-iltansa saanut Joel Schumacherin ohjaama yhdysvaltalainen supersankarielokuva. Elokuvan tuotti aiemmat kaksi Batman-elokuvaa ohjannut Tim Burton Bob Kanen hahmoihin perustuen. Pääosissa ovat Val Kilmer (Batman/Bruce Wayne), Jim Carrey (Arvuuttaja), Tommy Lee Jones (Harvey Dent/Kaksinaama), Nicole Kidman (Tri.
Jääkiekon SM-liigakausi 2024–2025
Jääkiekon SM-liigakausi 2024–2025 on jääkiekon SM-liigan 50. kausi. Tappara lähti kauteen kolmatta kertaa peräkkäin hallitsevana mestarina.
The Doors on vuonna 1991 ensi-iltansa saanut elokuva, joka kertoo The Doors -yhtyeestä ja sen edesmenneestä laulajasta Jim Morrisonista. Sen ohjasi Oliver Stone ja Morrisonia esitti Val Kilmer. Muissa osissa olivat muun muassa Meg Ryan Pamela Coursonina, Kyle MacLachlan Ray Manzarekina, Frank Whaley Robby Kriegerinä, Kevin Dillon John Densmorena ja Kathleen Quinlan Patricia Kennealyna.
Lehmän vuosi on suomalainen draamasarja, jota esitettiin Yle TV2 -kanavalla tammikuusta 2006 alkaen. Sarja oli alun perin kuusiosainen, mutta suuren suosion ansiosta siihen kuvattiin kuusi uutta osaa, jotka esitettiin maaliskuusta 2008 lähtien. Kolmannen tuotantokauden kuvaukset alkoivat elokuussa 2008 ja ne jatkuivat jouluun saakka.
Amerikan yhdysvallat (engl. United States of America, lyh. USA) eli Yhdysvallat on pääosin Pohjois-Amerikan keskiosassa sijaitseva perustuslaillinen liittovaltio, joka koostuu 50 osavaltiosta ja yhdestä liittovaltion hallinnollisesta liittopiiristä, Washington (DC):stä, sekä useista erillisalueista.
Top Gun – lentäjistä parhaat on vuonna 1986 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen elokuva. Elokuvan valmistaminen maksoi arviolta 15 miljoonaa dollaria ja se tuotti maailmanlaajuisesti yli 353 miljoonaa dollaria. Elokuvan myötä tapahtui myös näyttelijä Tom Cruisen maailmanlaajuinen läpimurto megatähteyteen.
Kalevan Pallo KalPa r.y. on kuopiolainen jääkiekkoseura, jonka miesten edustusjoukkue pelaa Liigassa ja naisten edustusjoukkue Naisten Liigassa. Seura voitti Spengler Cupin vuonna 2018, minkä lisäksi se on saavuttanut Liigassa kaksi kertaa hopeaa (1990–1991 ja 2016–2017) ja yhden pronssimitalin (2008–2009).
Grönlanti (grönlanniksi Kalaallit Nunaat, tanskaksi Grønland) on Tanskalle kuuluva itsehallintoalue ja maailman suurin saari Pohjois-Atlantin ja Pohjoisen jäämeren välissä. Maantieteellisesti Grönlanti kuuluu Pohjois-Amerikkaan, hallinnollisesti se on Tanskan itsehallinnollinen osa. Virallinen kieli on inuittikieliin kuuluva grönlannin kieli.
Mao Zedong (/ˈmɑo tseˈtuŋ/; mandariiniksi (ohje) yksink.: 毛泽东; perint.: 毛澤東; pinyin: Máo Zédōng; Wade–Giles: Mao Tse-tung, kohteliaisuusnimi: Rùnzhī 润芝, 26. joulukuuta 1893 Shaoshan – 9. syyskuuta 1976 Peking) oli kiinalainen sotilas, poliitikko ja marxilainen teoreetikko, joka kehitti maolaisuutena tunnetun opin.
Jääkiekon SM-liigakausi 2023–2024
Jääkiekon SM-liigakausi 2023–2024 oli jääkiekon SM-liigan 49. kausi. Runkosarja alkoi 12.
Luettelo vuonna 2025 kuolleista henkilöistä
Tämä on luettelo vuonna 2025 kuolleista tunnetuista henkilöistä. Henkilöt on lueteltu kuolinpäivän mukaisesti, samana päivänä kuolleet sukunimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä. Jos henkilöstä ei ole kirjoitettu artikkelia, luettelossa mainitaan lähde.
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue (lyhyemmin sosiaalidemokraatit, ruots. Finlands Socialdemokratiska Parti, lyhenne SDP, puhekielessä monesti demarit; jäsenlyhenne sd.) on suomalainen puolue, joka perustettiin vuonna 1899 nimellä Suomen Työväenpuolue. Puolueen tarkoituksena on koota kansalaiset yhteiseen toimintaan sosiaalidemokraattisten tavoitteiden toteuttamiseksi: päämääränä vapauden, tasa-arvon ja solidaarisuuden yhteiskunta, yhteistyön ja rauhan maailma sekä puhdas ja turmeltumaton ympäristö.
Pääsiäinen on vuosittainen kristillinen juhla, jota vietetään Jeesuksen ylösnousemuksen kunniaksi. Ensimmäistä pääsiäispäivää eli pääsiäissunnuntaita vietetään kevätpäiväntasauksen jälkeisen täydenkuun jälkeisenä sunnuntaina, minkä vuoksi pääsiäisen ajankohta vaihtelee eri vuosina välillä 22. maaliskuuta – 25.
KAJ on suomenruotsalainen vuonna 2009 perustettu musiikki- ja viihderyhmä Pohjanmaan Vöyriltä. Sen teknotyylinen huumorimusiikki perustuu suomenruotsin Vöyrin murteeseen. Yhtyeen kolme jäsentä ovat Kevin Holmström, Axel Åhman ja Jakob Norrgård, joiden etunimien ensimmäisistä kirjaimista (Kevin, Axel, Jakob) yhtyeen nimi tulee.
Jääkiekon SM-liigan pudotuspelit 2025
Jääkiekon SM-liigan pudotuspelit 2025 pelataan SM-liigakauden 2024–2025 runkosarjan jälkeen alkaen 18. maaliskuuta 2025. Pudotuspeleihin etenivät runkosarjan 12 parasta joukkuetta, joista neljä parasta suoraan puolivälieriin.
Eheytyshoito, myös eheytysterapia, muutosterapia tai konversioterapia, on uskomushoitoa, jolla pyritään muuttamaan seksuaalivähemmistöihin kuuluvia ihmisiä kuten homoseksuaaleja heteroseksuaaleiksi sekä sukupuolivähemmistöihin kuuluvia ihmisiä sukupuoleltaan joko mieheksi tai naiseksi. Nykyisin käytössä olevat eheytyshoidot perustuvat etupäässä psykoanalyysiin tai uskonnollisiin keinoihin. Eheytyshoitojen kannattajien mukaan kyseessä on vapaaehtoinen ja toimiva hoitomuoto, joka on tarkoitettu ihmisille, jotka haluavat muuttaa omaa seksuaalisuuttaan.
Luettelo Suomen kunnista väkiluvun mukaan
Tämä on luettelo Suomen kunnista väkiluvun mukaan 28. helmikuuta 2025. Kuntien mediaanissa on Luoto (5 895).