Suomenkielisen Wikipedian 100 luetuinta artikkelia, päivittäin. Lue lisää...
Selviytyjät Suomi (2. tuotantokausi)
Selviytyjät Suomen toinen tuotantokausi esitettiin keväällä 2018 Nelosella. Kausi kuvattiin Filippiineillä kesä–heinäkuussa 2017. Kaudelle osallistui 16 kilpailijaa.
Ultra Bra on suomalainen popyhtye, joka sai alkunsa vuonna 1994 ja lopetti varsinaisen toimintansa vuonna 2001. Yhtye teki lyhyen paluun lavoille vuonna 2017 tuotteliaimpien vuosiensa 12 hengen kokoonpanossa. Vuonna 2024 yhtye palasi kahdella uudella kappaleella Aarre ja Toivo, ja vuonna 2025 esiintymisillä, mukaan lukien kaksi iltaa Olympiastadionilla Helsingissä.
Selviytyjät Suomi on suomalainen versio yhdysvaltalaisesta Selviytyjät-formaatista. MTV3 ilmoitti helmikuussa 2012 aloittavansa Selviytyjät Suomi -ohjelman tuotannon. Ensimmäinen tuotantokausi kuvattiin touko–heinäkuun 2012 aikana Malesiassa, jossa on kuvattu aiemmin myös Selviytyjät-sarjaa muistuttavan Suomen Robinsonin molemmat tuotantokaudet.
Metsäjätti on vuonna 2020 ensi-iltansa saanut suomalainen draamaelokuva, jonka on ohjannut Ville Jankeri. Elokuva perustuu Miika Nousiaisen vuonna 2011 julkaistuun samannimiseen romaaniin, jonka ovat sovittaneet käsikirjoitukseksi Jankeri ja Timo Turunen. Metsäjätin pääosissa näyttelevät Jussi Vatanen, Hannes Suominen, Sara Soulié ja Anu Sinisalo.
Luettelo suomalaisten opiskelijahaalarien väreistä
Luettelo suomalaisten opiskelijahaalarien väreistä sisältää suomalaisten yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen ainejärjestöjen ja kiltojen opiskelijahaalareiden värit. Lisäksi luettelossa on epätäydellinen edustus ulkomaalaisten korkeakoulujen suomalaisten opiskelijajärjestöjen haalareiden väreistä. Osassa kaupungeista haalarit on tapana pukea kokonaan ylle ja osassa ne solmitaan vyötäisille, jolloin haalareista saattaa näkyä vain pääväri, mitä ei luettelossa ole huomioitu.
Luettelo hätäkeskuksen tehtäväluokista
Tehtäväluokat ovat Suomessa hätäkeskuksen viranomaisille antamia tehtävänimikkeitä, jotka kertovat tehtävän perustiedot ja kiireellisyysluokan.
Luettelo eduskunnan puhemiehistä
Tämä on luettelo Suomen eduskunnan puhemiehistä ja varapuhemiehistä.
White Wall on SVT:n ja Ylen yhdessä tilaama kahdeksanosainen television draamasarja, joka esitetään loppuvuodesta 2020. Sarjan tapahtumat sijoittuvat kuvitteellisen pohjoisruotsalaisen kaivoskylän hylättyyn kaivokseen, jonne rakennetaan maailman suurinta ydinjätteen loppusijoituspaikkaa. Kaivoksessa tapahtuu onnettomuus, jonka jälkeen sieltä löytyy jotakin tunnistamatonta.
James Bond on kirjailija Ian Flemingin vuonna 1953 aloittama jännitysromaanien sarja, jonka pääosassa on brittiläinen vakooja ja salainen agentti nimeltä James Bond, koodinimeltään 007. Flemingin kuoltua vuonna 1964 romaanisarjaa ovat jatkaneet muut kirjailijat. Romaanien lisäksi Bond on seikkaillut vuodesta 1962 alkaen yli 20 elokuvassa, joista niin sanotussa virallisessa elokuvasarjassa häntä ovat esittäneet Sean Connery, George Lazenby, Roger Moore, Timothy Dalton, Pierce Brosnan ja Daniel Craig.
Selviytyjät Suomi (6. tuotantokausi)
Selviytyjät Suomen kuudes tuotantokausi esitettiin syksyllä 2021. Kausi kuvattiin vuoden 2021 keväällä Dominikaanisessa tasavallassa, Karibialla. Kauden juonsi Juuso Mäkilähde ja siinä nähtiin 16 julkisuudesta tunnettua henkilöä.
V niin kuin verikosto (elokuva)
V niin kuin verikosto (eng. V for Vendetta) on vuonna 2005 ensi-iltansa saanut poliittinen dystopiatrilleri. Elokuvan ohjasi James McTeigue ja tuottivat myös käsikirjoituksen laatineet Wachowskin sisarukset yhdessä Joel Silverin kanssa.
Manic Street Preachers on walesilainen rockyhtye. Yhtye on tunnettu paitsi vasemmistolaisuutta edustavista sanoituksistaan myös kitaristi-sanoittajan Richey James Edwardsin mystisestä katoamisesta vuonna 1995. Manic Street Preachersin tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa ”If You Tolerate This Your Children Will Be Next”, ”A Design for Life”, ”Everything Must Go” ja ”Motorcycle Emptiness”.
Selviytyjät Suomi (1. tuotantokausi)
Selviytyjät Suomen ensimmäinen tuotantokausi esitettiin 2013 MTV3-kanavalla. Kausi kuvattiin vuoden 2012 heinä-toukokuussa Malesiassa, Borneossa. Kilpailussa nähtiin 16 entuudestaan tuntematonta henkilöä.
Selviytyjät Suomi (3. tuotantokausi)
Selviytyjät Suomen kolmas tuotantokausi esitettiin keväällä 2019 Nelosella. Kausi kuvattiin Filippiineillä huhti–toukokuussa 2018. Kaudella voitosta kilpaili 16 suomalaista julkisuuden henkilöä.
LKAB eli Luossavaara-Kiirunavaara Aktiebolag on Ruotsin valtion kokonaan omistama kaivosyhtiö, jonka päätoimiala on rautamalmin louhinta Kiirunan ja Malmbergetin rautaesiintymistä. Osa malmista käsitellään valmiiksi tuotteeksi kaivospaikkakunnalla ja kuljetetaan Malmbanan-rautatietä pitkin raskailla tavarajunilla joko Luulajan tai Narvikin satamiin laivausta varten. Liikenteenharjoittajana toimii LKAB:n tytäryhtiö Malmtrafik i Kiruna AB (MTAB).
Vain elämää (16. tuotantokausi)
Vain elämää -televisiosarjan 16. tuotantokausi esitetään syyskuusta 2025 alkaen Nelosella. Kauden artistit ovat Käärijä, Lauri Haav, Kuumaa-yhtyeen laulaja Johannes Brotherus, Egotrippi-yhtyeen laulaja Mikki Kauste, Pelle Miljoona, Viivi, Jonna Tervomaa ja Vesta.
Luettelo vuonna 2025 kuolleista henkilöistä
Tämä on luettelo vuonna 2025 kuolleista tunnetuista henkilöistä. Henkilöt on lueteltu kuolinpäivän mukaisesti, samana päivänä kuolleet sukunimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä. Jos henkilöstä ei ole kirjoitettu artikkelia, luettelossa mainitaan lähde.
α-Pyrrolidinopentiofenoni eli Alfa-PvP (myös α-Pyrrolidiinivalerofenoni) on synteettinen stimulantti ja muuntohuume, joka kehitettiin 1960-luvulla. Ainetta kutsutaan toisinaan myös lempinimellä peukku, joka tulee aineen lyhenteestä PvP. Englanninkielisiä lempinimiä ovat flakka ja gravel. Alfa-PvP on kemiallisesti sukua pyrovaleronille, ja se on prolintaanin beta-ketonianalogi.
Abba on ruotsalainen pop-yhtye, joka on yksi kaikkien aikojen suosituimmista ja tunnetuimmista yhtyeistä. Abba nousi kansainväliseen suosioon vuonna 1974 voitettuaan Euroviisut kappaleellaan ”Waterloo”. Tuon jälkeen yhtye sai suurta menestystä levylistoilla ympäri maailmaa, ja se on säilyttänyt suosionsa myös vuonna 1982 tapahtuneen hajoamisensa jälkeen.
Eduskunnan ikäpuhemies (ruots. riksdagens ålderstalman) on epävirallinen nimitys Suomen eduskunnan iältään vanhimmalle kansanedustajalle, joka vuosittain toimii puhemiehenä ennen varsinaisen puhemiehistön valintaa valtiopäivillä. Tässä artikkelissa on luettelo niistä kansanedustajista, jotka ovat olleet kulloisenkin eduskunnan vanhimpia jäseniä.
Luettelo Suomen kunnista väkiluvun mukaan
Tämä on luettelo Suomen kunnista väkiluvun mukaan 30. kesäkuuta 2025. Kuntien mediaanissa on Luoto (5 934).
Luettelo aavikoista pinta-alan mukaan
Tämä on luettelo suurimmista aavikoista maailmassa pinta-alan mukaan. Se sisältää kaikki yli 50 000 neliökilometriä suuremmat aavikot.
Selviytyjät Suomi (4. tuotantokausi)
Selviytyjät Suomi -tositelevisiosarjan neljäs tuotantokausi esitettiin syksyllä 2019. Kausi kuvattiin keväällä 2019 Filippiineillä Caramoanin saarilla. Selviytyjät Suomen tämän kauden kilpailuun osallistui kahdeksan julkisuudesta tunnettua ja kahdeksan entuudestaan tuntematonta henkilöä.
Rettigin palatsi eli Villa von Rettig on Turun keskustassa, Aurajoen rannalla sijaitseva barokkiklassistinen rakennus. Sen rakennutti tupakkatehtailija Hans von Rettig vuonna 1928. Matti Koivurinnan säätiö osti palatsin vuonna 1991, ja nykyisin siinä toimii historian ja nykytaiteen museo Aboa Vetus Ars Nova sekä ravintola-kahvila.
Pekka ja Pätkä -elokuvat ovat Suomen Filmiteollisuuden (SF) vuosina 1953–1960 tuottama sarja humoristisia elokuvia, joissa esiintyivät Pekka Puupää -sarjakuvan hahmot. Pekka Puupäätä esitti kaikissa elokuvissa Esa Pakarinen, hänen ystäväänsä Pätkää Masa Niemi ja vaimoaan Justiinaa Siiri Angerkoski. Yleensä Pekka ja Pätkä joutuvat kaikenlaisiin kommelluksiin jatkuvan rahapulansa ja hyväuskoisuutensa takia.
Selviytyjät Suomi (5. tuotantokausi)
Selviytyjät Suomen viides tuotantokausi esitettiin keväällä 2021. Muista tuotantokausista poiketen kausi kuvattiin koronavirusrajoitteiden takia Ruotsin Haaparantaan kuuluvassa saaristossa kesällä 2020. Siitä syystä kautta kutsuttiin myös nimellä Selviytyjät Pohjola.
Aavikko eli autiomaa on ilmasto- ja kasvillisuusvyöhyke, jonka tyypillinen piirre on kuivuusindeksin mukaan määriteltävissä oleva kuivuus. Lisäksi aavikoilla kasvaa määritelmän mukaan kuivuuteen sopeutunutta kasvillisuutta, joka peittää kuitenkin vain pienen osan alueen maaperästä. Toisinaan aavikoilla tarkoitetaan myös jäätiköiden lähellä olevia kylmyysaavikoita, joilla on vain vähäistä kasvillisuutta.