Suomenkielisen Wikipedian 100 luetuinta artikkelia, päivittäin. Lue lisää...
Iron Maiden on brittiläinen metallimusiikkia esittävä yhtye, jonka basisti Steve Harris perusti Lontoossa vuonna 1975. Harrisin lisäksi yhtyeen nykyiseen, vuodesta 1999 lähtien toimineeseen kokoonpanoon kuuluvat laulaja Bruce Dickinson, kitaristit Dave Murray, Adrian Smith ja Janick Gers sekä rumpali Nicko McBrain. Iron Maiden on julkaissut urallaan seitsemäntoista studioalbumia, kaksitoista livealbumia, neljä EP-levyä ja seitsemän kokoelma-albumia.
Iranin islamilainen tasavalta eli Iran (pers. ایران, Īrān) on Lähi-idässä sijaitseva valtio, jonka pääkaupunki on Teheran. Se rajautuu pohjoisessa Armeniaan, Azerbaidžaniin ja Kaspianmereen, pohjoiskoillisessa Turkmenistaniin, idässä Afganistaniin ja Pakistaniin, etelässä Persianlahteen ja Arabianmereen ja lännessä Irakiin ja Turkkiin.
Iida Tikka on suomalainen toimittaja, joka työskenteli vuosina 2020-2024 Yle Uutisten Yhdysvaltain-kirjeenvaihtajana. Vuosina 2015–2017 hän oli MTV Uutisten Venäjän-kirjeenvaihtajana ja STT:n vakituisena avustajana Moskovassa. Tikka on opiskellut Venäjän sisä- ja ulkopolitiikkaa MGIMOssa (Moskovan valtiollinen kansainvälisten suhteiden instituutti).
Juhannus on valon ja keskikesän juhla, jota vietetään kesäkuun lopussa kesäpäivänseisauksen tienoilla. Suomessa juhannus on yöttömän yön juhla, kun pohjoisen napapiirin pohjoispuolella aurinko ei laske lainkaan kesäpäivänseisauksena. Suomessa juhannus on myös virallinen liputuspäivä, jolloin liputetaan koko juhannusyön ajan.
Petolliset on alankomaalaisen psykologisen tositelevisiokilpailun De Verradersin suomalainen versio, jossa joukko suomalaisia kilpailee joukkueittain erilaisissa haasteissa, joissa voi kerryttää ryhmän kokonaisrahapottia. Ryhmässä on kuitenkin joukko Petollisia, jotka koettavat saada tämän voittopotin kokonaan itselleen ”murhaamalla” eli pudottamalla tavalliset kilpailijat pois. Ohjelman esitys alkoi syyskuussa 2023 Nelonen-kanavalla ja Ruutu-suoratoistopalvelussa.
Luettelo hätäkeskuksen tehtäväluokista
Tehtäväluokat ovat Suomessa hätäkeskuksen viranomaisille antamia tehtävänimikkeitä, jotka kertovat tehtävän perustiedot ja kiireellisyysluokan.
Suomisen perhe on vuosina 1938–1958 tehty radion kuunnelmasarja. Sarjan pohjalta tehtiin myös kuusi elokuvaa vuosina 1941–1945 ja 1959. Sarjan käsikirjoittivat yhdessä Elsa Soini ja Seere Salminen nimimerkillä Tuttu Paristo; Soinin kuoleman jälkeen Salminen jatkoi sarjan kirjoittamista yksinään nimimerkillä Tuttu vuoteen 1958 saakka.
James Bond on kirjailija Ian Flemingin vuonna 1953 aloittama jännitysromaanien sarja, jonka pääosassa on brittiläinen vakooja ja salainen agentti nimeltä James Bond, koodinimeltään 007. Flemingin kuoltua vuonna 1964 romaanisarjaa ovat jatkaneet muut kirjailijat. Romaanien lisäksi Bond on seikkailut vuodesta 1962 alkaen yli 20 elokuvassa, joista niin sanotussa virallisessa elokuvasarjassa häntä ovat esittäneet Sean Connery, George Lazenby, Roger Moore, Timothy Dalton, Pierce Brosnan ja Daniel Craig.
Uuno Turhapuron aviokriisi on vuonna 1981 valmistunut, järjestyksessään kuudes Uuno Turhapuro -elokuvasarjan elokuva ja ensimmäinen värillinen Turhapuro-elokuva. Se on myös ensimmäinen elokuva, jossa Uunon appiukolla on vuorineuvoksen arvonimi ja jossa esiintyy hänen sihteerinsä Unelma Säleikkö (näyttelijänä Elli Castrén). Elokuvan syntyvaiheita sävytti Spede Pasasen järjestämä ”kulttuuriskandaali”, vastalause Suomen elokuvasäätiölle, joka ei ollut suostunut myöntämään hänelle tuotantotukea.
Komealupiini (Lupinus polyphyllus), arkikielessä usein pelkkä lupiini, on hernekasveihin kuuluva monivuotinen kasvi, jonka luontainen levinneisyysalue ulottuu Pohjois-Amerikassa Alaskasta Wyomingiin ja Kaliforniaan. Eurooppaan komealupiini tuotiin 1800-luvulla koriste- ja rehukasviksi. Ruotsissa on kirjattu komealupiinin esiintyminen villiintyneenä luonnossa ensi kerran jo vuonna 1870 Skånessa.
Luettelo Iron Maidenin jäsenistä
Iron Maiden on englantilainen heavy metal -yhtye, jonka perusti vuonna 1975 basisti Steve Harris. Lukuisten kokoonpanomuutosten jälkeen yhtye valitsi laulajaksi Paul Di'Annon, kitaristiksi Dave Murrayn ja rumpaliksi Doug Sampsonin. Yhtye julkaisi EP:n Dennis Strattonin tulemisen jälkeen vuonna 1979.
Uuno Turhapuro on Pertti "Spede" Pasasen keksimä ja Vesa-Matti Loirin esittämä ja kehittämä koominen sketsi- ja elokuvahahmo. Uuno Turhapuro esiintyi Spede Show -sketsisarjassa vuosina 1971–1976 ja 1984 sekä 20-osaisessa elokuvasarjassa vuosina 1973–2004. Uuno Turhapuro on epäsiististi pukeutuva, röyhkeä, suorapuheinen ja sovinistinen hahmo.
Kalle Salminen (pituushyppääjä)
Kalle Salminen (s. 29. tammikuuta 1996 Helsinki) on suomalainen pituushyppääjä, joka edustaa Joensuun Katajaa.
Monte-Criston kreivi (ransk. Le Comte de Monte-Cristo, suomeksi joskus myös Monte Criston kreivi) on klassinen Alexandre Dumas vanhemman kirjoittama historiallinen seikkailuromaani. Sitä pidetään usein Dumas'n parhaimpiin kuuluvana teoksena ja se esiintyy usein myös kaikkien aikojen parhaimpien romaanien listoilla.
Ketamiini on dissosiatiivinen eläinten ja ihmisten hoidossa käytettävä nukutusaine, jota käytetään erityisesti hevosten nukutusaineena. Ketamiini saa aikaan dissosiatiivisen anestesian, millä tarkoitetaan tietoisen mielen irtautumista aistihavainnoista. Suomessa raseemista ketamiinia myydään valmistenimillä Ketamin Abcur sekä esketamiinia valmistenimillä Eskatamine, Ketanest-S, Sinmelan ja Spravato.
Salatut elämät – 27. esityskausi (2024–2025)
Salatut elämät -saippuasarjan 27. kauden esittäminen alkoi MTV3-kanavalla 12. elokuuta 2024.
Setä Samuli tai Setä Sam (Uncle Sam) on Yhdysvaltain henkilöitymä, jonka kuva oli painettu moniin värväysjulisteisiin ensimmäisen ja toisen maailmansodan aikoina. James Montgomery Flaggin vuonna 1917 laatima kuuluisa ”I Want You” -juliste on matkittu aiemmasta brittiläisestä värväysjulisteesta, jossa sotaministeri Herbert Kitchener kehottaa liittymään armeijaan. Setä Samuli juontunee Yhdysvaltain ja Ison-Britannian välisestä vuoden 1812 sodasta.
Suomen kunnanvaakunat sisältävät Suomen kuntien käyttämät viralliset vaakunat. Alun perin ainoastaan kaupungeilla oli oikeus käyttää vaakunaa, joskin eräät kauppalat (Karjaa, Riihimäki, Rovaniemi ja Valkeakoski) olivat onnistuneet vahvistamaan sellaisen itselleen tasavallan presidentin allekirjoittamalla asetuksella. Kaikkia kuntia koskettava oikeus viralliseen vaakunaan luotiin 8.
Biisoni eli amerikanbiisoni (Bison bison) on suurikokoisin maanisäkäs Pohjois-Amerikassa. Se on läheistä sukua Euroopassa elävälle visentille. Biisoneita arvellaan aikoinaan olleen 50 miljoonaa, mutta Pohjois-Amerikan intiaanien hävittämiseen liittyneet valtavat metsästykset ajoivat lajin sukupuuton partaalle.
Luettelo Suomen kunnista väkiluvun mukaan
Tämä on luettelo Suomen kunnista väkiluvun mukaan 30. huhtikuuta 2025. Kuntien mediaanissa on Luoto (5 896).
Salpalinja (myös Salpa-asema), viralliselta nimeltään Suomen Salpa, oli talvisodan jälkeen vuosina 1940–1941 ja 1944 Suomen itärajan läheisyyteen Virolahdelta Savukoskelle rakennettu puolustuslinja. Kauimpana rajasta, jopa yli 100 kilometrin päässä, linja on Pohjois-Karjalassa. Salpalinja suunniteltiin Päämajan linnoitustoimistossa kenraali Rudolf Waldenin aloitteesta ja toimeksiannosta.