Suomenkielisen Wikipedian 100 luetuinta artikkelia, päivittäin. Lue lisää...
Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut
Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut ovat Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n alaisille maajoukkueille järjestettävä jääkiekkoturnaus. Se järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1920. Nykyään kisat pidetään vuosittain.
Yhdysvaltain jääkiekkomaajoukkue
Yhdysvaltain jääkiekkomaajoukkue edustaa Yhdysvaltoja kansainvälisissä jääkiekko-otteluissa. Maa on liittynyt Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n jäseneksi vuonna 1920. Vuonna 2021 Yhdysvalloissa oli 561 700 rekisteröitynyttä pelaajaa, joista miehiä oli 272 580.
Sveitsin jääkiekkomaajoukkue edustaa Sveitsiä kansainvälisissä miesten jääkiekko-otteluissa. Sveitsin jääkiekkoliitto liittyi kansainväliseen jääkiekkoliittoon jo vuonna 1908. Arvokisoihin Sveitsi on osallistunut vuodesta 1910 lähtien, jolloin se isännöi lajin ensimmäiset Euroopan-mestaruuskilpailut.
Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut 2025
Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut 2025 järjestettiin Tukholmassa, Ruotsissa ja Herningissä, Tanskassa 9.–25. toukokuuta 2025. Alustava päätös järjestäjistä tehtiin vuonna 2018 järjestetyssä Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n kongressissa Maltalla.
Mikko Töyssy (s. 1981 Valkeakoski) on suomalainen näyttelijä, juontaja ja laulaja, äänialaltaan tenori. Harrastelijanäyttämöiden kautta ammattinäyttelijän uralle päätynyt Töyssy on näytellyt lähinnä musiikillisissa ja komediallisissa tuotannoissa, kuten Finnhits ja Kalle Aaltonen Hämeenlinnan kaupunginteatterissa, jossa hän näytteli 2010-luvulla.
Suomen jääkiekkomaajoukkue on Suomen Jääkiekkoliiton hallinnoima joukkue, joka edustaa Suomea kansainvälisissä miesten jääkiekko-otteluissa. Lempinimensä Leijonat joukkue on saanut Suomen vaakunassa olevan leijonan mukaan. Joukkuetta nimitetään myös A-maajoukkueeksi erotukseksi eri aikoina alemman taitotason pelaajista kootuista B-maajoukkueista, jota on nimitetty myös Sisu Team -nimellä.
Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut 2024
Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut 2024 järjestettiin Tšekin Prahassa ja Ostravassa 10.–26. toukokuuta 2024. Kansainvälisen jääkiekkoliitto IIHF päätti vuoden 2023 maailmanmestaruuskilpailujen yhteydessä pitämässään kongressissa, että Ukrainaan hyökännyt Venäjä ja Venäjää hyökkäyssodassa tukeva Valko-Venäjä eivät saa osallistua näihin kilpailuihin.
Nuoruuteni savotat on marraskuussa 1988 ensi-iltansa saanut tukkilaiselokuva, jonka on ohjannut Mikko Niskanen. Elokuva perustuu Kalle Päätalon romaanisarjan Juuret Iijoen törmässä osiin Kunnan jauhot, Täysi tuntiraha ja Nuoruuden savotat, jotka ovat omaelämäkerrallisia kuvauksia kirjailijan nuoruudesta. Nuoruuteni savotat on jatkoa elokuvalle Elämän vonkamies.
Miss Suomi on kerran vuodessa järjestettävä kauneuskilpailu. 1960-luvulta lähtien kilpailu on useimpina vuosina televisioitu suorana lähetyksenä, ja se oli usein vuoden katsotuimpia tv-ohjelmia. Vuoden 1979 Miss Suomi -finaali on Suomen kaikkien aikojen katsotuin tv-ohjelma 3,3 miljoonalla katsojallaan.
Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut 2022
Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut 2022 järjestettiin Suomessa Tampereella ja Helsingissä 13.–29. toukokuuta 2022. Otteluareenoina toimivat Nokia Arena ja Helsingin jäähalli.
Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut 2023
Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut 2023 järjestettiin Suomessa ja Latviassa 12.–28. toukokuuta 2023. Otteluareenoina olivat Tampereen Nokia Arena ja Riian Riika-areena.
Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut 2026
Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut 2026 järjestetään Sveitsissä Zürichissä ja Fribourgissa 15.–31. toukokuuta 2026. Päätös järjestäjistä tehtiin toukokuussa 2022 Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n vuosittaisessa kongressissa Suomen maailmanmestaruuskisojen aikana.
Eyes Wide Shut on vuonna 1999 ensi-iltansa saanut Stanley Kubrickin ohjaama eroottinen jännityselokuva, joka perustuu Arthur Schnitzlerin novelliin Unikertomus (saks. Traumnovelle). Kubrick kiinnostui Schnitzlerin tarinasta jo 1960-luvun lopulla, mutta hän pääsi aloittamaan elokuvan tuotannon vasta vuonna 1994.
Tähdet, tähdet (televisiosarja)
Tähdet, tähdet on suomalainen viihdeohjelma, jossa etsitään Suomen parasta esiintyjää. Kahdeksasta–kymmenestä suorasta lähetyksestä koostuvassa sarjassa artistit esittävät viikoittain vaihtuvan genren tai teeman mukaisia kappaleita. Ensimmäisen tuotantokauden voitti Jari Sillanpää, toisen Waltteri Torikka, kolmannen Pete Parkkonen, neljännen Elias Kaskinen, viidennen Jussi Rainio, kuudennen Konsta Hietanen, seitsemännen Maria Lund ja kahdeksannen Hanna Kinnunen.
Jääkiekko talviolympialaisissa 1960
Jääkiekko oli yhdeksättä kertaa olympialaisten ohjelmassa vuoden 1960 talviolympialaisissa. Turnaus oli samanaikaisesti myös maailmanmestaruuskilpailut ja Euroopan-mestaruuskilpailut. Turnauksen ottelut pelattiin 19.–28.
Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut 2018
Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut 2018 järjestettiin Kööpenhaminassa ja Herningissä, Tanskassa 4.–20. toukokuuta 2018. Tanska isännöi maailmanmestaruuskilpailuja ensimmäistä kertaa.
Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut 2021
Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut 2021 järjestettiin 21. toukokuuta – 6. kesäkuuta 2021 Riiassa, Latviassa.
Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut 2019
Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut 2019 järjestettiin Slovakian Bratislavassa ja Košicessa. Samat kaupungit olivat maailmanmestaruuskilpailujen isäntinä aiemmin, vuonna 2011. Suomi voitti kisoissa kolmannen maailmanmestaruutensa voittamalla loppuottelussa Kanadan maalein 3–1.
Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut 2013
Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut 2013 olivat 77. jääkiekon miesten maailmanmestaruuskisat. Ne järjestettiin vuoden 2012 maailmanmestaruuskisojen tavoin Ruotsissa ja Suomessa.
Luettelo hätäkeskuksen tehtäväluokista
Tehtäväluokat ovat Suomessa hätäkeskuksen viranomaisille antamia tehtävänimikkeitä, jotka kertovat tehtävän perustiedot ja kiireellisyysluokan.
Vadelmavenepakolainen (elokuva)
Vadelmavenepakolainen (ruots. Hallonbåtsflyktingen, engl. Raspberry Boat Refugee) on vuonna 2014 ensi-iltansa saanut suomalais-ruotsalainen komediaelokuva.
Epäillyt (The Usual Suspects) on yhdysvaltalainen vuonna 1995 ensi-iltansa saanut elokuva, jonka on ohjannut Bryan Singer ja käsikirjoittanut Christopher McQuarrie. Elokuvan pääosia esittävät Kevin Spacey, Gabriel Byrne, Stephen Baldwin, Pete Postlethwaite, Benicio del Toro ja Kevin Pollak. Kuusi miljoonaa dollaria maksanut elokuva ei aluksi herättänyt erityisesti kiinnostusta teattereissa, ja se jopa mahtui kuuluisan amerikkalaisen elokuvakriitikon Roger Ebertin vihatuimpien elokuvien listalle.
Neuvostoliiton jääkiekkomaajoukkue
Neuvostoliiton jääkiekkomaajoukkue, tunnettu myös lempinimellä Punakone, edusti Neuvostoliittoa kansainvälisissä jääkieko-otteluissa vuosina 1951–1991. Se liittyi Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n jäseneksi vuonna 1952. Neuvostoliitto hallitsi kansainvälisiä jääkiekkokenttiä ylivoimaisesti.
Luettelo suomalaisten opiskelijahaalarien väreistä
Luettelo suomalaisten opiskelijahaalarien väreistä sisältää suomalaisten yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen ainejärjestöjen ja kiltojen opiskelijahaalareiden värit. Lisäksi luettelossa on epätäydellinen edustus ulkomaalaisten korkeakoulujen suomalaisten opiskelijajärjestöjen haalareiden väreistä. Osassa kaupungeista haalarit on tapana pukea kokonaan ylle ja osassa ne solmitaan vyötäisille, jolloin haalareista saattaa näkyä vain pääväri, mitä ei luettelossa ole huomioitu.
Kymlinge on niin sanottu haamuasema Tukholman Tunnelbanan Sinisellä linjalla Hallonbergenin ja Kistan välillä, Sundbybergin kunnassa. Käytössä se ei ole ollut koskaan, vaikka se on valmistunut – joskin se jätettiin viimeistelemättä. Kistan eteläpuolisille alueille suunniteltiin 1970-luvulla lähiötä kerrostaloille ja Tukholman keskustasta pois siirtyville julkishallinnon virastoille ja laitoksille.
Tähdet, tähdet (9. tuotantokausi)
Tähdet, tähdet -televisiosarjan yhdeksäs tuotantokausi esitetään Nelosella huhti–toukokuussa 2025. Kaudella kilpailijoina ovat laulajat Mika Ikonen, Sonja Lumme, Nina Tapio ja Emma Salokoski, hip hop -artisti Ramses II, näyttelijät Yasmine Yamajako, Mikko Töyssy, Ronja Alatalo ja Chike Ohanwe, koomikko Fathi Ahmed sekä muusikko Kärtsy Hatakka. Ohjelman juontajana jatkaa Susanna Laine.
Tornionjoki (ruots. Torne älv, Torneälven, pohjoissaameksi Duortnoseatnu, meänkielellä Väylä) on Tornionjoen vesistön pääjoki Pohjois-Ruotsissa ja -Suomessa, joka saa alkunsa Torniojärvestä ja laskee Itämeren Pohjanlahteen Perämerellä Tornion keskustaajamassa ja Haaparannalla. Joki toimii Pajalasta ja Muonionjoen yhtymäkohdasta alkaen Suomen ja Ruotsin välisenä rajajokena.
Kivikukko on kivirakennelma, joita rakennettiin Suomessa toisen maailmansodan aikana keskeisten rautatieasemien yhteyteen. Ne rakennettiin vara-asemiksi ja kriisiajan junansuorituspaikoiksi ja niiden tehtävänä oli turvata junien kulku kaikissa olosuhteissa. Kivikukkoja pystytettiin muun muassa Huutokoskelle, Iisalmeen, Kajaaniin, Kokkolaan, Kontiomäelle, Mikkeliin, Ouluun, Pieksämäelle, Riihimäelle, Seinäjoelle, Viinijärvelle ja Ylivieskaan.
Amerikan yhdysvallat (engl. United States of America, lyh. USA) eli Yhdysvallat on pääosin Pohjois-Amerikan keskiosassa sijaitseva perustuslaillinen liittovaltio, joka koostuu 50 osavaltiosta ja yhdestä liittovaltion hallinnollisesta liittopiiristä, Washington (DC):stä, sekä useista erillisalueista.
Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut 2027
Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut 2027 järjestetään Saksassa Düsseldorfissä ja Mannheimissa 14.–30. toukokuuta 2027. Saksa on viimeksi isännöinyt maailmanmestaruuskilpailuja 2017 Ranskan kanssa, ja viimeksi yksin 2010.