Suomenkielisen Wikipedian 100 luetuinta artikkelia, päivittäin. Lue lisää...
Hopeapaksuotsa (Hypophthalmichthys molitrix) on alkujaan aasialainen kala, jota viljellään laajasti ihmisravinnoksi ja rajoittamaan leväkukintoja. FAO:n kalanviljelytiastossa se on maailmanlaajuisesti toiseksi eniten viljelty kalalaji ruohokarpin jälkeen, sen kokonaistuotanto vuonna 2012 oli yli neljä miljoonaa tonnia. Kasvatuslaitoksista karanneista yksilöistä on muodostunut tulokaskanta Yhdysvaltoihin.
Black Sabbath oli englantilainen heavy metal -yhtye, joka perustettiin Birminghamissa vuonna 1968. Black Sabbathin alkuperäisen kokoonpanon muodostivat laulaja John ”Ozzy” Osbourne, kitaristi Anthony ”Tony” Iommi, basisti Terence ”Geezer” Butler ja rumpali William ”Bill” Ward. Black Sabbath aloitti uransa esittämällä bluesrockia, mutta siirtyi esikoisalbumillaan raskaaseen rockiin, jonka kehitykseen yhtye vaikutti merkittävästi.
AC/DC (tyyliteltynä ACϟDC) on australialainen rockyhtye, jonka Skotlannista 1960-luvulla Australiaan muuttanut kitaristi Malcolm Young perusti vuonna 1973 veljensä, kitaristi Angus Youngin kanssa. Yhtye tunnetaan Angus Youngin koulupuvussa esiintymisen ohella myös lavaesiintymisestään sekä musiikistaan, joka pohjautuu yksinkertaisiin sointukulkuihin ja voimasointujen käyttöön ilman efektejä. AC/DC:n on yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä musiikkiartisteista ja -yhtyeistä.
Luettelo hätäkeskuksen tehtäväluokista
Tehtäväluokat ovat Suomessa hätäkeskuksen viranomaisille antamia tehtävänimikkeitä, jotka kertovat tehtävän perustiedot ja kiireellisyysluokan.
Myrkkykeiso (Cicuta virosa) on kesä-heinäkuussa kukkiva, märillä paikoilla esiintyvä monivuotinen, paksujuurinen, tappavan myrkyllinen sarjakukkaiskasvi. Muita lajista käytettäviä nimityksiä ovat keisanputki, keisonputki, keisoputki, vesiputki, villiputki, velhonputki, myrkkyputki ja eläintenmyrkky. Myrkkykeison tieteellisen nimen alkuosa Cicuta on roomalaisten lajista käyttämä nimitys, ja loppuosa virosa tarkoittaa voimakkaasti haisevaa, mikä tässä yhteydessä viittaa juurakkoon.
Suomen kunnanvaakunat sisältävät Suomen kuntien käyttämät viralliset vaakunat. Alun perin ainoastaan kaupungeilla oli oikeus käyttää vaakunaa, joskin eräät kauppalat (Karjaa, Riihimäki, Rovaniemi ja Valkeakoski) olivat onnistuneet vahvistamaan sellaisen itselleen tasavallan presidentin allekirjoittamalla asetuksella. Kaikkia kuntia koskettava oikeus viralliseen vaakunaan luotiin 8.
Kambodžan kuningaskunta (khmeriksi ព្រះរាជាណាចក្រកម្ពុជា, Preăh Réachéanachâkr Kâmpŭchéa) on yli 15,5 miljoonan asukkaan valtio Kaakkois-Aasiassa. Kambodža rajautuu idässä Vietnamiin, pohjoisessa Laosiin ja lännessä Thaimaahan, ja etelässä sillä on rannikkoa Siaminlahdelle. Maan läpi virtaa Mekongjoki pohjoisesta etelään ja sen länsiosassa sijaitsee suuri Tonle Sap -järvi.
Harri Moisio (radiotoimittaja)
Harri Moisio (s. 13. tammikuuta 1973 Turku) on suomalainen radiotoimittaja.
Aurinkoahven (Lepomis gibbosus) on alun perin Pohjois-Amerikassa elävä ahvenkala mutta istutettuna sitä on muuallakin. Se on Suomessa ja EU:ssa luokiteltu haitalliseksi vieraslajiksi, jonka maahantuonti, kasvatus ja hallussapito on kielletty. Suomessa aurinkoahven on päässyt leviämään useisiin vesistöihin Varsinais-Suomessa.
Kaukaan sellu- ja paperitehdas
UPM Kaukas on UPM-Kymmene Oyj:n suurin tehdasintegraatti. Tehdasalueella valmistetaan sellua, paperia, sahatavaraa, biopolttoaineita, biokemikaaleja ja energiaa. Kaukaalla sijaitsevat myös UPM:n suurin tutkimus- ja tuotekehityskeskus sekä UPM Metsän Itä-Suomen puunhankinnan johto ja Lappeenrannan metsäpalvelutoimisto.
Thaimaan kuningaskunta (thaiksi ราชอาณาจักรไทย, Raatša aanaatsak thai) eli Thaimaa (thaiksi ประเทศไทย, Pratheet thai) on valtio Kaakkois-Aasiassa. Maan rajanaapureita ovat Laos ja Kambodža idässä, Siaminlahti ja Malesia etelässä, sekä Andamaanienmeri ja Myanmar lännessä. Valtion pinta-ala on noin puoli miljoonaa neliökilometriä ja asukasluku noin 70 miljoonaa.
Heikki Savolainen (näyttelijä)
Heikki Savolainen (9. huhtikuuta 1922 Pori – 22. tammikuuta 1975 Helsinki) oli suomalainen näyttelijä.
Luettelo vuonna 2025 kuolleista henkilöistä
Tämä on luettelo vuonna 2025 kuolleista tunnetuista henkilöistä. Henkilöt on lueteltu kuolinpäivän mukaisesti, samana päivänä kuolleet sukunimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä. Jos henkilöstä ei ole kirjoitettu artikkelia, luettelossa mainitaan lähde.
Luettelo Suomen kunnista väkiluvun mukaan
Tämä on luettelo Suomen kunnista väkiluvun mukaan 30. kesäkuuta 2025. Kuntien mediaanissa on Luoto (5 934).
James Bond on kirjailija Ian Flemingin vuonna 1953 aloittama jännitysromaanien sarja, jonka pääosassa on brittiläinen vakooja ja salainen agentti nimeltä James Bond, koodinimeltään 007. Flemingin kuoltua vuonna 1964 romaanisarjaa ovat jatkaneet muut kirjailijat. Romaanien lisäksi Bond on seikkaillut vuodesta 1962 alkaen yli 20 elokuvassa, joista niin sanotussa virallisessa elokuvasarjassa häntä ovat esittäneet Sean Connery, George Lazenby, Roger Moore, Timothy Dalton, Pierce Brosnan ja Daniel Craig.
Turbonegro (Norjassa Turboneger) on vuonna 1988 perustettu norjalainen death punk -yhtye. Yhtye tunnetaan myös nimillä TRBNGR (Turbonegro ilman vokaaleja), Stierkampf ja Nazipenis. Turbonegro on esiintynyt Suomessa muun muassa Provinssirockissa, Tavastia Klubilla, Ankkarockissa, Ruisrockissa, Rockperryssa, Qstockissa ja Porisperessä.
Rantakäärme eli vanhalta nimeltään tarhakäärme (Natrix natrix) on tarhakäärmeiden (Colubridae) heimoon kuuluva käärmelaji. Se on kyyn ja kangaskäärmeen ohella yksi kolmesta Suomessa esiintyvästä käärmelajista. Rantakäärme on Suomen suurin käärmelaji ja sen erottaa tavallisesti jo kokonsa perusteella kyystä.
Idahon opiskelijasurmat vuonna 2022
Idahon opiskelijasurmat on Yhdysvaltain Idahon osavaltossa, Moscown kaupungissa vuonna 2022 tapahtunut henkirikos, jossa yksityisasuntoon tunkeutunut henkilö surmasi veitsellä kolme talon asukasta ja yhden vieraan. Neloismurhassa saivat surmansa 21-vuotias Madison Mogen, 21-vuotias Kaylee Goncalves, 20-vuotias Xana Kernodle ja 20-vuotias Ethan Chapin, joka oli edellä mainitun Kernodlen poikaystävä. Murhat tapahtuivat varhain sunnuntaiaamuna 13.
Turmion Kätilöt on kuopiolaisen Ancient Drive -yhtyeen raunioista koottu pääasiassa suomeksi laulava industrial metal -yhtye, jonka jäsenet ovat pääosin kotoisin Siilinjärveltä ja Kuopiosta. Se yhdistelee musiikissaan metalli- ja konemusiikkia. Yhtyeen perustivat taiteilijanimet MC Raaka Pee ja DJ Vastapallo.
Vaaksiaiset (Tipulidae) eli vaapsahaiset on sääskiin kuuluva kaksisiipisten heimo, johon kuuluu yli 14 000 lajia. Se on suurin kaksisiipisten heimo. Täysikasvuiset vaaksiaiset ovat tyypillisesti siroja ja erittäin pitkäjalkaisia lentäjiä, joiden siipien kärkiväli on keskimäärin 10–65 millimetriä, joillain Holorusia-suvun yksilöillä jopa 11 cm.
Phillip Hugh Norman Rudd (syntyjään Phillip Hugh Norman Witschke Rudzevecuis, s. 19. toukokuuta 1954 Melbourne, Australia) on australialainen rumpali, joka soittaa hard rock -yhtyeessä AC/DC. Rudd erosi aikoinaan yhtyeestä vuoden 1983 Flick of the Switch -albumin jälkeen riitojen ja päihdeongelman vuoksi, mutta palasi takaisin vuoden 1995 albumille Ballbreaker.
Luettelo Black Sabbathin jäsenistä
Tämä on luettelo Black Sabbathin jäsenistä. Luettelo sisältää kaikki kokoonpanot.
The Hellacopters on ruotsalainen rock-yhtye, joka saavutti kansainvälistä menestystä 1990-luvun jälkipuolelta eteenpäin. Yhtyeen vauhdikkaassa ja energisessä musiikissa kuuluvat voimakkaat retrovaikutteet eräistä 1960- ja 1970-lukujen rock-tyyleistä, kuten rhythm and bluesista, hard rockista, punk rockista ja garage rockista. The Hellacopters on esiintynyt useita kertoja eri puolilla Suomea.
Pyöriäinen (Phocoena phocoena) on yksi kuudesta pyöriäislajista ja yksi pienimmistä hammasvalaista. Sen elinpiiriä ovat pohjoiset merialueet, joissa se suosii matalia merialueita joiden keskilämpötila on noin 15 °C. Pyöriäinen on ainoa valaslaji, joka elää pysyvästi Suomen vesillä. Laji oli vielä 1900-luvun alussa tavallinen, mutta nykyisin se on etenkin metsästyksen, kalastusverkkojen ja ympäristömyrkkyjen jäljiltä hyvin harvinainen.