Suomenkielisen Wikipedian 100 luetuinta artikkelia, päivittäin. Lue lisää...
Syntipukki (vuoden 1957 elokuva)
Syntipukki on Matti Kassilan ohjaama mustavalkoinen komediaelokuva vuodelta 1957. Se perustuu Agapetuksen näytelmään Syntipukki vuodelta 1930. Samasta aiheesta ohjasi Erkki Karu elokuvan Syntipukki.
Valmet Automotive Oy (vuoteen 1995 Oy Saab-Valmet Ab) on autoteollisuuden palveluja tarjoava teknologia-alan konserni. Yritys omistaa Suomen ainoan henkilöautoja valmistavan tehtaan Uudessakaupungissa sekä katto- ja kinematiikkajärjestelmiin keskittyvän tehtaan Puolan Zaryssä. Yrityksellä on toimipaikkoja Suomessa, Saksassa ja Puolassa.
Luettelo hätäkeskuksen tehtäväluokista
Tehtäväluokat ovat Suomessa hätäkeskuksen viranomaisille antamia tehtävänimikkeitä, jotka kertovat tehtävän perustiedot ja kiireellisyysluokan.
Emma & Matilda on suomalainen folk-popmusiikkia esittävä duo, jonka muodostavat laulajat Emma Johansson ja Matilda Malkamäki. Duo julkaisi ensimmäisen singlensä ”Joku jonka sä haluut” marraskuussa 2022. Duon ensimmäinen EP julkaistiin toukokuussa 2023 ja se nousi ensimmäisellä listaviikollaan Suomen virallisen albumilistan yhdeksänneksi.
Luettelo suomalaisten opiskelijahaalarien väreistä
Luettelo suomalaisten opiskelijahaalarien väreistä sisältää suomalaisten yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen ainejärjestöjen ja kiltojen opiskelijahaalareiden värit. Lisäksi luettelossa on epätäydellinen edustus ulkomaalaisten korkeakoulujen suomalaisten opiskelijajärjestöjen haalareiden väreistä. Osassa kaupungeista haalarit on tapana pukea kokonaan ylle ja osassa ne solmitaan vyötäisille, jolloin haalareista saattaa näkyä vain pääväri, mitä ei luettelossa ole huomioitu.
Ilkka on Kaarlo Kramsun kirjoittama runo, joka kertoo nuijasodan kapinapäälliköstä Jaakko Ilkasta. Runon tunnetuimmat säkeet ovat sananparreksi muodostuneet ”Ken vaivojansa vaikertaa, / On vaivojensa vanki. / Ei oikeutta maassa saa, / Ken itse sit’ ei hanki.” Runossa Kramsu esittää nuijasodan kansallisena sekä yhteiskunnallisena vapaustaisteluna ja Ilkan Suomen kansan aatteellisena herättäjänä.
Aurinkoahven (Lepomis gibbosus) on alun perin Pohjois-Amerikassa elävä ahvenkala mutta istutettuna sitä on muuallakin. Se on Suomessa ja EU:ssa luokiteltu haitalliseksi vieraslajiksi, jonka maahantuonti, kasvatus ja hallussapito on kielletty. Suomessa aurinkoahven on päässyt leviämään useisiin vesistöihin Varsinais-Suomessa.
Kultainen pallo (ransk. Ballon d’Or) on ranskalaisen France Football -lehden vuodesta 1956 jakama palkinto, joka myönnetään vuosittain maailman parhaaksi valitulle jalkapalloilijalle. Sen voittajan piti pelata ennen vuotta 2007 Euroopan jalkapalloliitto Uefan alaisessa seurassa, minkä lisäksi vuoteen 1995 pelaajan piti olla Euroopan maan kansalainen.
Ylöstempaus (tai tempaus) on kristilliseen eskatologiaan liittyvä tapahtuma, jossa Jeesus palaa maan päälle herättämään kuolleet ja nostamaan uskovat taivaaseen. Tapahtumat mainitaan ainakin Uuden testamentin 1. tessalonikalaiskirjeessä: »Itse Herra laskeutuu taivaasta ylienkelin käskyhuudon kuuluessa ja Jumalan pasuunan kaikuessa, ja ensin nousevat ylös ne, jotka ovat kuolleet Kristukseen uskovina.
Vain elämää (16. tuotantokausi)
Vain elämää -televisiosarjan 16. tuotantokausi esitetään syyskuusta 2025 alkaen Nelosella. Kauden artistit ovat Käärijä, Lauri Haav, Kuumaa-yhtyeen laulaja Johannes Brotherus, Egotrippi-yhtyeen laulaja Mikki Kauste, Pelle Miljoona, Viivi, Jonna Tervomaa ja Vesta.
Syntipukki (vuoden 1935 elokuva)
Syntipukki on suomalainen komediaelokuva vuodelta 1935. Elokuva perustuu Agapetuksen näytelmään Syntipukki (1930). Elokuva kertoo omasta maitokaupasta haaveilevan Koikkalaisen eli Mussun edesottamuksista suuressa tavaratalossa valitusten vastaanottajana, syntipukkina.
Luettelo vuonna 2025 kuolleista henkilöistä
Tämä on luettelo vuonna 2025 kuolleista tunnetuista henkilöistä. Henkilöt on lueteltu kuolinpäivän mukaisesti, samana päivänä kuolleet sukunimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä. Jos henkilöstä ei ole kirjoitettu artikkelia, luettelossa mainitaan lähde.
Luettelo Suomen kunnista väkiluvun mukaan
Tämä on luettelo Suomen kunnista väkiluvun mukaan 30. kesäkuuta 2025. Kuntien mediaanissa on Luoto (5 934).
Erikoisjoukot (televisiosarja)
Erikoisjoukot on suomalainen, syksyllä 2022 Ruudussa alkanut ja keväällä 2023 Nelonen-kanavalla ensimmäistä kertaa esitetty, Suomen rankimmaksi tituleerattu tositelevisio-ohjelma, jossa julkisuudesta tunnetut henkilöt suorittavat lyhennetyn version äärimmäisen rankasta erikoisjoukkosotilaiden valintakokeesta, joka sisältää sekä fyysisesti että henkisesti haastavia tehtäviä. Ohjelma perustuu suosittuun ja palkittuun brittiläiseen SAS: Who Dares Wins -formaattiin. Sarjassa julkkiskokelaille ei ole luvassa helpotusta ja heidän täytyy selvitä niukalla ravinnolla, sekä verrattain vähällä levolla koko leirin ajan.
Luettelo tunnetuista suomalaisista homo- ja biseksuaaleista
Tämä on luettelo tunnetuista suomalaisista homo-, bi- ja panseksuaaleista. Luettelo koostuu kuuluisista nykyajan henkilöistä, jotka ovat julkisuudessa itse viitanneet seksuaaliseen suuntautumiseensa tai parisuhteeseensa, sekä historiallisista henkilöistä, joiden suuntautumisen käsittely on perusteltua. Henkilöitä, joiden vain huhutaan olevan homoja tai biseksuaaleja, ei ole lueteltu.
Suomen kunnanvaakunat sisältävät Suomen kuntien käyttämät viralliset vaakunat. Alun perin ainoastaan kaupungeilla oli oikeus käyttää vaakunaa, joskin eräät kauppalat (Karjaa, Riihimäki, Rovaniemi ja Valkeakoski) olivat onnistuneet vahvistamaan sellaisen itselleen tasavallan presidentin allekirjoittamalla asetuksella. Kaikkia kuntia koskettava oikeus viralliseen vaakunaan luotiin 8.
Yhdysvaltain osavaltiot ovat Yhdysvaltain 50 hallinnollista aluetta. Yhdysvaltain osavaltioilla on suhteellisen paljon itsehallintoa suhteessa liittovaltioon, vaikkakin liittovaltion lainsäädäntö ja liittovaltion perustuslaki menee osavaltioiden lainsäädännön edelle. Osavaltiot eroavat Yhdysvaltoihin kuuluvista viidestä pysyvästi asutusta territoriosta (Puerto Rico, Guam, Pohjois-Mariaanit, Yhdysvaltain Neitsytsaaret ja Amerikan Samoa) muun muassa siinä, että osavaltioista kullakin on väkilukuun perustuva määrä äänivaltaisia edustajia liittovaltion kongressin edustajainhuoneessa ja kullakin kaksi edustajaa senaatissa.
Suippumadonlakki (Psilocybe semilanceata) eli silokki on useimmiten pohjoisen pallonpuoliskon ravinteikkailla mailla tavattu madonlakkeihin kuuluva myrkylliseksi luokiteltu sieni. Sieni ei vahingoita ihmiskehoa vaan sieni sisältää psykedeeliksi luokiteltavaa päihdyttävää ainetta nimeltä psilosybiini, jonka vaikutukset johtavat muun muassa tajunnantilan moninaisiin muutoksiin. Suippumadonlakkia käytetään keskushermostovaikutustensa vuoksi yleisesti psykedeelisenä päihteenä, kuten muitakin psilosybiinisieniä.
Solmu on tapa kiinnittää lanka, naru tai köysi sitomalla. Solmuja on useisiin eri tarkoituksiin, esimerkiksi kahden köyden päiden liittämiseen toisiinsa, köyden kiinnittämiseksi esineeseen tai lenkkiin, silmukan muodostamiseksi köyden päähän, tai ohuen narun kiinnittämiseen köyteen. On myös olemassa puhtaan koristeellisia solmuja.
Fasismi (aiemmin myös fašismi tai fascismi) on Italiassa ensimmäisen maailmansodan jälkeen syntynyt kansallismielinen totalitaristinen liike. Fasistisiksi on kutsuttu myös italialaisen fasismin kanssa samansuuntaisia liikkeitä. Jotkut tutkijat pitävät natsi-Saksan kansallissosialismia fasismin ilmentymänä, joka vei fasismin äärimmäisyyksiin, mutta joidenkin mukaan ne ovat eri ideologioita.
Täällä Pohjantähden alla on Väinö Linnan kirjoittama romaanitrilogia, jonka osat julkaistiin vuosina 1959, 1960 ja 1962. Trilogia yhdistää yhden suvun elämän 1880-luvulta 1950-luvulle suomalaisen yhteiskunnan muutoksiin (kieliriidat, nationalismi, sosialismi, ensimmäinen maailmansota, Suomen itsenäisyys, Suomen sisällissota, Lapuan liike, toinen maailmansota) tavallisen ihmisen kannalta. Trilogian erityisenä ansiona on pidetty sitä, että se toi yleiseen keskusteluun vuoden 1918 sisällissodan tapahtumat ”toisten” eli sodan hävinneiden punaisten näkökulmasta.
Meyer Turku Oy (aiemmin Masa Yards, Kvaerner Masa Yards, Aker Finnyards, Aker Yards, STX Finland) on Meyerin saksalaisen laivanrakennusperheen omistuksessa oleva suomalainen telakkayhtiö. Yhtiö harjoittaa laivanrakennusta Turussa Pernon telakalla. Yhtiö on valmistanut muun muassa loistoristeilijöitä.
α-Pyrrolidinopentiofenoni eli Alfa-PvP (myös α-Pyrrolidiinivalerofenoni) on synteettinen stimulantti ja muuntohuume, joka kehitettiin 1960-luvulla. Ainetta kutsutaan toisinaan myös lempinimellä peukku, joka tulee aineen lyhenteestä PvP. Englanninkielisiä lempinimiä ovat flakka ja gravel. Alfa-PvP on kemiallisesti sukua pyrovaleronille, ja se on prolintaanin beta-ketonianalogi.
Amerikan yhdysvallat (engl. United States of America, lyh. USA) eli Yhdysvallat on pääosin Pohjois-Amerikan keskiosassa sijaitseva perustuslaillinen liittovaltio, joka koostuu 50 osavaltiosta ja yhdestä liittovaltion hallinnollisesta liittopiiristä, Washington (DC):stä, sekä useista erillisalueista.