Suomenkielisen Wikipedian 100 luetuinta artikkelia, päivittäin. Lue lisää...
Sisarukset (suomalainen elokuva)
Sisarukset on Saara Cantellin ohjaama suomalainen draamaelokuva, jonka ensi-ilta oli 27. lokakuuta 2023. Sisaruksissa kolmekymppiset kaksoset Jenna ja Joni saavat tietää, että heidän isällään on kolmaskin lapsi, sisko Jóna, joka asuu Islannissa.
Pariisin terrori-iskut marraskuussa 2015
Pariisin terrori-iskut marraskuussa 2015 tehtiin myöhään illalla 13. marraskuuta 2015 Ranskassa Pariisissa ja sen esikaupungissa Saint-Denis’ssä. Niissä kuoli arvioiden mukaan ainakin 132 ihmistä ja 352 loukkaantunutta vietiin sairaalaan, heistä noin 100 oli kriittisessä tilassa.
Luettelo hätäkeskuksen tehtäväluokista
Tehtäväluokat ovat Suomessa hätäkeskuksen viranomaisille määrittämiä tehtävänimikkeitä, jotka kertovat tehtävän perustiedot ja kiireellisyysluokan.
Rasmus Takaluoman katoamistapaus
Rasmus Sebastian Takaluoma (5. tammikuuta 2006 – 12. marraskuuta 2022) oli suomalainen poika, joka katosi vuoden 2022 marraskuun 11.
Suomen kunnanvaakunat sisältävät Suomen kuntien käyttämät viralliset vaakunat. Alun perin ainoastaan kaupungeilla oli oikeus käyttää vaakunaa, joskin eräät kauppalat (Karjaa, Riihimäki, Rovaniemi ja Valkeakoski) olivat onnistuneet vahvistamaan sellaisen itselleen tasavallan presidentin allekirjoittamalla asetuksella. Kaikkia kuntia koskettava oikeus viralliseen vaakunaan luotiin 8.
Luettelo suomalaisten opiskelijahaalarien väreistä
Luettelo suomalaisten opiskelijahaalarien väreistä sisältää suomalaisten yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen ainejärjestöjen ja kiltojen opiskelijahaalareiden värit. Lisäksi luettelossa on epätäydellinen edustus ulkomaalaisten korkeakoulujen suomalaisten opiskelijajärjestöjen haalareiden väreistä. Osassa kaupungeista haalarit on tapana pukea kokonaan ylle ja osassa ne solmitaan vyötäisille, jolloin haalareista saattaa näkyä vain pääväri, mitä ei luettelossa ole huomioitu.
Ylioppilastutkinto on lukion päättövaiheessa suoritettava toisen asteen tutkinto, jonka tarkoituksena on selvittää, ”ovatko opiskelijat omaksuneet lukion opetussuunnitelman mukaiset tiedot ja taidot sekä lukion tavoitteiden mukaisen riittävän kypsyyden.” Ylioppilastutkinnnon suorittaminen edellyttää joko lukion oppimäärän tai ammatillisen perustutkinnon hyväksyttyä suorittamista. Ylioppilaskokeet mittaavat lukion opetussuunnitelman tavoitteiden saavuttamista ja siten se suoritetaankin tyypillisimmin lukion päätteeksi.Tutkinnon suorittamista varten lukioissa järjestetään kahdesti vuodessa ylioppilaskokeet, jotka läpäissyt suorittanut henkilö on ylioppilas. Ylioppilastutkinnon johtamisesta, järjestämisestä ja toimeenpanosta vastaa ylioppilastutkintolautakunta.
Erikoisjoukot (televisiosarja)
Erikoisjoukot on suomalainen, syksyllä 2022 Ruudussa alkanut ja keväällä 2023 Nelonen-kanavalla ensimmäistä kertaa esitetty, Suomen rankimmaksi tituleerattu tositelevisio-ohjelma, jossa julkisuudesta tunnetut henkilöt suorittavat lyhennetyn version äärimmäisen rankasta erikoisjoukkosotilaiden valintakokeesta, joka sisältää sekä fyysisesti että henkisesti haastavia tehtäviä. Ohjelma perustuu suosittuun ja palkittuun brittiläiseen SAS: Who Dares Wins -formaattiin. Sarjassa julkkiskokelaille ei ole luvassa helpotusta ja heidän täytyy selvitä niukalla ravinnolla, sekä verrattain vähällä levolla koko leirin ajan.
Helsingin yliopiston ylioppilaskunta
Helsingin yliopiston ylioppilaskuntaan (HYY, ruots. Studentkåren vid Helsingfors universitet, HUS) kuuluvat kaikki Helsingin yliopistossa alempaa tai ylempää korkeakoulututkintoa suorittavat opiskelijat. Ylioppilaskunta voi hyväksyä jäsenikseen myös muita yliopiston opiskelijoita.
Arvosana on koulutuksessa käytettävä arvio kokeen, kurssin, oppiaineen opiskelun, päättötyön, opinnäytteen tai tutkielman onnistumisesta. Arvosanoja voidaan antaa numeroin, kirjaimin tai erityisin sanoin, joilla on merkityksensä. Arvosanan antaa tyypillisesti auktoriteetin roolissa oleva opettaja luettuaan palautetun vastauksen tai työn.
Kallmannin oireyhtymää (KS) sairastavalta puuttuu hajuaisti ja hänellä on sukuhormonien vaje. KS on oireyhtymä, jonka yleisyydeksi miehillä arvioidaan 1:4000-1:10000; naisilla tilan on arvioitu olevan noin 5 kertaa harvinaisempi. KS diagnosoidaan tyypillisesti nuoruusiällä, jos nuorelle ei tule murrosikää tai se etenee poikkeavan hitaasti.
Boeing B-52 Stratofortress on Yhdysvaltain ilmavoimien vuodesta 1955 alkaen käyttämä pitkänmatkan raskas pommikone. Koneita on rakennettu 744, joista 72 on vielä (2022) käytössä.Stratofortress kuuluu Yhdysvaltain ilmavoimien tunnetuimpiin ja luotettavimpiin pommikoneisiin. Sitä on käytetty jo yli 60 vuotta ja suunnitelmien mukaan viimeiset B-52J:t poistuvat käytöstä vasta vuoden 2045 aikoihin, viimeistään kuitenkin vuonna 2050.
Luettelo vuonna 2025 kuolleista henkilöistä
Tämä on luettelo vuonna 2025 kuolleista tunnetuista henkilöistä. Henkilöt on lueteltu kuolinpäivän mukaisesti, samana päivänä kuolleet sukunimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä. Jos henkilöstä ei ole kirjoitettu artikkelia, luettelossa mainitaan lähde.
Luettelo Suomen kunnista väkiluvun mukaan
Tämä on luettelo Suomen kunnista väkiluvun mukaan 30. kesäkuuta 2025. Kuntien mediaanissa on Luoto (5 934).
Ylva (maaliskuuhun 2019 asti HYY Yhtymä) on Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan omistama monialainen palvelualan konserni, joka mahdollistaa tuotoillaan aktiivista opiskelijaelämää. Ylvan liiketoiminta keskittyy kiinteistösijoituksiin sekä ravintola-alaan. Ylvan liikevaihto vuonna 2021 oli 19,9 miljoonaa euroa (2020: 22,8 milj.
Wolt on suomalainen vuonna 2014 perustettu teknologiayritys, joka välittää ruokaa kotiinkuljetuksena omalla verkkoalustallaan. Woltin mobiilisovelluksella tai verkkosivuilta asiakkaat voivat tilata ruokaa ja päivittäistavaroita alustan ravintola- ja kauppiaskumppaneilta ja joko noutaa tilauksen itse tai saada sen kotiinkuljetettuna. Vuoden 2020 aikana yritys laajensi kuljetukset ravintolaruoasta ruokakauppaostoksiin sekä muihin päivittäistavaroihin.
Tonttu on marraskuussa 2025 ensi-iltaan tuleva suomalainen koko perheen elokuva, jonka ovat ohjanneet Joonas Berghäll ja Hannes Vartiainen. Neljän miljoonan budjetilla tehdyn kansainvälisen elokuvan käsikirjoittajia ovat Veera Tyhtilä, Joonas Berghäll, Hannes Vartiainen ja Mette Sø. Tonttu on lämminhenkinen jouluseikkailu, joka seuraa sisaruksia, Lumia ja Talvia, jotka joutuvat lapsena eroon toisistaan.
Aileen (Lee) Carol Wuornos (alun perin Aileen Carol Pittman); (29. helmikuuta 1956 Rochester, Oaklandin piirikunta, Michigan – 9. lokakuuta 2002 Florida State Prison, Bradfordin piirikunta, Florida) oli amerikansuomalainen rikollinen ja sarjamurhaaja, joka tuomittiin kuolemaan Floridassa vuonna 1992.
Luettelo Yhdysvaltain presidenteistä
Yhdysvaltain presidentti on Yhdysvaltain valtion ja hallituksen päämies. Presidentti johtaa liittovaltion toimeenpanevaa elintä ja on asevoimien ylipäällikkö. Presidentti valitaan epäsuorasti neljävuotiselle virkakaudelle kansanäänestyksellä valitsijamieskokouksen kautta.
67 (lausutaan "six seven") on internetmeemi ja slangitermi, joka syntyi alkuvuodesta 2025 Tiktokissa ja Instagram-keloissa. Meemi on peräisin Skrillan kappaleesta ”Doot Doot (6 7)”, jossa toistuu sanoitus 6-7. Overtime Eliten pelaaja Taylen "TK" Kinney teki meemistä entistä suositumman viraalivideoilla, joissa hän käytti toistuvasti termiä "67".
Movetron on 1990-luvun puolessavälissä Suomessa suureen suosioon noussut tanssi- ja muuta popmusiikkia tekevä yhtye, jonka muodostavat Päivi Lepistö ja Jukka Tanttari. Yhtyeen musiikilliset lähtökohdat ovat eurodancessa. Yhtyeen tunnetuimpana kappaleena voidaan pitää toista singlejulkaisua ”Romeo ja Julia”, joka ylsi korkeimmillaan singlelistan 2.
Black Friday (suom. musta perjantai) on kiitospäivän jälkeinen päivä eli marraskuun neljännen torstain jälkeinen perjantai, ja sitä pidetään Yhdysvalloissa kauppojen joulusesongin avauspäivänä. Black Friday on siellä kaupoille vuoden suurin yksittäinen ostospäivä, ja ne myyvät erilaisia tuotteita alennettuun hintaan.
Tunturipöllö (Bubo scandiacus, synonyymi Nyctea scandiaca) on pohjoisella tundravyöhykkeellä tavattava suurikokoinen pöllölaji. Tunturipöllö on sopeutunut monin tavoin arktiseen elinympäristöönsä. Valkean sulkapeitteensä ansiosta se maastoutuu hyvin valkoiseen hankeen, ja ilmavan höyhenpeitteen lisäksi lintua suojaavat kylmältä nokkaa ympäröivät viikset ja jalkojen höyhenet.
Keva on suomalainen julkisoikeudellinen eläkelaitos ja Suomen suurin eläkevakuuttaja. Keva huolehtii kunta-alan, valtion, kirkon ja Kelan henkilöstön eläkeasioista ja sen toiminta perustuu julkisten alojen eläkelakiin (JuEL) ja Keva-lakiin. Toimintaa valvovat valtiovarainministeriö ja Finanssivalvonta sekä Valtiontalouden tarkastusvirasto.
Luettelo televisiosarjan Salatut elämät poistuneista henkilöistä
Tämä luettelo sisältää henkilötietoja MTV3:n esittämästä Salatut elämät -televisiosarjasta poistuneista henkilöistä. Artikkeli käsittelee sarjan perheitä ja sivuhenkilöitä. Sarjan nykyiset henkilöt on lueteltu artikkelissa Luettelo televisiosarjan Salatut elämät henkilöistä.
Linnunlaulu (ruots. Fågelsången) on korkea kallioniemi Helsingin kantakaupungissa Eläintarhan puistoalueen kaakkoispuolella, Töölönlahden ja Eläintarhanlahden välissä. Alueelle luonteen antavat puistomainen korkea kalliomaasto, niin sanotut Linnunlaulun huvilat ja kalliota halkova syvä pääradan rautatiekuilu eli ”Linnunlaulun kanjoni”.