Suomenkielisen Wikipedian 100 luetuinta artikkelia, päivittäin. Lue lisää...
Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut 2025
Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut 2025 järjestetään Ruotsissa Tukholmassa ja Tanskassa Herningin kaupungissa 9.–25. toukokuuta 2025. Alustava päätös järjestäjistä tehtiin vuonna 2018 järjestetyssä Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n kongressissa Maltalla.
Slovenia (sloveeniksi Slovenija), virallisesti Slovenian tasavalta (sloveeniksi Republika Slovenija) on valtio eteläisessä Keski-Euroopassa. Maan pinta-ala on 20 273 neliökilometriä, asukasluku noin kaksi miljoonaa ja pääkaupunki on Ljubljana. Adrianmeren rannalta Balkanin vuoristoalueille ja Alpeille ulottuva Slovenia on ollut historiansa aikana niin roomalaisten kuin Habsburgienkin vallassa.
Hurriganes oli vuonna 1971 perustettu suomalainen rock-yhtye, joka oli toiminnassa vuosina 1971–1984, 1988 ja nimellä Remu & Hurriganes vuosina 1998–2018. Yhtyeen perustajajäsenet olivat rumpali ja laulaja Henry ”Remu” Aaltonen, basisti Hugo Christer ”Cisse” Häkkinen ja kitaristi Ilkka ”Ile” Kallio. Kallion erottua yhtyeestä keväällä 1972 hänen tilalleen kitaristiksi liittyi Pekka ”Albert” Järvinen, ja näin muodostui yhtyeen toinen peruskokoonpano.
Suomi Eurovision laulukilpailussa
Suomi on osallistunut Euroviisuihin eli Euroopan Yleisradioliiton (EBU) Eurovision laulukilpailuun vuosina 1961–2024 yhteensä 57 kertaa. Suomi on voittanut Eurovision laulukilpailun yhden kerran, vuonna 2006, jolloin maata edusti Lordi kappaleellaan ”Hard Rock Hallelujah”. Samalla Lordi rikkoi aiemman piste-ennätyksen.
Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut
Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut ovat Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n alaisille maajoukkueille järjestettävä jääkiekkoturnaus. Se järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1920. Nykyään kisat pidetään vuosittain.
Suomen jääkiekkomaajoukkue on Suomen Jääkiekkoliiton hallinnoima joukkue, joka edustaa Suomea kansainvälisissä miesten jääkiekko-otteluissa. Lempinimensä Leijonat joukkue on saanut Suomen vaakunassa olevan leijonan mukaan. Joukkuetta nimitetään myös A-maajoukkueeksi erotukseksi eri aikoina alemman taitotason pelaajista kootuista B-maajoukkueista, jota on nimitetty myös Sisu Team -nimellä.
Suomen itsenäistyminen oli tapahtumasarja, jonka tuloksena Venäjän keisarikuntaan vuodesta 1809 lähtien kuulunut autonominen suuriruhtinaskunta vuonna 1917 muuttui itsenäiseksi valtioksi. Itsenäistymismahdollisuuden käsittely Suomessa alkoi keväällä 1917. Itsenäisyysjulistus hyväksyttiin Suomen eduskunnassa 6.
Kaj, tyyliteltynä KAJ, on suomenruotsalainen vuonna 2009 perustettu musiikki- ja viihderyhmä Pohjanmaan Vöyriltä. Sen teknotyylinen huumorimusiikki perustuu suomenruotsin Vöyrin murteeseen. Yhtyeen kolme jäsentä ovat Kevin Holmström, Axel Åhman ja Jakob Norrgård, joiden etunimien ensimmäisistä kirjaimista (Kevin, Axel, Jakob) yhtyeen nimi tulee.
Luettelo Suomen euroviisuedustajista
Suomi on osallistunut Eurovision laulukilpailuun eli Euroviisuihin vuodesta 1961 lähtien. Tämä artikkeli sisältää luetteloita Suomea Euroviisuissa edustaneista henkilöistä.
Mikko Lehtonen (jääkiekkoilija, 1994)
Mikko Kasper Lehtonen (s. 16. tammikuuta 1994 Turku) on suomalainen jääkiekkopuolustaja, joka pelaa Sveitsin National Leaguen ZSC Lionsissa.
Luettelo Eurovision laulukilpailun voittajista
Tämä on luettelo Euroopan yleisradiounionin jäsenmaiden järjestämän vuosittaisen Eurovision laulukilpailun voittajista. Kilpailu on järjestetty vuosittain vuodesta 1956 alkaen ja on siten yksi maailman pisimpään jatkuneista televisio-ohjelmista. Se on peruttu ainoastaan vuonna 2020, mutta silloinkin jokainen osallistujamaa oli jo valinnut edustuskappaleensa.
Luettelo hätäkeskuksen tehtäväluokista
Tehtäväluokat ovat Suomessa hätäkeskuksen viranomaisille antamia tehtävänimikkeitä, jotka kertovat tehtävän perustiedot ja kiireellisyysluokan.
Australia Eurovision laulukilpailussa
Australia teki debyyttinsä Eurovision laulukilpailussa 2015, johon EBU kutsui sen mukaan kilpailun 60-vuotisjuhlien kunniaksi. SBS-televisioasema on lähettänyt kilpailuja Australiassa vuodesta 1983 lähtien. Edellisen vuoden kilpailussa toisen semifinaalin väliaikanumerona oli Australian esittely ja Jessica Mauboyn esittämä kappale "Sea of Flags".
Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut 2024
Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut 2024 järjestettiin Tšekin Prahassa ja Ostravassa 10.–26. toukokuuta 2024. Kansainvälisen jääkiekkoliitto IIHF päätti vuoden 2023 maailmanmestaruuskilpailujen yhteydessä pitämässään kongressissa, että Ukrainaan hyökännyt Venäjä ja Venäjää hyökkäyssodassa tukeva Valko-Venäjä eivät saa osallistua näihin kilpailuihin.
Kurdistan (”Kurdien maa”) on Lähi-idässä sijaitseva pääasiassa kurdien asuttama maantieteellinen alue, joka sijaitsee Turkin, Iranin, Irakin ja Syyrian raja-alueilla. Kurdistanin rajoja on vaikea määritellä, sillä mikään edellä mainituista valtioista ei tunnusta Kurdistania väestöllisenä tai maantieteellisenä kokonaisuutena. Kurdit ovat usein näissä maissa olleet sorrettuja ja syrjittyjä.
Lasse Jukka Kekki (30. marraskuuta 1964 Helsinki – kadonnut 2006) oli Turun yliopistossa vaikuttanut kirjallisuuden- ja teatterintutkija, joka oli erikoistunut amerikkalaiseen nykyhomokirjallisuuteen ja -draamaan. Kekki kuului suomalaisen queer-tutkimuksen pioneereihin, ja hän järjesti alan tutkijoita yhdistäneitä tutkimusseminaareja vuodesta 1998 lähtien.
Ich komme (suom. Minä tulen) on suomalaislaulaja Erika Vikmanin esittämä musiikkikappale, jolla hän voitti vuoden 2025 Uuden Musiikin Kilpailun ja edustaa Suomea Eurovision laulukilpailussa 2025. Kappaleen ovat säveltäneet, sanoittaneet ja sovittaneet Christel Roosberg ja Jori Roosberg, ja se yhdistelee suomidiskoa ja konemusiikkia.
Karjalan kunnailla (televisiosarja)
Karjalan kunnailla on suomalainen draamasarja, jota esitti Yle TV2 vuosina 2007–2012. Sarjan ensimmäinen jakso esitettiin 21. marraskuuta 2007.
Eurooppa on maanosa pohjoisella pallonpuoliskolla Euraasian mantereen läntisessä viidenneksessä. Sitä rajaavat Atlantin valtameri lännessä, Pohjoinen jäämeri pohjoisessa, Uralvuoret ja Uraljoki idässä, Kaspianmeri, Kaukasusvuoret ja Mustameri kaakossa sekä Välimeri etelässä. Pinta-alaltaan (noin 10,3 miljoonaa neliökilometriä) Eurooppa on maailman toiseksi pienin maanosa, hieman suurempi kuin Oseania.
Raideleveys on rautatien kiskojen sisäreunojen välinen etäisyys. Käsitettä raideleveys ei pidä sekoittaa käsitteeseen raideväli, joka tarkoittaa rautatien kahden rinnakkaisen raiteen keskilinjojen välistä etäisyyttä. Maailman yleisintä raideleveyttä, alunperin vain englantilaista 1 435 millimetriä, kutsutaan normaaliraideleveydeksi (engl.
Nina Hyvärinen (balettitanssija)
Nina Hyvärinen (4. huhtikuuta 1971) on suomalainen tanssija, koreografi ja opettaja. Hän on opiskellut Suomen Kansallisoopperan Balettikoulussa ja tehnyt Suomen Kansallisbaletissa 22 vuotta kestäneen uran Hyvärinen aloitti baletin ja tanssin opiskelun Kansallisoopperan Balettikoulussa (1980–1990).
Bara bada bastu (suom. Saunotaan vain) on Vöyriltä kotoisin olevan suomenruotsalaisen Kaj-yhtyeen helmikuussa 2025 julkaistu musiikkikappale. Pohjanmaanruotsin Vöyrin murteella laulettavan kappaleen ovat säveltäneet ja sanoittaneet yhtyeen jäsenten lisäksi Anderz Wrethov, Kristofer Strandberg ja Robert Skowronski.
Nailonsukkamurhat on Kuopiossa vuosina 1964 ja 1965 tapahtunut paljon huomiota herättänyt surmatapaus, jonka aikana surmansa sai kaksi nuorta naista. Ensimmäinen uhri oli 26-vuotias konsulentti Terttu Mikkonen, joka löydettiin 8. joulukuuta 1964 kerrostaloasunnosta Kuopion Hatsalasta osoitteesta Puistokatu 4.