Suomenkielisen Wikipedian 100 luetuinta artikkelia, päivittäin. Lue lisää...
Pääsiäinen on vuosittainen kristillinen juhla, jota vietetään Jeesuksen ylösnousemuksen kunniaksi. Ensimmäistä pääsiäispäivää eli pääsiäissunnuntaita vietetään kevätpäiväntasauksen jälkeisen täydenkuun jälkeisenä sunnuntaina, minkä vuoksi pääsiäisen ajankohta vaihtelee eri vuosina välillä 22. maaliskuuta – 25.
Reinikainen on suomalainen televisiokomediasarja, jota esitettiin Yle TV2 -kanavalla vuosina 1982–1983. Sarjan loivat Neil Hardwick ja Jussi Tuominen, ja se on spin-off sarjasta Tankki täyteen. Reinikainen voitti vuonna 1982 Venlan ja Telviksen muun muassa hauskimpana suomalaisena televisio-ohjelmana.
Yhteisövero eli yhteisön tulovero on Suomessa yhteisön tuloksesta perittävä vero. Yhteisöveroa maksavia yhteisöjä ovat osakeyhtiöt, osuuskunnat sekä tietyin edellytyksin liikelaitokset, julkisyhteisöt, yhdistykset, laitokset, säätiöt ja asunto-osakeyhtiöt. Yhteisöveron tuotosta osansa saavat valtio ja kunnat sekä vuoden 2015 loppuun kansankirkkojen seurakunnat.
Jääkiekon naisten maailmanmestaruuskilpailut
Naisten jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut on järjestetty vuodesta 1990 lähtien. Kilpailujen historiassa vain kaksi eri maajoukkuetta voittanut mestaruuden: Kanadalla on 13 mestaruutta ja Yhdysvalloilla kymmenen. Kilpailuissa otellaan myös alemmilla sarjatasoilla: 1., 2.
Mika Ikonen on suomalainen laulaja, joka tuli alun perin tunnetuksi XL5-yhtyeen solistina taiteilijanimellä Mica. XL5 nousi suursuosioon vuonna 1996 erityisesti hitillään ”Kaunis peto”, ja myi Pedon merkki ja Jäätä ja tulta -albumejaan yli 50 000 kappaletta. Yhtyeen kauden 1996–1998 jälkeen Ikonen on vaikuttanut Käsityöläiset-yhtyeessä ja ollut mukana XL5:n paluualbumilla X vuonna 2008.
Mämmi on ruisjauhoista, ruismaltaista ja vedestä valmistettu imellytetty ja paistettu suomalainen perinneruoka. Mämmiä nautitaan tavallisesti jäähdytettynä sokerin ja kerman tai maidon kanssa nykyään varsinkin jälkiruokana pääsiäisen aikaan. Alkuperältään mämmi on tiettävästi länsisuomalaista, mistä se levisi ensin Hämeeseen, Etelä-Suomeen ja 1900-luvulla koko maahan.
Suomen naisten jääkiekkomaajoukkue
Suomen naisten jääkiekkomaajoukkue eli lempinimeltään Naisleijonat edustaa Suomea kansainvälisissä naisten jääkiekko-otteluissa. Suomi on voittanut yhden hopeamitalin ja 15 pronssimitalia maailmanmestaruuskilpailuissa. Suomi ei ole maailmanmestaruuskisoja emännöidessään jäänyt kertaakaan ilman mitalia.
Tähdet, tähdet (televisiosarja)
Tähdet, tähdet on suomalainen viihdeohjelma, jossa etsitään Suomen parasta esiintyjää. Kahdeksasta–kymmenestä suorasta lähetyksestä koostuvassa sarjassa artistit esittävät viikoittain vaihtuvan genren tai teeman mukaisia kappaleita. Ensimmäisen tuotantokauden voitti Jari Sillanpää, toisen Waltteri Torikka, kolmannen Pete Parkkonen, neljännen Elias Kaskinen, viidennen Jussi Rainio, kuudennen Konsta Hietanen, seitsemännen Maria Lund ja kahdeksannen Hanna Kinnunen.
The Summit Suomi on MTV3-kanavalla esitettävä suomalainen tositelevisio-ohjelma, jossa entuudestaan toisille tuntemattomat suomalaiset kilpailijat kiipeävät Norjassa sijaitsevalle Stetindenin vuorelle. Jokainen 14 kilpailijasta kantaa mukanaan osaa 150 000 euron voittopotista, ja kaikki vuoren huipulle pääsevät kilpailijat jakavat keskenään sen summan, mitä heillä on silloin jäljellä. Ohjelman juontajana toimii näyttelijä Jasper Pääkkönen.
Havukka-ahon ajattelija (elokuva)
Havukka-ahon ajattelija on Kari Väänäsen ohjaama suomalainen elokuva, joka perustuu Veikko Huovisen samannimiseen romaaniin. Tapahtumat sijoittuvat sotienjälkeiseen Kainuuseen ja kertovat omalaatuisesta metsätyömiehestä ja korpifilosofista Konsta Pylkkäsestä. Se sai ensi-iltansa koko maassa 15.
Havukka-ahon ajattelija on Veikko Huovisen vuonna 1952 ilmestynyt esikoisromaani ja läpimurtoteos. Romaanin päähenkilö on itseoppinut filosofi Konsta Pylkkänen, joka etsii ”sinistä ajatusta” miettiessään maailman menoa. Hän ryhtyy Kainuun korpiseudulle Lentualle tulleiden luonnontutkijoiden oppaaksi ja tekee tieteellisen löydön ampuessaan pyymetson, pyyn ja metson risteymän, jollaista todellisuudessa ei ole löydetty.
Luettelo hätäkeskuksen tehtäväluokista
Tehtäväluokat ovat Suomessa hätäkeskuksen viranomaisille antamia tehtävänimikkeitä, jotka kertovat tehtävän perustiedot ja kiireellisyysluokan.
Erikoisjoukot (televisiosarja)
Erikoisjoukot on suomalainen, syksyllä 2022 Ruudussa alkanut ja keväällä 2023 Nelonen-kanavalla ensimmäistä kertaa esitetty, Suomen rankimmaksi tituleerattu tositelevisio-ohjelma, jossa julkisuudesta tunnetut henkilöt suorittavat lyhennetyn version äärimmäisen rankasta erikoisjoukkosotilaiden valintakokeesta, joka sisältää sekä fyysisesti että henkisesti haastavia tehtäviä. Ohjelma perustuu suosittuun ja palkittuun brittiläiseen SAS: Who Dares Wins -formaattiin. Sarjassa julkkiskokelaille ei ole luvassa helpotusta ja heidän täytyy selvitä niukalla ravinnolla, sekä verrattain vähällä levolla koko leirin ajan.
Jeesuksen ristiinnaulitseminen
Jeesus ristiinnaulittiin Golgatalla Juudeassa Jerusalemin kaupunginmuurien ulkopuolella noin vuonna 30–33 jaa. pääsiäisen aikoihin. Evankeliumien mukaan juutalaiset tahtoivat useaan kertaan kivittää Jeesuksen muun muassa hänen opetustensa tähden, kun hän antoi ihmisten syntejä anteeksi ja sanoi Jumalaa isäkseen, mutta juutalaiset fariseukset ja ylipapit myös pelkäsivät Jeesuksen suosion lisääntyvän ja Rooman valtakunnan reaktiota.
KAJ on suomenruotsalainen vuonna 2009 perustettu musiikki- ja viihderyhmä Pohjanmaan Vöyriltä. Sen teknotyylinen huumorimusiikki perustuu suomenruotsin Vöyrin murteeseen. Yhtyeen kolme jäsentä ovat Kevin Holmström, Axel Åhman ja Jakob Norrgård, joiden etunimien ensimmäisistä kirjaimista (Kevin, Axel, Jakob) yhtyeen nimi tulee.
Mikko Töyssy (s. 1981 Valkeakoski) on suomalainen näyttelijä, juontaja ja laulaja, äänialaltaan tenori. Harrastelijanäyttämöiden kautta ammattinäyttelijän uralle päätynyt Töyssy on näytellyt lähinnä musiikillisissa ja komediallisissa tuotannoissa, kuten Finnhits ja Kalle Aaltonen Hämeenlinnan kaupunginteatterissa, jossa hän näytteli 2010-luvulla.
Waltari on suomalainen vuonna 1986 Helsingissä perustettu crossover- ja metalliyhtye. Bändi perustettiin alun perin taistelemaan rock'n'rollin monimuotoisuuden ja vallankumouksellisuuden puolesta sekä rockin henkistä taantumista vastaan. Laulaja-basisti Kärtsy Hatakan sanoittamat laulut kertovat ihmisen sisäisen vapautumisen ja avomielisyyden uudelleen löytämisestä.
Pääsiäistervehdys on pääsiäiseen liittyvä tapa ortodokseilla, orientaaliortodokseilla ja idän katolisilla kirkoilla sekä useilla roomalaiskatolisilla ja protestanteilla. Tavallisen tervehdyksen sijaan sanotaan toiselle "Kristus nousi kuolleista!", johon toinen vastaa "Totisesti nousi". Esimerkiksi Venäjällä on tapana antaa kolmoissuudelma poskelta poskelle tervehdyksen yhteydessä.
Urbi et orbi on latinankielinen lentävä lause, joka tarkoittaa suomeksi kaupungille (=Roomalle) ja koko maanpiirille. Ilmaisua käytetään paavin siunauksesta (benediktio), jonka hän antaa suurina kirkollisina juhlapäivinä Pietarinkirkon aukiolla Rooman kaupungille ja koko maailmalle. Nimi tulee antiikin ajan roomalaisesta tavasta aloittaa julkiset tervehdykset näillä sanoilla, mutta itse siunaus ei ala näillä sanoilla.
Punarinta (Erithacus rubecula) on Euroopassa yleinen pieni varpuslintu, joka luokiteltiin ennen rastaisiin, mutta nyttemmin on siirretty sieppojen heimoon. Punarinta varoittaa tikitystä muistuttavalla äänellä ”tik-tik-tik…”. Punarinnan laulu on kaunista, vienoa helinää, ja sitä voi kuulla erityisesti hämärän aikoihin.
Valamon Kristuksen kirkastumisen luostari, Valamon luostari tai Uusi Valamo on Suomen ortodoksisen kirkon munkkiluostari Heinävedellä Pohjois-Karjalassa. Luostari jatkaa aiemmin Laatokan Valamon saaristossa Suomen Neuvostoliitolle luovuttamalla alueella toimineen Valamon luostarin perinnettä, kun tämä toisen maailmansodan aikana evakuoitiin Suomen nykyiselle alueelle.
Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut 2025
Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut 2025 järjestetään Ruotsissa Tukholmassa ja Tanskassa Herningin kaupungissa 9.–25. toukokuuta 2025. Alustava päätös järjestäjistä tehtiin vuonna 2018 järjestetyssä Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n kongressissa Maltalla.
Ehtoolehto on tuleva Elisa Viihteen alkuperäissarja, joka perustuu Minna Lindgrenin Ehtoolehto-kirjatrilogian ensimmäiseen teokseen Kuolema Ehtoolehdossa. Kahdeksanosainen sarja esitetään Ruutu+-palvelussa. Taru Mäkelän ohjaaman ja Johanna Hartikaisen käsikirjoittaman sarjan päähenkilöinä nähdään näyttelijäkolmikko Leena Uotila, Eeva Litmanen ja Rea Mauranen.
Luettelo suomalaisten opiskelijahaalarien väreistä
Luettelo suomalaisten opiskelijahaalarien väreistä sisältää suomalaisten yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen ainejärjestöjen ja kiltojen opiskelijahaalareiden värit. Lisäksi luettelossa on epätäydellinen edustus ulkomaalaisten korkeakoulujen suomalaisten opiskelijajärjestöjen haalareiden väreistä. Osassa kaupungeista haalarit on tapana pukea kokonaan ylle ja osassa ne solmitaan vyötäisille, jolloin haalareista saattaa näkyä vain pääväri, mitä ei luettelossa ole huomioitu.
Pitkäperjantai (ortodokseilla suuri perjantai) on kristillinen pyhäpäivä, pääsiäistä edeltävänä perjantai, jota vietetään Kristuksen ristiinnaulitsemisen ja kuoleman muistoksi. Se on kirkkovuoden ainoa surujuhla. Pitkäperjantai on yksi hiljaisen viikon juhlapyhistä ja monissa valtioissa yleinen vapaapäivä.