Suomenkielisen Wikipedian 100 luetuinta artikkelia, päivittäin. Lue lisää...
Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut 2025
Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut 2025 järjestetään Ruotsissa Tukholmassa ja Tanskassa Herningin kaupungissa 9.–25. toukokuuta 2025. Alustava päätös järjestäjistä tehtiin vuonna 2018 järjestetyssä Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n kongressissa Maltalla.
Niskavuori on Matti Kassilan ohjaama suomalainen draamaelokuva vuodelta 1984. Käsikirjoituksen elokuvaan laati Kassila Hella Wuolijoen näytelmien Niskavuoren naiset ja Niskavuoren leipä pohjalta. 1930-luvun Hämeeseen sijoittuvassa tarinassa ihmisten kohtaloita kuljettavat toisaalta suvun odotukset, toisaalta yhteiskunnalliset jännitteet.
Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut
Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut ovat Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n alaisille maajoukkueille järjestettävä jääkiekkoturnaus. Se järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1920. Nykyään kisat pidetään vuosittain.
Suomen jääkiekkomaajoukkue on Suomen Jääkiekkoliiton hallinnoima joukkue, joka edustaa Suomea kansainvälisissä miesten jääkiekko-otteluissa. Lempinimensä Leijonat joukkue on saanut Suomen vaakunassa olevan leijonan mukaan. Joukkuetta nimitetään myös A-maajoukkueeksi erotukseksi eri aikoina alemman taitotason pelaajista kootuista B-maajoukkueista, jota on nimitetty myös Sisu Team -nimellä.
Luettelo hätäkeskuksen tehtäväluokista
Tehtäväluokat ovat Suomessa hätäkeskuksen viranomaisille antamia tehtävänimikkeitä, jotka kertovat tehtävän perustiedot ja kiireellisyysluokan.
Moninaisuus, yhdenvertaisuus ja osallisuus
Moninaisuus, yhdenvertaisuus ja osallisuus, lyh. DEI (engl. diversity, equity, and inclusion), tarkoittaa henkilöstöpolitiikassa etenkin sellaisten henkilöryhmien reilua kohtelua ja täyttä osallistumista, jotka joistakin historiallisista syistä ovat olleet aliedustettuja tai joutuneet identiteettinsä tai vammaisuutensa takia syrjityiksi.
Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut 2024
Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut 2024 järjestettiin Tšekin Prahassa ja Ostravassa 10.–26. toukokuuta 2024. Kansainvälisen jääkiekkoliitto IIHF päätti vuoden 2023 maailmanmestaruuskilpailujen yhteydessä pitämässään kongressissa, että Ukrainaan hyökännyt Venäjä ja Venäjää hyökkäyssodassa tukeva Valko-Venäjä eivät saa osallistua näihin kilpailuihin.
Valesokkeli on Suomessa 1970–1980-luvuilla käytetty pientalojen perustustapa, jossa on kellariton maanvarainen alapohja. Valesokkelirakenteessa talon ulkoseinien alapinnan ja perustusten välinen rakenne on suunniteltu siten, että sokkelirakenne näyttää ulospäin korkeammalta kuin se todellisuudessa on. Tätä matalaperustaista rakennetta on käytetty yleisimmin pientalojen, erityisesti omakotitalojen ja rivitalojen, rakentamisessa.
Luettelo suomalaisten opiskelijahaalarien väreistä
Luettelo suomalaisten opiskelijahaalarien väreistä sisältää suomalaisten yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen ainejärjestöjen ja kiltojen opiskelijahaalareiden värit. Lisäksi luettelossa on epätäydellinen edustus ulkomaalaisten korkeakoulujen suomalaisten opiskelijajärjestöjen haalareiden väreistä. Osassa kaupungeista haalarit on tapana pukea kokonaan ylle ja osassa ne solmitaan vyötäisille, jolloin haalareista saattaa näkyä vain pääväri, mitä ei luettelossa ole huomioitu.
Luettelo Niskavuori-näytelmien henkilöistä
Luettelossa on mainittu Niskavuori-näytelmien päähenkilöt ja tärkeimmät sivuhenkilöt.
Habeas corpus on menettely, jossa tuomioistuin ottaa tutkittavakseen, onko henkilön pidättäminen tai vangitseminen tapahtunut laillisesti. Habeas corpuksen tarkoitus on estää mielivaltaiset vangitsemiset ja varmistaa henkilön pidätyksen laillisuus. Habeas corpus pakottaa syyttäjän joko syyttämään pidätettyä henkilöä rikoksesta tai päästämään tämän vapaaksi.
Suomen kunnanvaakunat sisältävät Suomen kuntien käyttämät viralliset vaakunat. Alun perin ainoastaan kaupungeilla oli oikeus käyttää vaakunaa, joskin eräät kauppalat (Karjaa, Riihimäki, Rovaniemi ja Valkeakoski) olivat onnistuneet vahvistamaan sellaisen itselleen tasavallan presidentin allekirjoittamalla asetuksella. Kaikkia kuntia koskettava oikeus viralliseen vaakunaan luotiin 8.
Kaj, tyyliteltynä KAJ, on suomenruotsalainen vuonna 2009 perustettu musiikki- ja viihderyhmä Pohjanmaan Vöyriltä. Sen teknotyylinen huumorimusiikki perustuu suomenruotsin Vöyrin murteeseen. Yhtyeen kolme jäsentä ovat Kevin Holmström, Axel Åhman ja Jakob Norrgård, joiden etunimien ensimmäisistä kirjaimista (Kevin, Axel, Jakob) yhtyeen nimi tulee.
Toinen maailmansota oli vuosina 1939–1945 käyty maailmanlaajuinen konflikti, jonka pääasialliset osapuolet olivat Saksan, Italian ja Japanin johtamat akselivallat sekä Britannian, Neuvostoliiton, Ranskan ja Yhdysvaltain johtamat liittoutuneet. Yhteensä 70–85 miljoonaa ihmishenkeä vaatinut toinen maailmansota on ihmiskunnan historian tuhoisin ja tappavin sota. Toinen maailmansota päättyi liittoutuneiden voittoon.
Bodominjärven murhat ovat Suomen rikoshistorian tunnetuimpia tapauksia. Helluntaina 5. kesäkuuta 1960 espoolaisen Bodominjärven rannalla telttaretkellä olleet 15-vuotiaat Maila Irmeli Björklund ja Anja Tuulikki Mäki sekä 18-vuotias Seppo Antero Boisman surmattiin heidän nukkuessaan teltassaan murskaamalla heidän kallonsa lyömällä todennäköisesti isolla kivellä.
Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut 1995
Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut 1995 olivat järjestyksessään 59. maailmanmestaruuskilpailut, ja ne pelattiin kahdeksatta kertaa Ruotsissa. Turnaukseen osallistui 12 joukkuetta, jotka oli jaettu kahteen lohkoon.
Tähdet, tähdet (televisiosarja)
Tähdet, tähdet on suomalainen viihdeohjelma, jossa etsitään Suomen parasta esiintyjää. Kahdeksasta–kymmenestä suorasta lähetyksestä koostuvassa sarjassa artistit esittävät viikoittain vaihtuvan genren tai teeman mukaisia kappaleita. Ensimmäisen tuotantokauden voitti Jari Sillanpää, toisen Waltteri Torikka, kolmannen Pete Parkkonen, neljännen Elias Kaskinen, viidennen Jussi Rainio, kuudennen Konsta Hietanen, seitsemännen Maria Lund ja kahdeksannen Hanna Kinnunen.
Erikoisjoukot (televisiosarja)
Erikoisjoukot on suomalainen, syksyllä 2022 Ruudussa alkanut ja keväällä 2023 Nelonen-kanavalla ensimmäistä kertaa esitetty, Suomen rankimmaksi tituleerattu tositelevisio-ohjelma, jossa julkisuudesta tunnetut henkilöt suorittavat lyhennetyn version äärimmäisen rankasta erikoisjoukkosotilaiden valintakokeesta, joka sisältää sekä fyysisesti että henkisesti haastavia tehtäviä. Ohjelma perustuu suosittuun ja palkittuun brittiläiseen SAS: Who Dares Wins -formaattiin. Sarjassa julkkiskokelaille ei ole luvassa helpotusta ja heidän täytyy selvitä niukalla ravinnolla, sekä verrattain vähällä levolla koko leirin ajan.
Mission: Impossible (elokuvasarja)
Mission: Impossible, ensimmäiset osat suomenkieliseltä nimeltään Vaarallinen tehtävä, on yhdysvaltalainen toimintaelokuvasarja. Se perustuu samannimiseen televisiosarjaan vuosilta 1966–1973. Jokaisen elokuvan pääosassa Ethan Huntin roolissa on Tom Cruise, joka on myös ollut jokaisen elokuvan tuottajana.
Kashmir (myös Kašmir) on Intian niemimaan vuoristoinen luoteisalue Intian, Pakistanin ja Kiinan raja-alueella. Pohjois-Pakistanin ja Tiibetin välissä oleva alue on Tiibetin ylängön ja Himalajan läntinen jatke noin 35 pohjoisella leveysasteella. Alun perin Kashmir tarkoitti Himalajan ja Pir Panjalin vuorten välistä Kashmirin laaksoa, mutta nykyään suurempaa aluetta.
Woke (lausutaan englanniksi /woʊk/) tarkoittaa valveutuneisuutta tai henkilön yhteiskunnallista tiedostamista. Wokessa välitetään vähemmistöistä, syrjinnästä ja vihapuheesta. Sana on alun perin peräisin Yhdysvaltain afroamerikkalaisen väestön 1920-luvulla käyttämästä englannin muodosta, jossa sillä viitattiin hereillä olemiseen.