Suomenkielisen Wikipedian 100 luetuinta artikkelia, päivittäin. Lue lisää...
Yksi lensi yli käenpesän (elokuva)
Yksi lensi yli käenpesän (engl. One Flew Over the Cuckoo's Nest) on vuonna 1975 ensi-iltansa saanut Miloš Formanin ohjaama elokuva, joka perustuu Ken Keseyn kirjoittamaan samannimiseen romaaniin. Elokuva oli toinen, joka voitti kaikki viisi tärkeintä Oscar-palkintoa (paras elokuva, paras miespääosan esittäjä, paras naispääosan esittäjä, paras ohjaus, paras käsikirjoitus) sitten vuonna 1934 ilmestyneen elokuvan Tapahtui eräänä yönä.
Suomen kunnanvaakunat sisältävät Suomen kuntien käyttämät viralliset vaakunat. Alun perin ainoastaan kaupungeilla oli oikeus käyttää vaakunaa, joskin eräät kauppalat (Karjaa, Riihimäki, Rovaniemi ja Valkeakoski) olivat onnistuneet vahvistamaan sellaisen itselleen tasavallan presidentin allekirjoittamalla asetuksella. Kaikkia kuntia koskettava oikeus viralliseen vaakunaan luotiin 8.
Saimaa on suomalainen post-progressiivisen rockin yhtye, jonka Matti Mikkola perusti vuonna 2004. Yhtye on julkaissut livelevyn ja kuusi studioalbumia, joista viimeisin, Vol.7, ilmestyi syyskuussa 2024. Saimaa edustaa tyylilajiltaan progressiivista rockia, jossa kuuluu vahvimpina vaikutteina lattarimusiikki sekä 1960-1970-luvun viihdemusiikki.
Vain elämää (16. tuotantokausi)
Vain elämää -televisiosarjan 16. tuotantokausi esitetään syyskuusta 2025 alkaen Nelosella. Kauden artistit ovat Käärijä, Lauri Haav, Kuumaa-yhtyeen laulaja Johannes Brotherus, Egotrippi-yhtyeen laulaja Mikki Kauste, Pelle Miljoona, Viivi, Jonna Tervomaa ja Vesta.
Luettelo Kampinmalmin peruspiirin suojelluista rakennuksista
Tämä on luettelo Helsingin Kampinmalmin peruspiirin suojelluista rakennuksista. Kampinmalmi koostuu viidestä hallinnollisesta osa-alueesta: Etu-Töölö, Lapinlahti, Kamppi, Ruoholahti ja Jätkäsaari. Kampinmalmi sijaitsee Lauttasaaren itäpuolella ja Taka-Töölön eteläpuolella (raja Taka-Töölöön päin kulkee Pohjoisella Hesperiankadulla).
Mokoma on Lappeenrannasta lähtöisin oleva suomenkielistä metallia esittävä yhtye. Yhtye johtaa omaa Sakara Records -levy-yhtiötään, ja on saavuttanut muun muassa Suomen virallisen albumilistan ykkössijan vuodesta 2006 lähtien jokaisella julkaisemallaan albumilla (pl. Myrsky), kultalevyjä useilla eri julkaisuillaan sekä platinalevyn albumistaan Elävien kirjoihin (2015).
Tehosekoitin oli vuonna 1991 Lahdessa perustettu rock-yhtye. Punk-vaikutteisella musiikilla aloittaneesta yhtyeestä onnistui muotoutua myöhemmin merkittävä suomirock-yhtye, jonka läpimurtohitti vuonna 1997 oli ”C'mon baby yeah”. Yhtyeen muita tunnettuja kappaleita ovat muun muassa ”Pyydä tähdet taivaalta”, ”Asfaltti polttaa”, ”Pillitä Elli pillitä”, ”Maailma on sun”, "Valonkantaja" sekä ”Hetken tie on kevyt”.
Tonttu on marraskuussa 2025 ensi-iltaan tuleva suomalainen koko perheen elokuva, jonka ovat ohjanneet Joonas Berghäll ja Hannes Vartiainen. Neljän miljoonan budjetilla tehdyn kansainvälisen elokuvan käsikirjoittajia ovat Veera Tyhtilä, Joonas Berghäll, Hannes Vartiainen ja Mette Sø. Tonttu on lämminhenkinen jouluseikkailu, joka seuraa sisaruksia, Lumia ja Talvia, jotka joutuvat lapsena eroon toisistaan.
Heimlichin ote on amerikkalaislääkäri Henry Heimlichin (1920–2016) keksimä hätäkeino, joka estää henkilöä tukehtumasta. Toimenpide tehdään, kun esimerkiksi ruokaa on juuttunut autettavan henkilön kurkkuun. Otteessa mennään potilaan taakse, laitetaan omat kädet potilaan käsien alta yhteen pallean yläpuolelle ja vedetään voimakkaasti.
Luettelo hätäkeskuksen tehtäväluokista
Tehtäväluokat ovat Suomessa hätäkeskuksen viranomaisille määrittämiä tehtävänimikkeitä, jotka kertovat tehtävän perustiedot ja kiireellisyysluokan.
Love Records – Anna mulle Lovee
Love Records – Anna mulle Lovee on vuonna 2016 ensi-iltansa saanut suomalainen musiikki- ja komediaelokuva, jonka on ohjannut Aleksi Mäkelä. Löyhästi tositapahtumiin perustuva elokuva kertoo Love Records -levy-yhtiöstä ja sijoittuu 1960–1970-lukujen Suomeen. Sen päärooleissa nähdään Jarkko Niemi, Tomi Alatalo sekä Riku Nieminen, jotka esittävät Love Recordsin perustajia Atte Blomia, Henrik Otto Donneria ja Christian Schwindtia.
Hurriganes oli vuonna 1971 perustettu suomalainen rock-yhtye, joka oli toiminnassa vuosina 1971–1984, 1988 ja nimellä Remu & Hurriganes vuosina 1998–2018. Yhtyeen perustajajäsenet olivat rumpali ja laulaja Henry ”Remu” Aaltonen, basisti Hugo Christer ”Cisse” Häkkinen ja kitaristi Ilkka ”Ile” Kallio. Kallion erottua yhtyeestä keväällä 1972 hänen tilalleen kitaristiksi liittyi Pekka ”Albert” Järvinen, ja näin muodostui yhtyeen toinen peruskokoonpano.
Luettelo suomalaisten opiskelijahaalarien väreistä
Luettelo suomalaisten opiskelijahaalarien väreistä sisältää suomalaisten yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen ainejärjestöjen ja kiltojen opiskelijahaalareiden värit. Lisäksi luettelossa on epätäydellinen edustus ulkomaalaisten korkeakoulujen suomalaisten opiskelijajärjestöjen haalareiden väreistä. Osassa kaupungeista haalarit on tapana pukea kokonaan ylle ja osassa ne solmitaan vyötäisille, jolloin haalareista saattaa näkyä vain pääväri, mitä ei luettelossa ole huomioitu.
Kallmannin oireyhtymää (KS) sairastavalta puuttuu hajuaisti ja hänellä on sukuhormonien vaje. KS on oireyhtymä, jonka yleisyydeksi miehillä arvioidaan 1:4000-1:10000; naisilla tilan on arvioitu olevan noin 5 kertaa harvinaisempi. KS diagnosoidaan tyypillisesti nuoruusiällä, jos nuorelle ei tule murrosikää tai se etenee poikkeavan hitaasti.
Dingo on suomalainen rockyhtye ja yksi kaikkien aikojen suosituimmista suomalaisista yhtyeistä. Dingon levyjä on myyty Suomessa yli 500 000 kappaletta, ja sen tunnetuimpia hittejä ovat muun muassa ”Autiotalo” ja ”Levoton Tuhkimo”. Dingon esikoisalbumin Nimeni on Dingo (1984) aikaiseen kokoonpanoon kuuluivat yhtyeen keulakuva Pertti Nieminen (nykyinen Neumann, laulu), Jonttu Virta (kitara), Juha ”Quuppa” Seittonen (rummut), Jarkko Eve (basso) ja Pete Nuotio (koskettimet).
Hevimpi reissu on Jukka Vidgrenin ja Juuso Laation ohjaama ja käsikirjoittama suomalainen komediaelokuva, joka tuli ensi-iltaan lokakuussa 2024. Elokuva on itsenäinen jatko-osa Hevi reissu -elokuvalle, joka tuli ensi-iltaan 2018. Hevimpi reissu -elokuvassa Impaled Rektum -yhtyeen jäsenet karkaavat norjalaisesta vankilasta, koska kitaristi Lotvosen vanhempien poroteurastamo on vaarassa jäädä vasaran alle.
Luettelo vuonna 2025 kuolleista henkilöistä
Tämä on luettelo vuonna 2025 kuolleista tunnetuista henkilöistä. Henkilöt on lueteltu kuolinpäivän mukaisesti, samana päivänä kuolleet sukunimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä. Jos henkilöstä ei ole kirjoitettu artikkelia, luettelossa mainitaan lähde.
Aileen (Lee) Carol Wuornos (alun perin Aileen Carol Pittman); (29. helmikuuta 1956 Rochester, Oaklandin piirikunta, Michigan – 9. lokakuuta 2002 Florida State Prison, Bradfordin piirikunta, Florida) oli amerikansuomalainen rikollinen ja sarjamurhaaja, joka tuomittiin kuolemaan Floridassa vuonna 1992.
Pariisin terrori-iskut marraskuussa 2015
Pariisin terrori-iskut marraskuussa 2015 tehtiin myöhään illalla 13. marraskuuta 2015 Ranskassa Pariisissa ja sen esikaupungissa Saint-Denis’ssä. Niissä kuoli arvioiden mukaan ainakin 132 ihmistä ja 352 loukkaantunutta vietiin sairaalaan, heistä noin 100 oli kriittisessä tilassa.
Suomen miesten jalkapallomaajoukkue edustaa Suomea kansainvälisessä jalkapallossa ja toimii Suomen jalkapalloa hallinnoivan Suomen Palloliiton (SPL) alaisuudessa. Jalkapallomaajoukkueesta käytetään lempinimeä Huuhkajat. Suomen Palloliitto perustettiin vuonna 1907, ja Suomi on ollut Kansainvälisen jalkapalloliiton (FIFA) jäsen vuodesta 1908.
Rasmus Takaluoman katoamistapaus
Rasmus Sebastian Takaluoma (5. tammikuuta 2006 – 12. marraskuuta 2022) oli suomalainen poika, joka katosi vuoden 2022 marraskuun 11.
67 (lausutaan "six seven") on internetmeemi ja slangitermi, joka syntyi alkuvuodesta 2025 Tiktokissa ja Instagram-keloissa. Meemi on peräisin Skrillan kappaleesta ”Doot Doot (6 7)”, jossa toistuu sanoitus 6-7. Overtime Eliten pelaaja Taylen "TK" Kinney teki meemistä entistä suositumman viraalivideoilla, joissa hän käytti toistuvasti termiä "67".