Suomenkielisen Wikipedian 100 luetuinta artikkelia, päivittäin. Lue lisää...
Elokuu on Matti Kassilan ohjaama suomalainen mustavalkoinen elokuva vuodelta 1956. Elokuva perustuu F. E. Sillanpään samannimiseen kirjaan, joka ilmestyi vuonna 1941. Elokuva on kertomus kanavanvartija Viktor Sundvallin (Toivo Mäkelä) eräästä lauantaista sekä hänen toteutumattomista unelmistaan ja todellisuuspaostaan mielikuvituksen, muistikuvien, korttipelin ja alkoholin pariin.
Vain elämää (8. tuotantokausi)
Vain elämää -sarjan kahdeksas tuotantokausi esitettiin Nelosella huhti–kesäkuussa 2018. Kausi kuvattiin kuudennen kauden tapaan Espanjassa. Kauden artisteina olivat Danny, Kasmir, Terhi Kokkonen, Mira Luoti, Sani, Aki Tykki ja Arttu Wiskari.
Tummien perhosten koti (elokuva)
Tummien perhosten koti on suomalainen elokuva, joka sai ensi-iltansa 11. tammikuuta 2008. Elokuvan on ohjannut Dome Karukoski, ja se pohjautuu Leena Landerin samannimiseen romaaniin vuodelta 1991.
Myyrä on suomalainen tositelevisiokilpailuohjelma, joka perustuu belgialaiseen De Mol -formaattiin. Ohjelmassa 11 kilpailijaa (10 toisella ja kolmannella tuotantokaudella) suorittaa yhteistyötä vaativia tehtäviä, joissa onnistuminen kasvattaa rahapottia, jonka yksi kilpailijoista voittaa lopulta itselleen. Yksi kilpailijoista on kuitenkin tuotantoyhtiön palkkaama kaksoisagentti eli Myyrä, joka yrittää sabotoida muita kilpailijoita ja pitää rahapotin mahdollisimman pienenä.
Kari Kivelä (s. 1959) on suomalainen media-alalla toiminut yritysjohtaja ja päätoimittaja, koulutukseltaan yhteiskuntatieteiden kandidaatti ja MBA. Hän aloitti uransa perustamalla 1980-luvun alussa Rumba-lehden ja jäi vuoden 2023 lopussa eläkkeelle Alma Median Alma Consumer -yksikön liiketoimintajohtajan tehtävästä.
Luettelo suomalaisten opiskelijahaalarien väreistä
Luettelo suomalaisten opiskelijahaalarien väreistä sisältää suomalaisten yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen ainejärjestöjen ja kiltojen opiskelijahaalareiden värit. Lisäksi luettelossa on epätäydellinen edustus ulkomaalaisten korkeakoulujen suomalaisten opiskelijajärjestöjen haalareiden väreistä. Osassa kaupungeista haalarit on tapana pukea kokonaan ylle ja osassa ne solmitaan vyötäisille, jolloin haalareista saattaa näkyä vain pääväri, mitä ei luettelossa ole huomioitu.
Luettelo hätäkeskuksen tehtäväluokista
Tehtäväluokat ovat Suomessa hätäkeskuksen viranomaisille antamia tehtävänimikkeitä, jotka kertovat tehtävän perustiedot ja kiireellisyysluokan.
Ultra Bra on suomalainen popyhtye, joka sai alkunsa vuonna 1994 ja lopetti varsinaisen toimintansa vuonna 2001. Yhtye teki lyhyen paluun lavoille vuonna 2017 tuotteliaimpien vuosiensa 12 hengen kokoonpanossa. Vuonna 2024 yhtye palasi kahdella uudella kappaleella Aarre ja Toivo, ja vuonna 2025 esiintymisillä, mukaan lukien kaksi iltaa Olympiastadionilla Helsingissä.
α-Pyrrolidinopentiofenoni eli Alfa-PvP (myös α-Pyrrolidiinivalerofenoni) on synteettinen stimulantti ja muuntohuume, joka kehitettiin 1960-luvulla. Ainetta kutsutaan toisinaan myös lempinimellä peukku, joka tulee aineen lyhenteestä PvP. Englanninkielisiä lempinimiä ovat flakka ja gravel. Alfa-PvP on kemiallisesti sukua pyrovaleronille, ja se on prolintaanin beta-ketonianalogi.
Miss Suomi on kerran vuodessa Suomessa järjestettävä kauneuskilpailu. 1960-luvulta lähtien kilpailu on useimpina vuosina televisioitu suorana lähetyksenä, ja se oli usein vuoden katsotuimpia tv-ohjelmia. Vuoden 1979 Miss Suomi -finaali on Suomen kaikkien aikojen katsotuin tv-ohjelma 3,3 miljoonalla katsojallaan.
Perheentupa on suomalainen sukunimi seuraavilla henkilöillä: Antti Perheentupa (1889–1975), pappi ja lähetyssaarnaaja Antti-Veikko Perheentupa (1930–2007), sosiaalipedagogi, kansanedustaja (sd) Eljas Perheentupa (s. 1959), muotoilija Erkki Perheentupa (1891–1963), Lapuan liikkeen vaikuttajia, kansanedustaja (kok) Ester Perheentupa (1896–1979) tekstiilisuunnittelija, käsityönopettaja ja toimittaja Jaakko Perheentupa (s.
Heikki Savolainen (näyttelijä)
Heikki Savolainen (9. huhtikuuta 1922 Pori – 22. tammikuuta 1975 Helsinki) oli suomalainen näyttelijä.
Luettelo Suomen kunnista väkiluvun mukaan
Tämä on luettelo Suomen kunnista väkiluvun mukaan 30. kesäkuuta 2025. Kuntien mediaanissa on Luoto (5 934).
Vain elämää – kausi 8, ensimmäinen kattaus
Vain elämää – kausi 8, ensimmäinen kattaus on Vain elämää -televisiosarjan kahdeksannen tuotantokauden ensimmäinen kokoelmalevy, joka julkaistiin 18. toukokuuta 2018.
Luettelo vuonna 2025 kuolleista henkilöistä
Tämä on luettelo vuonna 2025 kuolleista tunnetuista henkilöistä. Henkilöt on lueteltu kuolinpäivän mukaisesti, samana päivänä kuolleet sukunimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä. Jos henkilöstä ei ole kirjoitettu artikkelia, luettelossa mainitaan lähde.
Harakointi tai harakoiminen on suomalaisessa kansanuskossa naisen sukupuolielimen paljastaminen kohteelle yliluonnollisena taikana esineen, karjan tai henkilön suojelemiseksi tai kiroamiseksi. Taikavoimasta, johon menettely perustuu, on käytetty nimitystä naisen väki tai toisinaan vitun väki. Harakoinnista on edelleen kulttuurisia jälkiä useissa juhannustaioissa, joita tehdessä ollaan alasti.
Budapestin muistioon kollektiivinen nimitys kolmesta kansainvälisestä sopimuksesta, joiden nojalla Kazakstan, Valko-Venäjä ja Ukraina luopuivat Neuvostoliiton maihin jättämistä ydinaseista ja saivat vastineeksi takuut maidensa suvereniteetista. Muistio allekirjoitettiin nimensä mukaisesti Budapestissa sijaitsevassa konferenssikeskuksen Patria-salissa 5. joulukuuta 1994.
Tähdet, tähdet (televisiosarja)
Tähdet, tähdet on suomalainen viihdeohjelma, jossa etsitään Suomen parasta esiintyjää. Kahdeksasta–kymmenestä suorasta lähetyksestä koostuvassa sarjassa artistit esittävät viikoittain vaihtuvan genren tai teeman mukaisia kappaleita. Ensimmäisen tuotantokauden voitti Jari Sillanpää, toisen Waltteri Torikka, kolmannen Pete Parkkonen, neljännen Elias Kaskinen, viidennen Jussi Rainio, kuudennen Konsta Hietanen, seitsemännen Maria Lund ja kahdeksannen Hanna Kinnunen.
Arvo Tuominen (dokumentaristi)
Arvo Tuominen (s. 1950 Helsinki) on Yleisradion toimittaja ja palkittu dokumentaristi. Hän on työskennellyt A-studiossa ja ohjannut lukuisia suomalaisia dokumenttielokuvia.
Maakunta voi tarkoittaa Suomessa 1900-luvulla muodostuneita nykymaakuntia tai historiallisia maakuntia. Nykymaakuntien rajat olivat epävirallisia ja osin rajoiltaan epäselviä, kunnes vuoden 1994 aluehallintouudistuksen yhteydessä yhdistettiin aiemmat maakuntaliitot ja seutukaavaliitot. Lisäksi on olemassa maisema-alueita koskeva jako Suomen maisemamaakuntiin ja luonnontieteissä käytettävät Suomen luonnontieteelliset maakunnat.
Amerikan yhdysvallat (engl. United States of America, lyh. USA) eli Yhdysvallat on pääosin Pohjois-Amerikan keskiosassa sijaitseva perustuslaillinen liittovaltio, joka koostuu 50 osavaltiosta ja yhdestä liittovaltion hallinnollisesta liittopiiristä, Washington (DC):stä, sekä useista erillisalueista.