Suomenkielisen Wikipedian 100 luetuinta artikkelia, päivittäin. Lue lisää...
Suomi-neito on Suomen henkilöitymä, nuori kaunis nainen, jolle kuvataan usein vaaleat hiukset ja siniset silmät, ja joka pukeutuu kansallispukuun. Symboli on yleistynyt 1800-luvun lopulla. Suomi-neidon on vanhastaan nähty symboloivan nuorekkaana ja haavoittuvaisena Suomen kansaa, joka sijainnillaan idän ja lännen välissä altistuu uhalle ja viekottelulle.
Nuori luotsi (Den unge lotsen) on vuonna 1927 valmistunut suomalainen mykkäelokuva, joka perustuu Yrjö Weijolan samannimiseen näytelmään. Elokuvan on ohjannut Erkki Karu, ja pääosissa ovat Lillan Järnefelt ja Joel Rinne, joka näytteli ensimmäistä kertaa valkokankaalla pääroolissa. Kaarle Halme ohjasi Nuoresta luotsista jo vuonna 1913 elokuvasovituksen, joka oli alkuperäisnäytelmälle uskollisempi kuin Karun ohjaama, sillä Karu muutti elokuvan lopun näytelmästä poikkeavaksi.
Petkele tai petkel on puun kuorimisessa tai jään poistamisessa käytettävä, suurikokoista talttaa muistuttava työkalu.lähde? Petkeleestä käytetään toisinaan nimitystä jäärauta, kun se on suunniteltu nimenomaan jään hakkaamiseen pois esimerkiksi jalkakäytävältä. Petkeleeksi sanotaan myös paria keittiövälinettä: hakkuurautaa, jonka kädensijaan on kiinnitetty suora tai kaareva terä ja jota käytetään lihan, kalan tai vihannesten hienontamiseen leikkuulaudalla tai puisessa kaukalossa; ja morttelin eli huhmaren survinta.
Runebergintorttu on mantelilla ja arrakkipunssilla tai rommilla maustettu suoran ympyrälieriön muotoinen leivonnainen. Sen päällä on tavallisesti vadelmahilloa sokerikuorruterenkaan ympäröimänä. Leivos on saanut nimensä Suomen kansallisrunoilijan Johan Ludvig Runebergin mukaan, jonka kerrotaan mielellään nauttineen leivoksia aamiaisella punssin kera.
Haakon (Norjan kruununprinssi)
Prinssi Haakon (koko nimeltään Haakon Magnus, s. 20. heinäkuuta 1973 Oslo) on Norjan kruununprinssi.
Ingrid Alexandra (Norjan prinsessa)
Ingrid Alexandra (s. 21. tammikuuta 2004 Oslo, Norja), Norjan prinsessa, on Norjan kruununprinssin Haakonin ja Mette-Maritin ensimmäinen lapsi.
Hautalehto on vuonna 2021 alkanut suomalainen rikosdraamasarja, joka perustuu kirjailija Christian Rönnbackan Antti Hautalehto -romaanisarjaan. Nimiroolissa näyttelee Mikko Leppilampi. Sarjan on ohjannut Petri Kotwica, käsikirjoittanut Veli-Pekka Hänninen ja tuottanut tuotantoyhtiö Solar Films tuottajinaan Rimbo Salomaa, Jukka Helle ja Markus Selin.
Luettelo hätäkeskuksen tehtäväluokista
Tehtäväluokat ovat Suomessa hätäkeskuksen viranomaisille määrittämiä tehtävänimikkeitä, jotka kertovat tehtävän perustiedot ja kiireellisyysluokan.
A Knight of the Seven Kingdoms
A Knight of the Seven Kingdoms on yhdysvaltalainen fantasiasarja, joka sijoittuu samaan Tulen ja jään laulun maailmaan kuin televisiosarjat Game of Thrones ja House of the Dragon. Se perustuu George R. R. Martinin pienoisromaanisarjaan Tales of Dunk and Egg. Sarjan pääosia esittävät Peter Claffey ja Dexter Sol Ansell.
Kynttilänpäivä (kynttilämessu, ortodokseilla ja katolilaisilla Herran temppeliintuominen) on kristillinen juhlapäivä, jota vietetään alkujaan 40 päivää joulusta, siis 2. helmikuuta, sen muistoksi, että Jeesus vietiin 40 päivän ikäisenä temppeliin ja Simeon siunasi hänet. Tapauksesta kerrotaan Luukkaan evankeliumin 2.
Luettelo Suomen kunnista väkiluvun mukaan
Tämä on luettelo Suomen kunnista väkiluvun mukaan 30. syyskuuta 2025. Kuntien mediaanissa ovat Parkano (6 065) ja Luoto (5 953).
Little Saint James on Yhdysvaltain Neitsytsaariin kuuluva saari, joka sijaitsee yhden saariryhmän pääsaaren, Saint Thomasin, edustalla yhdessä Big Saint Jamesin saaren kanssa. Koska saari kuului vuosina 1998–2019 liikemies ja seksuaalirikoksesta tuomitulle Jeffrey Epsteinille, saari tunnetaan myös epävirallisesti Epsteinin saarena.
Luettelo suomalaisten opiskelijahaalarien väreistä
Luettelo suomalaisten opiskelijahaalarien väreistä sisältää suomalaisten yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen ainejärjestöjen ja kiltojen opiskelijahaalareiden värit. Lisäksi luettelossa on epätäydellinen edustus ulkomaalaisten korkeakoulujen suomalaisten opiskelijajärjestöjen haalareiden väreistä. Osassa kaupungeista haalarit on tapana pukea kokonaan ylle ja osassa ne solmitaan vyötäisille, jolloin haalareista saattaa näkyä vain pääväri, mitä ei luettelossa ole huomioitu.
Luettelo vuonna 2026 kuolleista henkilöistä
Tämä on luettelo vuonna 2026 kuolleista tunnetuista henkilöistä. Henkilöt on lueteltu kuolinpäivän mukaisesti, samana päivänä kuolleet sukunimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä. Jos henkilöstä ei ole kirjoitettu artikkelia, luettelossa mainitaan lähde.
Suomen jääkiekkomaajoukkue on Suomen Jääkiekkoliiton hallinnoima joukkue, joka edustaa Suomea kansainvälisissä miesten jääkiekko-otteluissa. Lempinimensä Leijonat joukkue on saanut Suomen vaakunassa olevan leijonan mukaan. Joukkuetta nimitetään myös A-maajoukkueeksi erotukseksi eri aikoina alemman taitotason pelaajista kootuista B-maajoukkueista, jota on nimitetty myös Sisu Team -nimellä.
James Bond on kirjailija Ian Flemingin vuonna 1953 aloittama jännitysromaanien sarja, jonka pääosassa on brittiläinen vakooja ja salainen agentti nimeltä James Bond, koodinimeltään 007. Flemingin kuoltua vuonna 1964 romaanisarjaa ovat jatkaneet muut kirjailijat. Romaanien lisäksi Bond on seikkaillut vuodesta 1962 alkaen yli 20 elokuvassa, joista niin sanotussa virallisessa elokuvasarjassa häntä ovat esittäneet Sean Connery, George Lazenby, Roger Moore, Timothy Dalton, Pierce Brosnan ja Daniel Craig.
Jääkiekko talviolympialaisissa 2026
Vuoden 2026 talviolympialaisten jääkiekko järjestetään Milanossa 5.–22. helmikuuta 2026, naisten turnaus 5.–19. helmikuuta, miesten 11.–22.
Amerikan yhdysvallat (engl. United States of America, lyh. USA) eli Yhdysvallat on pääosin Pohjois-Amerikan keskiosassa sijaitseva perustuslaillinen liittovaltio, joka koostuu 50 osavaltiosta ja yhdestä liittovaltion hallinnollisesta liittopiiristä, Washington (DC):stä, sekä useista erillisalueista.