Suomenkielisen Wikipedian 100 luetuinta artikkelia, päivittäin. Lue lisää...
Botswanan tasavalta eli Botswana on noin 2,3 miljoonan asukkaan sisämaavaltio eteläisessä Afrikassa. Sen naapurit ovat Namibia lännessä, Sambia pohjoisessa, Zimbabwe idässä ja Etelä-Afrikka etelässä. Botswana on afrikkalaisittain suhteellisen hyvinvoiva maa, eikä siellä ole köyhyyttä, rikollisuutta ja nälkää samassa mitassa kuin monissa muissa saman maanosan maissa.
Tanssii tähtien kanssa (TTK) on suomalainen versio TV-sarjaformaatista Dancing with the Stars, missä julkisuudesta tutut eri alojen ihmiset opettelevat kukin viikoittain vakio- ja latinalaistansseja heille määrätyn oman tanssinopettaja-ammattilaisen kanssa. Kyseessä on kilpailu, sillä yleensä jokaisessa televisiojaksossa heikoimmin menestynyt tanssioppilas opettajaparinsa kanssa putoaa pois jatkosta. Tanssimenestystä arvioivat paikalla olevat tanssituomarit.
Ace of Base on Göteborgissa vuonna 1987 alkunsa saanut ruotsalainen popyhtye. Yhtyeen perustajajäsenet ovat sisarukset Jonas Berggren, Jenny Berggren ja Malin ”Linn” Berggren sekä Ulf Ekberg. Vuosina 1992–2002 yhtye julkaisi neljä studioalbumia, jotka ovat myyneet maailmanlaajuisesti yli 30 miljoonaa kappaletta.
Emma & Matilda on suomalainen folk-popmusiikkia esittävä duo, jonka muodostavat laulajat Emma Johansson ja Matilda Malkamäki. Duo julkaisi ensimmäisen singlensä ”Joku jonka sä haluut” marraskuussa 2022. Duon ensimmäinen EP julkaistiin toukokuussa 2023 ja se nousi ensimmäisellä listaviikollaan Suomen virallisen albumilistan yhdeksänneksi.
Yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailut 2025
Yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailut 2025 järjestetään Tokiossa, Japanissa 13.–21. syyskuuta 2025. Kilpailut ovat järjestyksessään 20.
James Bond on kirjailija Ian Flemingin vuonna 1953 aloittama jännitysromaanien sarja, jonka pääosassa on brittiläinen vakooja ja salainen agentti nimeltä James Bond, koodinimeltään 007. Flemingin kuoltua vuonna 1964 romaanisarjaa ovat jatkaneet muut kirjailijat. Romaanien lisäksi Bond on seikkaillut vuodesta 1962 alkaen yli 20 elokuvassa, joista niin sanotussa virallisessa elokuvasarjassa häntä ovat esittäneet Sean Connery, George Lazenby, Roger Moore, Timothy Dalton, Pierce Brosnan ja Daniel Craig.
Yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailut
Yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailut ovat yleisurheilun omat ulkoratojen maailmanlaajuiset mestaruuskilpailut, jotka järjestetään joka toinen vuosi. Järjestävänä organisaationa toimii Kansainvälinen yleisurheiluliitto (WA, ent. IAAF).
Petolliset on alankomaalaisen psykologisen tositelevisiokilpailun De Verradersin suomalainen versio, jossa joukko suomalaisia kilpailee joukkueittain erilaisissa haasteissa, joissa voi kerryttää ryhmän kokonaisrahapottia. Ryhmässä on kuitenkin joukko Petollisia, jotka koettavat saada tämän voittopotin kokonaan itselleen ”murhaamalla” eli pudottamalla tavalliset kilpailijat pois. Ohjelman esitys alkoi syyskuussa 2023 Nelonen-kanavalla ja Ruutu-suoratoistopalvelussa.
Intervision laulukilpailu (2025)
Intervision laulukilpailu on Venäjän ulkoministeriön järjestämä laulukilpailu. Kilpailu järjestettiin 20. syyskuuta 2025 Novoivanovskoyessä, Moskovan lähellä.
Vain elämää (16. tuotantokausi)
Vain elämää -televisiosarjan 16. tuotantokausi esitetään syyskuusta 2025 alkaen Nelosella. Kauden artistit ovat Käärijä, Lauri Haav, Kuumaa-yhtyeen laulaja Johannes Brotherus, Egotrippi-yhtyeen laulaja Mikki Kauste, Pelle Miljoona, Viivi, Jonna Tervomaa ja Vesta.
Luettelo hätäkeskuksen tehtäväluokista
Tehtäväluokat ovat Suomessa hätäkeskuksen viranomaisille antamia tehtävänimikkeitä, jotka kertovat tehtävän perustiedot ja kiireellisyysluokan.
Luettelo suomalaisten opiskelijahaalarien väreistä
Luettelo suomalaisten opiskelijahaalarien väreistä sisältää suomalaisten yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen ainejärjestöjen ja kiltojen opiskelijahaalareiden värit. Lisäksi luettelossa on epätäydellinen edustus ulkomaalaisten korkeakoulujen suomalaisten opiskelijajärjestöjen haalareiden väreistä. Osassa kaupungeista haalarit on tapana pukea kokonaan ylle ja osassa ne solmitaan vyötäisille, jolloin haalareista saattaa näkyä vain pääväri, mitä ei luettelossa ole huomioitu.
Sadan vuoden talo on Yle TV1:n vuonna 2017 esittämä suomalainen tositelevisiosarja, jossa seurattiin televisiotuottaja Juha-Pekka Ristmeren talonrakennusprojektia Porin Pietniemen kaupunginosassa. Ristmeri rakennutti modernin puurakenteisen omakotitalon tontille, jossa aikaisemmin oli sijainnut hänen lapsuudenkotinsa.
Reunalla (vuoden 1997 elokuva)
Reunalla (engl. The Edge) on vuonna 1997 valmistunut jännityselokuva. Sen käsikirjoitti David Mamet ja ohjasi Lee Tamahori.
Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana
Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana on jazzia ja hiphop-musiikkia yhdistelevä yhtye, joka muodostuu säveltäjä-kitaristi Valtteri Laurell Pöyhösen johtamasta 17 jäsenisestä Ricky-Tick Big Bandistä sekä rap-muusikoista Tommy Lindgren, Redrama ja Paleface. Ricky-Tick Big Band on perustettu vuonna 2010 ja julkaisi ensimmäisen albuminsa Burnaa Julkisen sanan kanssa vuonna 2013. Levy virallisella listan sijalla 17 viikkoa ja parhaimmillaan sijalla neljä.
Erikoisjoukot (televisiosarja)
Erikoisjoukot on suomalainen, syksyllä 2022 Ruudussa alkanut ja keväällä 2023 Nelonen-kanavalla ensimmäistä kertaa esitetty, Suomen rankimmaksi tituleerattu tositelevisio-ohjelma, jossa julkisuudesta tunnetut henkilöt suorittavat lyhennetyn version äärimmäisen rankasta erikoisjoukkosotilaiden valintakokeesta, joka sisältää sekä fyysisesti että henkisesti haastavia tehtäviä. Ohjelma perustuu suosittuun ja palkittuun brittiläiseen SAS: Who Dares Wins -formaattiin. Sarjassa julkkiskokelaille ei ole luvassa helpotusta ja heidän täytyy selvitä niukalla ravinnolla, sekä verrattain vähällä levolla koko leirin ajan.
Suomen miesten lentopallomaajoukkue
Suomen miesten lentopallomaajoukkue on Suomen Lentopalloliiton edustusjoukkue, joka on osallistunut arvokilpailuihin useita kertoja. Suomi pelasi ensimmäisen kerran MM-kilpailuissa vuonna 1952 ja EM-kilpailuissa vuonna 1955. Suomen paras sijoitus MM-kilpailuissa on yhdeksäs sija vuonna 2014.
Sunnuntailounas on Atte Järvisen ohjaama ja käsikirjoittama suomalainen komediasarja, jonka pääosissa näyttelevät Taneli Mäkelä, Elena Leeve, Jarkko Niemi, Santtu Karvonen sekä Samuli Niittymäki. Sarjan alussa perheen isä Tauno (es. Mäkelä) on juuri jäänyt eläkkeelle ja saanut oletetun sydänkohtauksen, joka paljastuu vain närästykseksi.
Puerto Rico on Isojen Antillien itäisin saari Karibianmerellä. Yhdessä läheisten pikkusaarten kanssa, joista asutettuja ovat vain Vieques ja Culebra, se on Yhdysvaltain territorio ja muodostaa Yhdysvaltoihin kuuluvan itsehallintoalueen (Estado Libre Asociado de Puerto Rico, The Commonwealth of Puerto Rico). Yhdysvallat sai Puerto Ricon Espanjalta Espanjan–Yhdysvaltain sodassa.
Masked Singer Suomi (7. tuotantokausi)
Masked Singer Suomen seitsemännen kauden esittäminen alkoi MTV3-kanavalla 6. syyskuuta 2025. Kauden juontaa Ilkka ”Ile” Uusivuori ja vakiopanelisteina toimivat Benjamin Peltonen, Janne Kataja ja Jenni Poikelus.
Selviytyjät Suomi (10. tuotantokausi)
Selviytyjät Suomen kymmenes tuotantokausi esitetään syksyllä 2025 Nelosella ja Ruutu -suoratoistopalvelussa. Kausi kuvattiin vuoden 2025 keväällä Malesiassa, Johorissa. Kaudella nähdään 16 kilpailijaa, kun julkisuudesta tunnetut henkilöt osallistuvat kilpailuun läheisimmän luottohenkilönsä kanssa.
Tanssii tähtien kanssa (18. tuotantokausi)
Tanssii tähtien kanssa -televisiosarjan 18. tuotantokauden esittäminen alkoi MTV3-kanavalla 31. elokuuta 2025.