Suomenkielisen Wikipedian 100 luetuinta artikkelia, päivittäin. Lue lisää...
Don’t Worry Darling on vuonna 2022 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen psykologinen jännityselokuva, jonka on ohjannut Olivia Wilde. Sen pääosia esittävät Florence Pugh, Harry Styles, Wilde, Gemma Chan, KiKi Layne, Nick Kroll ja Chris Pine. Elokuva seuraa idyllistä kotiäitiä, joka alkaa epäillä, että hänen miehensä yritys salaa jotain.
Jossain on valo joka ei sammu on Lauri-Matti Parppein ohjaama ja käsikirjoittama suomalainen musiikkidraamaelokuva vuodelta 2025. Elokuvassa ammattihuilisti Pauli palaa romahduksen jälkeen takaisin lapsuudenkotiinsa Raumalle. Siellä hän kohtaa entisen koulutoverinsa Iiriksen, joka houkuttelee Paulin mukaan luomaan erikoislaatuista musiikkia – sellaista, jota kukaan ei ollut osannut kaivata.
Yölintu on suomalainen tanssimusiikkia esittävä yhtye, joka perustettiin vuonna 1992. Yhtyeen nykyisen kokoonpanon muodostavat laulaja Simo Silmun ohella soolokitaristi Jukka Harju, basisti Jari Luostari sekä rumpali Harri Lehtonen. Alkuaikana mukana ollut Matti Silmu erosi yhtyeestä tammikuussa 2017.
Jasir Onni Osman on suomalainen näyttelijä, joka on valmistunut teatteritaiteen maisteriksi vuonna 2024. Hän on tullut tunnetuksi muun muassa Jasper Jääskeläisen roolistaan sarjassa Kotka 10. Kansallisteatterilla ja Taideyliopistolla esitettynä opinnäytetyönään Osman teki yhdessä Daniel Virtasen kanssa fyysisen ja vain vähän puhuttua kieltä sisältävän The Shiners -esityksen, jonka esitykset olivat toukokuussa 2024.
Luettelo hätäkeskuksen tehtäväluokista
Tehtäväluokat ovat Suomessa hätäkeskuksen viranomaisille määrittämiä tehtävänimikkeitä, jotka kertovat tehtävän perustiedot ja kiireellisyysluokan.
Luettelo suomalaisten opiskelijahaalarien väreistä
Luettelo suomalaisten opiskelijahaalarien väreistä sisältää suomalaisten yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen ainejärjestöjen ja kiltojen opiskelijahaalareiden värit. Lisäksi luettelossa on epätäydellinen edustus ulkomaalaisten korkeakoulujen suomalaisten opiskelijajärjestöjen haalareiden väreistä. Osassa kaupungeista haalarit on tapana pukea kokonaan ylle ja osassa ne solmitaan vyötäisille, jolloin haalareista saattaa näkyä vain pääväri, mitä ei luettelossa ole huomioitu.
James Bond on kirjailija Ian Flemingin vuonna 1953 aloittama jännitysromaanien sarja, jonka pääosassa on brittiläinen vakooja ja salainen agentti nimeltä James Bond, koodinimeltään 007. Flemingin kuoltua vuonna 1964 romaanisarjaa ovat jatkaneet muut kirjailijat. Romaanien lisäksi Bond on seikkaillut vuodesta 1962 alkaen yli 20 elokuvassa, joista niin sanotussa virallisessa elokuvasarjassa häntä ovat esittäneet Sean Connery, George Lazenby, Roger Moore, Timothy Dalton, Pierce Brosnan ja Daniel Craig.
Halton Group on sisäilmasto- ja sisäympäristötuotteisiin, -palveluihin ja ratkaisuihin erikoistunut yritys. Yhtiön osaamis- ja tuotealueita ovat ilmanjako, ilmavirtojen hallinta, paloturvallisuus, keittiöilmanvaihto, ilmanpuhdistus ja sisäympäristöjen hallinta. Halton toimittaa ratkaisuja kaupallisista ja julkisista kiinteistöistä terveydenhuoltoon ja laboratorioihin, ammattikeittiöihin ja ravintoloihin sekä laivoihin ja öljynporauslautoille.
Luettelo Suomen kunnista väkiluvun mukaan
Tämä on luettelo Suomen kunnista väkiluvun mukaan 30. syyskuuta 2025. Kuntien mediaanissa ovat Parkano (6 065) ja Luoto (5 953).
Grönlanti (grönlanniksi Kalaallit Nunaat, tanskaksi Grønland) on Tanskalle kuuluva itsehallintoalue ja maailman suurin saari Pohjois-Atlantin ja Pohjoisen jäämeren välissä. Maantieteellisesti Grönlanti kuuluu Pohjois-Amerikkaan, hallinnollisesti se on Tanskan itsehallinnollinen osa, joka ei Tanskasta poiketen kuulu Euroopan unioniin. Virallinen kieli on inuittikieliin kuuluva grönlannin kieli.
Amerikan yhdysvallat (engl. United States of America, lyh. USA) eli Yhdysvallat on pääosin Pohjois-Amerikan keskiosassa sijaitseva perustuslaillinen liittovaltio, joka koostuu 50 osavaltiosta ja yhdestä liittovaltion hallinnollisesta liittopiiristä, Washington (DC):stä, sekä useista erillisalueista.
Iranin islamilainen tasavalta eli Iran (pers. ایران, Irān) on Lähi-idässä sijaitseva valtio, jonka pääkaupunki on Teheran. Se rajautuu pohjoisessa Armeniaan, Azerbaidžaniin ja Kaspianmereen, pohjoiskoillisessa Turkmenistaniin, idässä Afganistaniin ja Pakistaniin, etelässä Persianlahteen ja Arabianmereen ja lännessä Irakiin ja Turkkiin.
Kalevala on Suomen kansalliseepos, Elias Lönnrotin kokoama ja toimittama runoelma, joka perustuu hänen vuodesta 1828 alkaen kokoamiinsa suomalais-karjalaisiin kansanrunoihin. Varsinaisen Kalevalan ensimmäinen painos eli Vanha Kalevala ilmestyi vuonna 1835, ja nykyisin pelkkänä Kalevalana tunnettu Uusi Kalevala vuonna 1849. Kalevalan runot ovat kalevalaista runoutta eli ne on tehty kalevalaiseen runomittaan.
Luettelo vuonna 2026 kuolleista henkilöistä
Tämä on luettelo vuonna 2026 kuolleista tunnetuista henkilöistä. Henkilöt on lueteltu kuolinpäivän mukaisesti, samana päivänä kuolleet sukunimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä. Jos henkilöstä ei ole kirjoitettu artikkelia, luettelossa mainitaan lähde.