Suomenkielisen Wikipedian 100 luetuinta artikkelia, päivittäin. Lue lisää...
Brian Douglas Wilson (20. kesäkuuta 1942 Inglewood, Kalifornia – kesäkuu 2025) oli yhdysvaltalainen muusikko, laulaja, lauluntekijä ja tuottaja, joka tunnetaan parhaiten The Beach Boys -yhtyeen perustajana ja pääasiallisena säveltäjänä, sovittajana ja tuottajana. Häntä pidetään yhtenä tärkeimmistä ja vaikutusvaltaisimmista pop-säveltäjistä.
Columbia (Nasan avaruussukkuloiden (orbital vehicle) luokituksessa OV-102) oli Nasan sukkulalaivaston ensimmäinen avaruuskelpoinen avaruussukkula. Ennen Columbiaa oli valmistunut testisukkula Enterprise, mutta se pystyi ainoastaan ilmakehässä tapahtuviin koelentoihin. Sukkulan rakennustyöt aloitettiin vuonna 1975.
Salainen agentti 007 Istanbulissa
Salainen agentti 007 Istanbulissa (From Russia with Love) on Terence Youngin ohjaama James Bond -elokuva vuodelta 1963. Bond-sarjan toinen elokuva perustuu Ian Flemingin vuonna 1957 julkaistuun romaaniin James Bond Istanbulissa. Elokuvan tuottivat Albert R. Broccoli ja Harry Saltzman.
James Bond on kirjailija Ian Flemingin vuonna 1953 aloittama jännitysromaanien sarja, jonka pääosassa on brittiläinen vakooja ja salainen agentti nimeltä James Bond, koodinimeltään 007. Flemingin kuoltua vuonna 1964 romaanisarjaa ovat jatkaneet muut kirjailijat. Romaanien lisäksi Bond on seikkailut vuodesta 1962 alkaen yli 20 elokuvassa, joista niin sanotussa virallisessa elokuvasarjassa häntä ovat esittäneet Sean Connery, George Lazenby, Roger Moore, Timothy Dalton, Pierce Brosnan ja Daniel Craig.
The Beach Boys on yhdysvaltalainen pop- ja rockyhtye, joka perustettiin vuonna 1961. Se tuli ensimmäisinä vuosinaan tunnetuksi moniäänisistä lauluharmonioistaan sekä surf pop -genren suurimpana nimenä. 1960-luvun puolivälissä yhtye kehittyi nopeasti yhdeksi vaikutusvaltaisimmista popmusiikin uudistajista.
Monte-Criston kreivi (ransk. Le Comte de Monte-Cristo, suomeksi joskus myös Monte Criston kreivi) on klassinen Alexandre Dumas vanhemman kirjoittama historiallinen seikkailuromaani. Sitä pidetään usein Dumas'n parhaimpiin kuuluvana teoksena ja se esiintyy usein myös kaikkien aikojen parhaimpien romaanien listoilla.
Luettelo hätäkeskuksen tehtäväluokista
Tehtäväluokat ovat Suomessa hätäkeskuksen viranomaisille antamia tehtävänimikkeitä, jotka kertovat tehtävän perustiedot ja kiireellisyysluokan.
Jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut 2026
Jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut 2026 ovat järjestyksessään 23. maailmanmestaruuskilpailut. Ne järjestetään Kanadassa, Meksikossa ja Yhdysvalloissa.
Luettelo suomalaisten opiskelijahaalarien väreistä
Luettelo suomalaisten opiskelijahaalarien väreistä sisältää suomalaisten yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen ainejärjestöjen ja kiltojen opiskelijahaalareiden värit. Lisäksi luettelossa on epätäydellinen edustus ulkomaalaisten korkeakoulujen suomalaisten opiskelijajärjestöjen haalareiden väreistä. Osassa kaupungeista haalarit on tapana pukea kokonaan ylle ja osassa ne solmitaan vyötäisille, jolloin haalareista saattaa näkyä vain pääväri, mitä ei luettelossa ole huomioitu.
Viitapihlaja-angervo (Sorbaria sorbifolia) on ruusukasvien (Rosaceae) heimoon, pihlaja-angervojen (Sorbaria) sukuun kuuluva kasvilaji. Se on kotoisin keskisestä ja itäisestä Aasiasta, mutta sitä kasvatetaan yleisesti koristekasvina. Viitapihlaja-angervo on kesävihanta pensas, joka kasvaa noin 150–250 cm korkeaksi.
Salatut elämät – 27. esityskausi (2024–2025)
Salatut elämät -saippuasarjan 27. kauden esittäminen alkoi MTV3-kanavalla 12. elokuuta 2024.
Juhannus on valon ja keskikesän juhla, jota vietetään kesäkuun lopussa kesäpäivänseisauksen tienoilla. Suomessa juhannus on yöttömän yön juhla, kun pohjoisen napapiirin pohjoispuolella aurinko ei laske lainkaan kesäpäivänseisauksena. Suomessa juhannus on myös virallinen liputuspäivä, jolloin liputetaan koko juhannusyön ajan.
Suomen kunnanvaakunat sisältävät Suomen kuntien käyttämät viralliset vaakunat. Alun perin ainoastaan kaupungeilla oli oikeus käyttää vaakunaa, joskin eräät kauppalat (Karjaa, Riihimäki, Rovaniemi ja Valkeakoski) olivat onnistuneet vahvistamaan sellaisen itselleen tasavallan presidentin allekirjoittamalla asetuksella. Kaikkia kuntia koskettava oikeus viralliseen vaakunaan luotiin 8.
Extinction Rebellion (lyh. XR), Suomessa Elokapina, on kansainvälinen ympäristöliike, joka käyttää suoraa toimintaa, mukaan lukien kansalaistottelemattomuutta. Liikkeen tavoitteena on taistella kasvihuonekaasupäästöjen aiheuttamaa ilmastonmuutosta ja luonnon monimuotoisuuden vähenemistä vastaan ja pysäyttää kuudes massasukupuuttoaalto.
Biisoni eli amerikanbiisoni (Bison bison) on suurikokoisin maanisäkäs Pohjois-Amerikassa. Se on läheistä sukua Euroopassa elävälle visentille. Biisoneita arvellaan aikoinaan olleen 50 miljoonaa, mutta Pohjois-Amerikan intiaanien hävittämiseen liittyneet valtavat metsästykset ajoivat lajin sukupuuton partaalle.
Suomen miesten jalkapallomaajoukkue edustaa Suomea kansainvälisessä jalkapallossa ja toimii Suomen jalkapalloa hallinnoivan Suomen Palloliiton (SPL) alaisuudessa. Jalkapallomaajoukkueesta käytetään lempinimeä Huuhkajat. Suomen Palloliitto perustettiin vuonna 1907, ja Suomi on ollut Kansainvälisen jalkapalloliiton (FIFA) jäsen vuodesta 1908.
Luettelo Suomen kunnista väkiluvun mukaan
Tämä on luettelo Suomen kunnista väkiluvun mukaan 30. huhtikuuta 2025. Kuntien mediaanissa on Luoto (5 896).
Luettelo vuonna 2025 kuolleista henkilöistä
Tämä on luettelo vuonna 2025 kuolleista tunnetuista henkilöistä. Henkilöt on lueteltu kuolinpäivän mukaisesti, samana päivänä kuolleet sukunimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä. Jos henkilöstä ei ole kirjoitettu artikkelia, luettelossa mainitaan lähde.
Erikoisjoukot (televisiosarja)
Erikoisjoukot on suomalainen, syksyllä 2022 Ruudussa alkanut ja keväällä 2023 Nelonen-kanavalla ensimmäistä kertaa esitetty, Suomen rankimmaksi tituleerattu tositelevisio-ohjelma, jossa julkisuudesta tunnetut henkilöt suorittavat lyhennetyn version äärimmäisen rankasta erikoisjoukkosotilaiden valintakokeesta, joka sisältää sekä fyysisesti että henkisesti haastavia tehtäviä. Ohjelma perustuu suosittuun ja palkittuun brittiläiseen SAS: Who Dares Wins -formaattiin. Sarjassa julkkiskokelaille ei ole luvassa helpotusta ja heidän täytyy selvitä niukalla ravinnolla, sekä verrattain vähällä levolla koko leirin ajan.
Vuoden 2026 jalkapallon maailmanmestaruuskilpailujen karsinnat
Vuoden 2026 jalkapallon maailmanmestaruuskilpailujen karsinnat pelataan syyskuun 2023 ja maaliskuun 2026 välisenä aikana. Ne päättävät 45 joukkuetta, jotka osallistuvat Kanadassa, Meksikossa ja Yhdysvalloissa järjestettäviin vuoden 2026 jalkapallon maailmanmestaruuskilpailuihin. Isäntämaat pääsivät kilpailuihin automaattisesti.
Yhdysvaltain kansalliskaarti (engl. United States National Guard) on Yhdysvaltain armeijan reservi, johon kuuluvat maan jokaisen osavaltion sekä Guamin, Yhdysvaltain Neitsytsaaret, Puerto Ricon ja Washington DC:n alueellisten kansalliskaartien sotilashenkilöt. Kansalliskaarti toimii apujoukkoina luonnonkatastrofien ja suurtulipalojen selvityksissä.
Fasismi (aiemmin myös fašismi tai fascismi) on Italiassa ensimmäisen maailmansodan jälkeen syntynyt kansallismielinen totalitaristinen liike. Fasistisiksi on kutsuttu myös italialaisen fasismin kanssa samansuuntaisia liikkeitä. Jotkut tutkijat pitävät natsi-Saksan kansallissosialismia fasismin ilmentymänä, joka vei fasismin äärimmäisyyksiin, mutta joidenkin mukaan ne ovat eri ideologioita.
Iron Maiden on brittiläinen metallimusiikkia esittävä yhtye, jonka basisti Steve Harris perusti Lontoossa vuonna 1975. Harrisin lisäksi yhtyeen nykyiseen, vuodesta 1999 lähtien toimineeseen kokoonpanoon kuuluvat laulaja Bruce Dickinson, kitaristit Dave Murray, Adrian Smith ja Janick Gers sekä rumpali Nicko McBrain. Iron Maiden on julkaissut urallaan seitsemäntoista studioalbumia, kaksitoista livealbumia, neljä EP-levyä ja seitsemän kokoelma-albumia.
Luettelo televisiosarjan Salatut elämät henkilöistä
Tämä on luettelo suomalaisen televisiosarjan Salatut elämät nykyisistä henkilöistä. Sarjasta poistuneet henkilöt on lueteltu artikkelissa Luettelo televisiosarjan Salatut elämät poistuneista henkilöistä.
Luettelo televisiosarjan Salatut elämät poistuneista henkilöistä
Tämä luettelo sisältää henkilötietoja MTV3:n esittämästä Salatut elämät -televisiosarjasta poistuneista henkilöistä. Artikkeli käsittelee sarjan perheitä ja sivuhenkilöitä. Sarjan nykyiset henkilöt on lueteltu artikkelissa Luettelo televisiosarjan Salatut elämät henkilöistä.
Jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut
Jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut on Kansainvälisen jalkapalloliiton järjestämä turnaus, jossa jalkapallon miesten maajoukkueet kilpailevat maailmanmestaruudesta joka neljäs vuosi. Kilpailu on järjestetty vuodesta 1930 alkaen, ja hallitseva mestari on vuodelta 2022 Argentiina. Kilpailun menestynein maa on Brasilia, joka on osallistunut jokaiseen lopputurnaukseen ja saavuttanut viisi mestaruutta, kaksi hopeaa ja kaksi pronssia.
Karjalan kunnailla (televisiosarja)
Karjalan kunnailla on suomalainen draamasarja, jota esitti Yle TV2 vuosina 2007–2012. Sarjan ensimmäinen jakso esitettiin 21. marraskuuta 2007.
Amerikan yhdysvallat (engl. United States of America, lyh. USA) eli Yhdysvallat on pääosin Pohjois-Amerikan keskiosassa sijaitseva perustuslaillinen liittovaltio, joka koostuu 50 osavaltiosta ja yhdestä liittovaltion hallinnollisesta liittopiiristä, Washington (DC):stä, sekä useista erillisalueista.