Suomenkielisen Wikipedian 100 luetuinta artikkelia, päivittäin. Lue lisää...
Tyttö ja hattu on Aarne Tarkaksen ohjaama vuonna 1961 valmistunut romanttinen, höyhenenkevyeksi luonnehdittu musiikkikomedia. Elokuva on kolmas Pirkko Mannolan ja Esko Salmisen yhteinen elokuva ja Salmisen suurin siihenastinen rooli. Pirkko Mannola laulaa elokuvassa muutamia kappaleita, jotka on mahdollista kuulla hänen esittäminään vain tässä elokuvassa.
Luettelo hätäkeskuksen tehtäväluokista
Tehtäväluokat ovat Suomessa hätäkeskuksen viranomaisille antamia tehtävänimikkeitä, jotka kertovat tehtävän perustiedot ja kiireellisyysluokan.
Prometheus on vuonna 2012 ensi-iltansa saanut Ridley Scottin ohjaama yhdysvaltalainen tieteiselokuva. Sen pääosia esittävät Noomi Rapace, Charlize Theron, Michael Fassbender ja Idris Elba. Elokuvaa alettiin suunnitella 2000-luvun alussa, ja siitä piti alun perin tulla viides osa Alien-elokuvasarjaan.
Luettelo suomalaisten opiskelijahaalarien väreistä
Luettelo suomalaisten opiskelijahaalarien väreistä sisältää suomalaisten yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen ainejärjestöjen ja kiltojen opiskelijahaalareiden värit. Lisäksi luettelossa on epätäydellinen edustus ulkomaalaisten korkeakoulujen suomalaisten opiskelijajärjestöjen haalareiden väreistä. Osassa kaupungeista haalarit on tapana pukea kokonaan ylle ja osassa ne solmitaan vyötäisille, jolloin haalareista saattaa näkyä vain pääväri, mitä ei luettelossa ole huomioitu.
Komealupiini (Lupinus polyphyllus), arkikielessä usein pelkkä lupiini, on hernekasveihin kuuluva monivuotinen kasvi, jonka luontainen levinneisyysalue ulottuu Pohjois-Amerikassa Alaskasta Wyomingiin ja Kaliforniaan. Eurooppaan komealupiini tuotiin 1800-luvulla koriste- ja rehukasviksi. Ruotsissa on kirjattu komealupiinin esiintyminen villiintyneenä luonnossa ensi kerran jo vuonna 1870 Skånessa.
Suomen kunnanvaakunat sisältävät Suomen kuntien käyttämät viralliset vaakunat. Alun perin ainoastaan kaupungeilla oli oikeus käyttää vaakunaa, joskin eräät kauppalat (Karjaa, Riihimäki, Rovaniemi ja Valkeakoski) olivat onnistuneet vahvistamaan sellaisen itselleen tasavallan presidentin allekirjoittamalla asetuksella. Kaikkia kuntia koskettava oikeus viralliseen vaakunaan luotiin 8.
Hyljekäsi (myös: hyljesormi, traanimyrkytys) on suolaisen veden hylkeiden sukuisten eläinten käsittelystä ilman suojakäsineitä tarttuva kivulias bakteeriperäinen infektiotauti, joka paranee hitaasti ja saattaa jättää pysyviä vaurioita. Koska tartunta tulee yleensä hylkeen käsittelyn yhteydessä, ihminen saa tartunnan useimmiten käteen. Tartunta aiheuttaa tartunta-alueelle ihon alaisen tulehduksen, joka aiheuttaa turpoamista ja suurta kipua.
Y-sukupolvi tarkoittaa 1980-luvun alun ja 1990-luvun loppupuolen välillä syntynyttä sukupolvea. Samasta väestökohortista käytetään myös muun muassa nimityksiä nettisukupolvi ja millenniaalit. Jälkimmäinen sana viittaa millenniumiin eli kolmannen vuosituhannen alkuun, jolloin sukupolvi tuli täysi-ikäiseksi.
Jalkapallon naisten Euroopan-mestaruuskilpailut 2025
Jalkapallon naisten Euroopan-mestaruuskilpailut 2025 ovat järjestyksessään 14. jalkapallon naisten Euroopan-mestaruuskilpailut. Ne järjestetään Sveitsissä 2.–27.
Suomen naisten jalkapallomaajoukkue
Suomen naisten jalkapallomaajoukkue edustaa Suomea kansainvälisissä naisten jalkapallon maajoukkuekilpailuissa. Se toimii Suomen Palloliiton alaisuudessa. Jalkapallomaajoukkueesta käytetään lempinimeä Helmarit.
Luettelo Suomen kunnista väkiluvun mukaan
Tämä on luettelo Suomen kunnista väkiluvun mukaan 30. huhtikuuta 2025. Kuntien mediaanissa on Luoto (5 896).
James Bond on kirjailija Ian Flemingin vuonna 1953 aloittama jännitysromaanien sarja, jonka pääosassa on brittiläinen vakooja ja salainen agentti nimeltä James Bond, koodinimeltään 007. Flemingin kuoltua vuonna 1964 romaanisarjaa ovat jatkaneet muut kirjailijat. Romaanien lisäksi Bond on seikkaillut vuodesta 1962 alkaen yli 20 elokuvassa, joista niin sanotussa virallisessa elokuvasarjassa häntä ovat esittäneet Sean Connery, George Lazenby, Roger Moore, Timothy Dalton, Pierce Brosnan ja Daniel Craig.
Vera Stanhope tutkii on brittiläinen poliisisarja, jonka nimiosassa esiintyy Brenda Blethyn. Sarja perustuu Ann Cleevesin romaanien henkilöihin, ja osassa jaksoista myös juoni pohjautuu kirjaan, osa on käsikirjoitettu televisiolle. Poliisikomisario Vera Stanhope on keski-ikäinen poliisi Northumberland & Cityn poliisilaitoksella.
Myrkkykeiso (Cicuta virosa) on kesä-heinäkuussa kukkiva, märillä paikoilla esiintyvä monivuotinen, paksujuurinen, tappavan myrkyllinen sarjakukkaiskasvi. Muita lajista käytettäviä nimityksiä ovat keisanputki, keisonputki, keisoputki, vesiputki, villiputki, velhonputki, myrkkyputki ja eläintenmyrkky. Myrkkykeison tieteellisen nimen alkuosa Cicuta on roomalaisten lajista käyttämä nimitys, ja loppuosa virosa tarkoittaa voimakkaasti haisevaa, mikä tässä yhteydessä viittaa juurakkoon.
Rantakäärme eli vanhalta nimeltään tarhakäärme (Natrix natrix) on tarhakäärmeiden (Colubridae) heimoon kuuluva käärmelaji. Se on kyyn ja kangaskäärmeen ohella yksi kolmesta Suomessa esiintyvästä käärmelajista. Rantakäärme on Suomen suurin käärmelaji ja sen erottaa tavallisesti jo kokonsa perusteella kyystä.
Helluntaiherätys eli helluntailaisuus on yksi suurimmista kristinuskon protestanttisista suunnista maailmassa. Helluntailiike sisältää hyvin eri tavoin ajattelevia ja toimivia itsenäisiä kirkkoja ja yhteisöjä. Helluntailaisuus korostaa paikallisseurakuntien itsenäisyyttä ja on yhtäältä uudistus- ja herätysliike muiden kirkkokuntien sisällä.
Luettelo Yhdysvaltain presidenteistä
Yhdysvaltain presidentti on Yhdysvaltain valtion ja hallituksen päämies. Presidentti johtaa liittovaltion toimeenpanevaa elintä ja on asevoimien ylipäällikkö. Presidentti valitaan epäsuorasti neljävuotiselle virkakaudelle kansanäänestyksellä valitsijamieskokouksen kautta.
Guns N’ Roses on vuonna 1985 Los Angelesissa perustettu yhdysvaltalainen rockyhtye, jonka nykyisen kokoonpanon muodostavat laulaja Axl Rose, kitaristit Slash ja Richard Fortus, basisti Duff McKagan, kosketinsoittajat Dizzy Reed ja Melissa Reese sekä rumpali Isaac Carpenter. Yhtyeen tunnetuimpaan, vuosien 1985–1990 kokoonpanoon lukeutuivat Rosen, Slashin ja McKaganin ohella kitaristi Izzy Stradlin ja rumpali Steven Adler. Guns N’ Rosesin musiikki on yhdistelmä hard rockia, heavy metalia sekä puhdaspiirteisempää glam rockia, ja sitä on luonnehdittu myös sleaze rockiksi.
Black Sabbath oli englantilainen heavy metal -yhtye, joka perustettiin Birminghamissa vuonna 1969. Black Sabbathin alkuperäisen kokoonpanon muodostivat laulaja John ”Ozzy” Osbourne, kitaristi Anthony ”Tony” Iommi, basisti Terence ”Geezer” Butler ja rumpali William ”Bill” Ward. Ozzy Osbourne erotettiin yhtyeestä vuonna 1979 ja korvattiin entisellä Rainbow-yhtyeen laulajalla, Ronnie James Diolla.
Suokukko (Calidris pugnax, aiemmin Philomachus pugnax) on keskikokoinen kurppien heimoon kuuluva kahlaaja, joka herättää huomiota etenkin soidintanssillaan. Laji on Suomessa äärimmäisen uhanalainen. Aiemmin linnun suomenkielinen nimi on ollut myös suokulainen (Machetes Pugnax), jota käytetään edelleen meänkielessä.
Luettelo televisiosarjan Salatut elämät poistuneista henkilöistä
Tämä luettelo sisältää henkilötietoja MTV3:n esittämästä Salatut elämät -televisiosarjasta poistuneista henkilöistä. Artikkeli käsittelee sarjan perheitä ja sivuhenkilöitä. Sarjan nykyiset henkilöt on lueteltu artikkelissa Luettelo televisiosarjan Salatut elämät henkilöistä.
Vihreät niityt (Greenfields tai Green Fields) on yhdysvaltalaisen yhtyeen Terry Gilkyson & The Easy Riders folk-tyylinen laulu vuodelta 1957. Sen tekijöiksi on merkitty kitaratrion kaikki kolme jäsentä Terry Gilkyson, Richard Dehr ja Frank Miller. Suosituimmaksi nousi The Brothers Four -yhtyeen levytys vuodelta 1960, joka pysyi Yhdysvaltojen Top 40:ssä yli 20 viikkoa.