Suomenkielisen Wikipedian 100 luetuinta artikkelia, päivittäin. Lue lisää...
Hiroshiman ja Nagasakin pommitukset
Hiroshima ja Nagasaki ovat kaksi Japanissa sijaitsevaa kaupunkia, joita kumpaakin vastaan Yhdysvallat hyökkäsi atomipommilla elokuussa vuonna 1945 (Hiroshima 6. elokuuta ja Nagasaki 9. elokuuta).
Pekka ja Pätkä salapoliiseina on Armand Lohikosken käsikirjoittama ja ohjaama komediaelokuva. Elokuva kuuluu Suomen Filmiteollisuuden 13 elokuvaa käsittävään Pekka Puupää -sarjaan, joista tämä on kahdeksas. Samana vuonna tuli ensi-iltaan kolme Puupää-elokuvaa, joista tämä valmistui ensimmäisenä, syksyllä 1955, mutta sai ensi-iltansa toisena.
Richard Jewell on vuonna 2019 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen rikoselokuva. Elokuvan tapahtumat perustuvat Eric Robert Rudolphin vuonna 1996 suorittamaan Atlantan kesäolympialaisten pommi-iskuun, josta viranomaiset ja media epäilivät aluksi vartija Richard Jewellia. Elokuvan ohjasi Clint Eastwood ja käsikirjoitti Billy Ray.
Opetushallitus (OPH, ruots. Utbildningsstyrelsen) on suomalainen opetus- ja kulttuuriministeriön alainen virasto, joka vastaa varhaiskasvatuksen, esi- ja perusopetuksen, aamu- ja iltapäivätoiminnan, lukiokoulutuksen, ammatillisen peruskoulutuksen, aikuiskoulutuksen, vapaan sivistystyön ja taiteen perusopetuksen kehittämisestä. Opetushallitus tukee myös koulutuksen kehittämistä ja suomalaisen yhteiskunnan kansainvälistymistä.
Myrkkykeiso (Cicuta virosa) on kesä-heinäkuussa kukkiva, märillä paikoilla esiintyvä monivuotinen, paksujuurinen, tappavan myrkyllinen sarjakukkaiskasvi. Muita lajista käytettäviä nimityksiä ovat keisanputki, keisonputki, keisoputki, vesiputki, villiputki, velhonputki, myrkkyputki ja eläintenmyrkky. Myrkkykeison tieteellisen nimen alkuosa Cicuta on roomalaisten lajista käyttämä nimitys, ja loppuosa virosa tarkoittaa voimakkaasti haisevaa, mikä tässä yhteydessä viittaa juurakkoon.
Luettelo hätäkeskuksen tehtäväluokista
Tehtäväluokat ovat Suomessa hätäkeskuksen viranomaisille antamia tehtävänimikkeitä, jotka kertovat tehtävän perustiedot ja kiireellisyysluokan.
Fingerpori on vuonna 2019 ensi-iltansa saanut suomalainen komediaelokuva, joka perustuu Pertti Jarlan samannimiseen sarjakuvaan. Elokuvan on ohjannut Mikko Kouki ja sen ovat käsikirjoittaneet Kouki ja Petja Lähde. Sen pääosissa ovat Santtu Karvonen, Jenni Kokander, Kari Väänänen, Pirjo Lonka, Aku Hirviniemi, Marja-Leena Kouki, Linda Wiklund, Iikka Forss, Sara Paavolainen, Akseli Kouki, Miska Kaukonen, Tom Petäjä, Sanna Stellan, Olli Rahkonen, Juho Milonoff, Asko Sarkola ja Helmi-Leena Nummela.
James Bond on kirjailija Ian Flemingin vuonna 1953 aloittama jännitysromaanien sarja, jonka pääosassa on brittiläinen vakooja ja salainen agentti nimeltä James Bond, koodinimeltään 007. Flemingin kuoltua vuonna 1964 romaanisarjaa ovat jatkaneet muut kirjailijat. Romaanien lisäksi Bond on seikkaillut vuodesta 1962 alkaen yli 20 elokuvassa, joista niin sanotussa virallisessa elokuvasarjassa häntä ovat esittäneet Sean Connery, George Lazenby, Roger Moore, Timothy Dalton, Pierce Brosnan ja Daniel Craig.
Wednesday on yhdysvaltalainen kauhukomediasarja, jonka ovat luoneet Alfred Gough ja Miles Millar. Se kertoo Addamsin perheen tyttärestä, Wednesdaystä, jota esittää Jenna Ortega. Muita rooleja esittävät muun muassa Catherine Zeta-Jones, Luis Guzmán, Isaac Ordonez, Gwendoline Christie, Riki Lindhome, Jamie McShane, Fred Armisen ja Christina Ricci.
Konnunsuon vankila (aikaisemmin Konnunsuon keskusvankila) oli Lappeenrannan kaupungissa Konnunsuon kylässä, entisen Joutsenon kaupungin alueella sijainnut täytäntöönpanovankila. Sinne sijoitettiin vapausrangaistukseen tuomittuja lähinnä Kaakkois-Suomen aluevankilan alueelta. Laitoksen ohjepaikkaluku oli vuoden 2009 lopussa 109 ja vuoden 2009 keskivankiluku 137, mutta vuonna 2006 siellä on ollut kirjoilla samanaikaisesti jopa 280 vankia.
Luettelo Suomen kunnista väkiluvun mukaan
Tämä on luettelo Suomen kunnista väkiluvun mukaan 30. kesäkuuta 2025. Kuntien mediaanissa on Luoto (5 934).
Suomen kunnanvaakunat sisältävät Suomen kuntien käyttämät viralliset vaakunat. Alun perin ainoastaan kaupungeilla oli oikeus käyttää vaakunaa, joskin eräät kauppalat (Karjaa, Riihimäki, Rovaniemi ja Valkeakoski) olivat onnistuneet vahvistamaan sellaisen itselleen tasavallan presidentin allekirjoittamalla asetuksella. Kaikkia kuntia koskettava oikeus viralliseen vaakunaan luotiin 8.
Luettelo suomalaisten opiskelijahaalarien väreistä
Luettelo suomalaisten opiskelijahaalarien väreistä sisältää suomalaisten yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen ainejärjestöjen ja kiltojen opiskelijahaalareiden värit. Lisäksi luettelossa on epätäydellinen edustus ulkomaalaisten korkeakoulujen suomalaisten opiskelijajärjestöjen haalareiden väreistä. Osassa kaupungeista haalarit on tapana pukea kokonaan ylle ja osassa ne solmitaan vyötäisille, jolloin haalareista saattaa näkyä vain pääväri, mitä ei luettelossa ole huomioitu.
Luettelo vuonna 2025 kuolleista henkilöistä
Tämä on luettelo vuonna 2025 kuolleista tunnetuista henkilöistä. Henkilöt on lueteltu kuolinpäivän mukaisesti, samana päivänä kuolleet sukunimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä. Jos henkilöstä ei ole kirjoitettu artikkelia, luettelossa mainitaan lähde.
Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus
Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus tapahtui 26. huhtikuuta 1986 Ukrainan sosialistisessa neuvostotasavallassa Tšernobylin ydinvoimalaitoksessa lähellä Prypjatin kaupunkia. Tuhoutunut ydinreaktori oli vesijäähdytteinen ja grafiittihidasteinen RBMK-1000.
007 vaaran vyöhykkeellä (The Living Daylights) on John Glenin ohjaama järjestyksessään viidestoista James Bond -elokuva vuodelta 1987. Elokuvassa James Bondia näyttelee ensimmäistä kertaa Timothy Dalton pois jättäytyneen Roger Mooren jälkeen. Elokuvan tunnusmusiikkina oli kappale ”The Living Daylights”, ja sen esitti norjalainen yhtye A-ha.
Toinen maailmansota oli vuosina 1939–1945 käyty maailmanlaajuinen konflikti, jonka pääasialliset osapuolet olivat Saksan, Italian ja Japanin johtamat akselivallat sekä Britannian, Neuvostoliiton, Ranskan ja Yhdysvaltain johtamat liittoutuneet. Yhteensä 70–85 miljoonaa ihmishenkeä vaatinut toinen maailmansota on ihmiskunnan historian tuhoisin ja tappavin sota. Toinen maailmansota päättyi liittoutuneiden voittoon.
Biedermeier oli Saksassa, Itävallassa ja Pohjoismaissa vuosina 1815–1848 vallinnut empiretyylin porvarillinen muunnos. Tyylisuuntaa kutsutaan joskus myöhäisempireksi. Biedermeier-nimityksen taustalla oli müncheniläisessä Fliegende Blätter -lehdessä esiintynyt saksalainen mielikuvitushahmo Weiland Gottlieb Biedermaier, jonka avulla pilkattiin 1800-luvun pikkuporvarillisuutta.
Erikoisjoukot (televisiosarja)
Erikoisjoukot on suomalainen, syksyllä 2022 Ruudussa alkanut ja keväällä 2023 Nelonen-kanavalla ensimmäistä kertaa esitetty, Suomen rankimmaksi tituleerattu tositelevisio-ohjelma, jossa julkisuudesta tunnetut henkilöt suorittavat lyhennetyn version äärimmäisen rankasta erikoisjoukkosotilaiden valintakokeesta, joka sisältää sekä fyysisesti että henkisesti haastavia tehtäviä. Ohjelma perustuu suosittuun ja palkittuun brittiläiseen SAS: Who Dares Wins -formaattiin. Sarjassa julkkiskokelaille ei ole luvassa helpotusta ja heidän täytyy selvitä niukalla ravinnolla, sekä verrattain vähällä levolla koko leirin ajan.
VR Snabbtåg Sverige on VR-Yhtymän omistama Ruotsin junamarkkinoilla Göteborgin ja Tukholman välillä suurnopeusjunia liikennöivä yhtiö. Yritys on vakiinnuttanut asemansa kaukojunaliikenteen purkamisen seurauksena vuonna 2010. Yritys toimi hongkongilaisen MTR Corporationin omistuksessa MTRX-nimellä vuoteen 2024 asti.
Luettelo televisiosarjan Salatut elämät poistuneista henkilöistä
Tämä luettelo sisältää henkilötietoja MTV3:n esittämästä Salatut elämät -televisiosarjasta poistuneista henkilöistä. Artikkeli käsittelee sarjan perheitä ja sivuhenkilöitä. Sarjan nykyiset henkilöt on lueteltu artikkelissa Luettelo televisiosarjan Salatut elämät henkilöistä.