Suomenkielisen Wikipedian 100 luetuinta artikkelia, päivittäin. Lue lisää...
Kalevan Pallo KalPa r.y. on kuopiolainen jääkiekkoseura, jonka miesten edustusjoukkue pelaa SM-liigassa ja naisten edustusjoukkue Auroraliigassa. Seura voitti Spengler Cupin vuonna 2018, minkä lisäksi se on saavuttanut Liigassa kaksi kertaa hopeaa (1990–1991 ja 2016–2017) ja yhden pronssimitalin (2008–2009).
Saimaan Pallo eli SaiPa on lappeenrantalainen jääkiekkoseura. Se on pelannut Suomen ylimmällä sarjatasolla SM-liigassa yhtäjaksoisesti vuodesta 1996 lähtien. Seura perustettiin vuonna 1948 Lauritsalan kauppalassa alun perin jalka- ja jääpalloseuraksi, ja ensimmäisen jääkiekko-ottelunsa se pelasi vuonna 1954.
Combat Vehicle 90 eli CV90 (ruots. Stridsfordon 90 eli Strf 90) on Patria Hägglundsin kehittämä ruotsalainen rynnäkköpanssarivaunun alusta, jonka valmistuksesta vastaa BAE Systems Hägglunds. Vaunumalli määräytyy pääaseen ja käyttötarkoituksen mukaan ja osassa malleissa alkuperäistä alustaa on täytynyt muuttaa.
Yhteisövero eli yhteisön tulovero on Suomessa yhteisön tuloksesta perittävä vero. Yhteisöveroa maksavia yhteisöjä ovat osakeyhtiöt, osuuskunnat sekä tietyin edellytyksin liikelaitokset, julkisyhteisöt, yhdistykset, laitokset, säätiöt ja asunto-osakeyhtiöt. Yhteisöveron tuotosta osansa saavat valtio ja kunnat sekä vuoden 2015 loppuun kansankirkkojen seurakunnat.
Huonot naiset on vuonna 2022 ensi-iltansa saanut suomalainen komediaelokuva, jonka on ohjannut Niklas Lindgren. Elokuvassa seurakuntatalon emäntä Johanna on järjestämässä häitä, kun venäläisiä seksityöläisiä kuljettava linja-auto rikkoutuu lähistöllä, ja Johanna joutuu majoittamaan bussin matkustajat seurakuntataloonsa.
Basilica di Santa Maria Maggiore on yksi Rooman neljästä suuresta varhaiskristillisestä (paavillisesta, patriarkaalisesta) basilikasta, joita ovat sen ohella San Giovanni in Laterano, San Paolo fuori le mura ja Pietarinkirkon edeltäjä Konstantinuksen basilika – ja ainoa, jonka interiööri on säilynyt alkuperäisessä asussaan suurista ulkoisista muutoksista huolimatta.lähde?
Konklaavi on katolisessa kirkossa paavin nimittämien kardinaalien kokous, jossa he valitsevat uuden kirkon päämiehen eli paavin. Äänestyskelpoisia ovat kardinaalit, jotka olivat alle 80-vuotiaita paavin paikan vapautuessa. Sana tulee latinan ilmauksesta cum clavi ("avaimen kanssa"), joka viittaa valintaan suljettujen ovien takana.
Smolna on Helsingin Kaartinkaupungin kaupunginosassa sijaitseva empiretyylinen rakennus, joka nykyään toimii valtioneuvoston juhlahuoneistona. Vuonna 1822 valmistuneen rakennuksen on suunnitellut arkkitehti Carl Ludvig Engel. Smolna on historiansa aikana toiminut muun muassa Suomen kenraalikuvernöörin ja valtionhoitajan virka-asuntona, Keisarillisen Aleksanterin-Yliopiston päärakennuksena sekä Helsingin punakaartin päämajana, jolloin rakennus sai kansan suussa sitkeästi säilyneen Smolna-nimen pietarilaisen esikuvansa mukaan.
Katolinen kirkko eli roomalaiskatolinen kirkko on yksi kristinuskon kolmesta pääsuuntauksesta protestantismin ja ortodoksisuuden ohella. Katolinen kirkko katsoo juuriensa olevan Jeesus Nasaretilaisen toiminnassa ajanlaskun alussa. Katolista kirkkoa johtavat piispat, joiden aseman katsotaan olevan peräisin Jeesuksen opetuslapsilta.
Idänruskokäärme (Pseudonaja textilis) on laji myrkkytarhakäärmeiden heimossa. Laji elää Itä-, Keski- ja Pohjois-Australiassa ja sitä on löydetty myös Uudesta-Guineasta, mutta kyseessä on todennäköisesti erillinen laji. Idänruskokäärme on yksi tappavimmista käärmeistä ja aiheuttaa eniten käärmeenpuremasta johtuneita kuolemantapauksia Australiassa.
Erikoisjoukot (televisiosarja)
Erikoisjoukot on suomalainen, syksyllä 2022 Ruudussa alkanut ja keväällä 2023 Nelonen-kanavalla ensimmäistä kertaa esitetty, Suomen rankimmaksi tituleerattu tositelevisio-ohjelma, jossa julkisuudesta tunnetut henkilöt suorittavat lyhennetyn version äärimmäisen rankasta erikoisjoukkosotilaiden valintakokeesta, joka sisältää sekä fyysisesti että henkisesti haastavia tehtäviä. Ohjelma perustuu suosittuun ja palkittuun brittiläiseen SAS: Who Dares Wins -formaattiin. Sarjassa julkkiskokelaille ei ole luvassa helpotusta ja heidän täytyy selvitä niukalla ravinnolla, sekä verrattain vähällä levolla koko leirin ajan.
Luettelo suomalaisten opiskelijahaalarien väreistä
Luettelo suomalaisten opiskelijahaalarien väreistä sisältää suomalaisten yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen ainejärjestöjen ja kiltojen opiskelijahaalareiden värit. Lisäksi luettelossa on epätäydellinen edustus ulkomaalaisten korkeakoulujen suomalaisten opiskelijajärjestöjen haalareiden väreistä. Osassa kaupungeista haalarit on tapana pukea kokonaan ylle ja osassa ne solmitaan vyötäisille, jolloin haalareista saattaa näkyä vain pääväri, mitä ei luettelossa ole huomioitu.
Pääsiäinen on vuosittainen kristillinen juhla, jota vietetään Jeesuksen ylösnousemuksen kunniaksi. Ensimmäistä pääsiäispäivää eli pääsiäissunnuntaita vietetään kevätpäiväntasauksen jälkeisen täydenkuun jälkeisenä sunnuntaina, minkä vuoksi pääsiäisen ajankohta vaihtelee eri vuosina välillä 22. maaliskuuta – 25.
Brotherus on muun muassa seuraavien henkilöiden sukunimi: Alexander Valerian Brotherus (1838–1903), suomalainen kenraaliluutnantti Amos Brotherus (s. 2001), suomalainen tanssija ja näyttelijä Arvid Hjalmar Brotherus (1855–1888), luonnontutkija ja kasvitieteellisen puutarhan amanuenssi, Alexander Valerian Brotheruksen veli Aune Brotherus (1899–1990), suomalainen kääntäjä Elina Brotherus (s. 1972), valokuva- ja videotaiteilija Elsa Brotherus (s.
The Last of Us (televisiosarja)
The Last of Us on yhdysvaltalainen televisiosarja, joka perustuu vuonna 2013 julkaistuun samannimiseen videopeliin. Post-apokalyptiseen maailmaan sijoittuvassa sarjassa tyttärensä menettänyt Joel Miller päätyy suojelemaan teini-ikäistä Ellietä. Sarjan ovat käsikirjoittaneet Craig Mazin sekä The Last of Us -pelin käsikirjoittaja ja ohjaaja Neil Druckmann.
Taipaanit (Oxyuranus) on myrkkytarhakäärmeisiin kuuluva erittäin myrkyllisten käärmeiden suku, joka elää Australiassa. Taipaaneita tunnetaan kolme lajia: aavikkotaipaani (Oxyuranus microlepidotus), taipaani (Oxyuranus scutellatus) ja Oxyuranus temporalis. Jopa kolmemetrinen myrkkykäärme iskee ahdistettuna herkästi ja usein monta kertaa peräjälkeen.
Luettelo hätäkeskuksen tehtäväluokista
Tehtäväluokat ovat Suomessa hätäkeskuksen viranomaisille antamia tehtävänimikkeitä, jotka kertovat tehtävän perustiedot ja kiireellisyysluokan.
Mämmi on ruisjauhoista, ruismaltaista ja vedestä valmistettu imellytetty ja paistettu suomalainen perinneruoka. Mämmiä nautitaan tavallisesti jäähdytettynä sokerin ja kerman tai maidon kanssa nykyään varsinkin jälkiruokana pääsiäisen aikaan. Alkuperältään mämmi on tiettävästi länsisuomalaista, mistä se levisi ensin Hämeeseen, Etelä-Suomeen ja 1900-luvulla koko maahan.
Peltirumpu (Die Blechtrommel) on Volker Schlöndorffin ohjaama eurooppalainen yhteistuotantoelokuva vuodelta 1979. Se perustuu Günter Grassin samannimiseen romaaniin. Peltirumpu kertoo natsiajan Danzigissa elävästä Oskar Matzerathista, joka päättää lopettaa kasvamisen kolmivuotiaana vastalauseena aikuisten maailman tympeydelle ja tekopyhyydelle.
Jääkiekon SM-liigakausi 2024–2025
Jääkiekon SM-liigakausi 2024–2025 on jääkiekon SM-liigan 50. kausi. Tappara lähti kauteen kolmatta kertaa peräkkäin hallitsevana mestarina.
Sedisvakanssi (latinan sanoista sedes ’tuoli’ ja vacans ’tyhjänä oleva’) tarkoittaa ajanjaksoa, jolloin piispanistuin, varsinkin paavinistuin, on vailla haltijaa. Käytännössä kyseeseen tulee ajanjakso paavin kuoleman ja uuden paavin virkaanastumisen välillä. Voimassa olevan kirkko-oikeuden määräykset sedisvakanssin suhteen ovat peräisin paavi Johannes Paavali II:n konstituutiosta Universi Dominici Gregis (UDG, 1996).
The Elder Scrolls IV: Oblivion
The Elder Scrolls IV: Oblivion (yleisesti Oblivion) on yhdysvaltalaisen Bethesda Softworksin kehittämä tietokoneroolipeli, jonka se julkaisi Microsoft Windowsille ja Xbox 360:lle vuonna 2006. Peli on The Elder Scrolls -sarjan neljäs osa. Oblivion julkaistiin vuonna 2007 myös PlayStation 3:lle.
Basilika on suorakulmion muotoinen, kolmi- tai useampilaivainen rakennus, jossa keskilaiva on muita laivoja korkeampi, niin että valo pääsee sisään sen yläosan ikkunoista. Nykykielenkäytössä basilika viittaa tämänmalliseen kirkkoon. Se eroaa siis hallikirkosta, jossa kaikki laivat ovat samankorkuiset.