Suomenkielisen Wikipedian 100 luetuinta artikkelia, päivittäin. Lue lisää...
Elina Pylkkänen on suomalainen taloustieteilijä ja Suomen työ- ja elinkeinoministeriön alivaltiosihteeri. Pylkkänen on aiemmin työskennellyt finanssineuvoksena valtiovarainministeriön vero-osastolla, yksikön johtajana Stakesin sosiaalitalouden tutkimusohjelmassa ja ekonomistina Ruotsin valtiovarainministeriössä. Pylkkänen on keskittynyt tutkimuksessaan muun muassa työn taloustieteen teemoihin, verotukseen sekä mikrosimulointimallien kehittämiseen ja soveltamiseen.
Yhteisövero eli yhteisön tulovero on Suomessa yhteisön tuloksesta perittävä vero. Yhteisöveroa maksavia yhteisöjä ovat osakeyhtiöt, osuuskunnat sekä tietyin edellytyksin liikelaitokset, julkisyhteisöt, yhdistykset, laitokset, säätiöt ja asunto-osakeyhtiöt. Yhteisöveron tuotosta osansa saavat valtio ja kunnat sekä vuoden 2015 loppuun kansankirkkojen seurakunnat.
Luettelo suomalaisten opiskelijahaalarien väreistä
Luettelo suomalaisten opiskelijahaalarien väreistä sisältää suomalaisten yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen ainejärjestöjen ja kiltojen opiskelijahaalareiden värit. Lisäksi luettelossa on epätäydellinen edustus ulkomaalaisten korkeakoulujen suomalaisten opiskelijajärjestöjen haalareiden väreistä. Osassa kaupungeista haalarit on tapana pukea kokonaan ylle ja osassa ne solmitaan vyötäisille, jolloin haalareista saattaa näkyä vain pääväri, mitä ei luettelossa ole huomioitu.
Synnin jäljet on suomalainen elokuva vuodelta 1946. Sen ohjasi Hannu Leminen. Elokuva on sukupuolitauti kupan ympärille kiertyvä opettavainen tragedia, jonka keskeiset henkilöt ovat kaksi sairaanhoitajataroppilasta (Eeva-Kaarina Volanen ja Rauha Rentola) ja toisen aviomies, kapakkalaulaja Ragnar (Tapio Rautavaara).
Vanhat suomalaiset mittayksiköt
Vanhat suomalaiset mittayksiköt tarkoittavat tässä mittayksiköitä, joita Suomessa käytettiin ennen metrijärjestelmän käyttöönottoa, joka tapahtui 16. elokuuta 1886 säädetyllä lailla. Virallisessa käytössä ja valtiollisessa kirjanpidossa käytettiin Suomessa metrijärjestelmän (nykyisen SI-järjestelmän edeltäjä) käyttöönottoon vuonna 1887 saakka ruotsalaisperäisiä mittoja, ja poikkeamisesta tästä mainittiin erikseen.
Kalevan Pallo KalPa r.y. on kuopiolainen jääkiekkoseura, jonka miesten edustusjoukkue pelaa SM-liigassa ja naisten edustusjoukkue Auroraliigassa. Seura voitti Spengler Cupin vuonna 2018, minkä lisäksi se on saavuttanut Liigassa kaksi kertaa hopeaa (1990–1991 ja 2016–2017) ja yhden pronssimitalin (2008–2009).
Paavo Pylkkänen (s. 1959) on suomalainen mielenfilosofi ja filosofian tohtori, joka toimii filosofian kandiohjelman johtajana, teoreettisen filosofian yliopistonlehtorina ja kognitiotieteen filosofian dosenttina Helsingin yliopistossa. Hän on myös teoreettisen filosofian yliopistonlehtori Skövden korkeakoulussa Ruotsissa.
Saimaan Pallo eli SaiPa on lappeenrantalainen jääkiekkoseura. Se on pelannut Suomen ylimmällä sarjatasolla SM-liigassa yhtäjaksoisesti vuodesta 1996 lähtien. Seura perustettiin vuonna 1948 Lauritsalan kauppalassa alun perin jalka- ja jääpalloseuraksi, ja ensimmäisen jääkiekko-ottelunsa se pelasi vuonna 1954.
Luettelo hätäkeskuksen tehtäväluokista
Tehtäväluokat ovat Suomessa hätäkeskuksen viranomaisille antamia tehtävänimikkeitä, jotka kertovat tehtävän perustiedot ja kiireellisyysluokan.
Reikänauha on koneellisesti käsiteltävän tiedon tallentamiseen tarkoitettu paperinauha, johon on lävistetty reikiä samaan tapaan kuin reikäkortissa. Mahdollisia lävistyskohtia on rinnakkain yleensä viidestä kahdeksaan, ja yksi rinnakkaisten lävistyskohtien rivi muodostaa jonkin tietojenkäsittelyllisen perusyksikön, esimerkiksi tavun, merkin tai ohjauskoodin. Reikänauhaa käytettiin 1700-luvulla posetiiveissa ja 1800-luvulta alkaen automaattisissa kudontakoneissa, lennätinlaitteissa ja kaukokirjoittimissa.
Erikoisjoukot (televisiosarja)
Erikoisjoukot on suomalainen, syksyllä 2022 Ruudussa alkanut ja keväällä 2023 Nelonen-kanavalla ensimmäistä kertaa esitetty, Suomen rankimmaksi tituleerattu tositelevisio-ohjelma, jossa julkisuudesta tunnetut henkilöt suorittavat lyhennetyn version äärimmäisen rankasta erikoisjoukkosotilaiden valintakokeesta, joka sisältää sekä fyysisesti että henkisesti haastavia tehtäviä. Ohjelma perustuu suosittuun ja palkittuun brittiläiseen SAS: Who Dares Wins -formaattiin. Sarjassa julkkiskokelaille ei ole luvassa helpotusta ja heidän täytyy selvitä niukalla ravinnolla, sekä verrattain vähällä levolla koko leirin ajan.
Angelmanin oireyhtymä on Harry Angelmanin vuonna 1965 kuvaama oireistokokonaisuus, jonka piirteitä ovat vaikea henkinen kehitysvammaisuus, erilaiset neurologiset häiriöt, ataksia ja poikkeuksellisen pienikokoinen pää. Luonteenomaisia ovat myös epileptiset kohtaukset, toistuvat naurunpuuskat sekä käsien nykiminen tai taputtelu. Aivosähkökäyrä on yleensä poikkeava.
Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut 2025
Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut 2025 järjestetään Ruotsissa Tukholmassa ja Tanskassa Herningin kaupungissa 9.–25. toukokuuta 2025. Alustava päätös järjestäjistä tehtiin vuonna 2018 järjestetyssä Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n kongressissa Maltalla.
Babylon on vuonna 2022 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen eeppinen draamakomediaelokuva, jonka on ohjannut ja käsikirjoittanut Damien Chazelle. Sen pääosia esittävät muun muassa Brad Pitt, Margot Robbie, Diego Calva, Jean Smart, Jovan Adepo ja Li Jun Li. Elokuva sijoittuu 1920-luvun lopun Hollywoodiin, aikaan, jolloin alettiin siirtyä mykkäelokuvista äänielokuviin.
The Last of Us (televisiosarja)
The Last of Us on yhdysvaltalainen televisiosarja, joka perustuu vuonna 2013 julkaistuun samannimiseen videopeliin. Post-apokalyptiseen maailmaan sijoittuvassa sarjassa tyttärensä menettänyt Joel Miller päätyy suojelemaan teini-ikäistä Ellietä. Sarjan ovat käsikirjoittaneet Craig Mazin sekä The Last of Us -pelin käsikirjoittaja ja ohjaaja Neil Druckmann.
Tiikeri (Panthera tigris) on suuri Panthera-sukuun kuuluva uhanalainen kissaeläinlaji, joka elää Itä- ja Kaakkois-Aasiassa, enimmäkseen trooppisissa sademetsissä. Tiikerin turkki on oranssinsävyinen ja siinä on tummia poikkijuovia. Tiikeri painaa yleensä noin 100–270 kilogrammaa ja sen säkäkorkeus on noin 100–110 senttimetriä.
Wincapita (aikaisemmalta nimeltään Winclub ja Giiclub) oli suomalainen yritys, jota on kuvattu Suomen suurimmaksi pyramidihuijaukseksi. Se antoi itsestään kuvan sijoitusklubina, johon pääsi sisään vain kutsuttuna ja sijoittamalla loppuvaiheessa jopa tuhansia euroja. Wincapitan verkkosivut toimivat kolme vuotta, kunnes 7.
Katolinen kirkko eli roomalaiskatolinen kirkko on yksi kristinuskon kolmesta pääsuuntauksesta protestantismin ja ortodoksisuuden ohella. Katolinen kirkko katsoo juuriensa olevan Jeesus Nasaretilaisen toiminnassa ajanlaskun alussa. Katolista kirkkoa johtavat piispat, joiden aseman katsotaan olevan peräisin Jeesuksen opetuslapsilta.
Konklaavi on katolisessa kirkossa paavin nimittämien kardinaalien kokous, jossa he valitsevat uuden kirkon päämiehen eli paavin. Äänestyskelpoisia ovat kardinaalit, jotka olivat alle 80-vuotiaita paavin paikan vapautuessa. Sana tulee latinan ilmauksesta cum clavi ("avaimen kanssa"), joka viittaa valintaan suljettujen ovien takana.
Ensimmäinen maailmansota (aiemmin myös suurvaltain sota tai maailmansota) oli vuosina 1914–1918 käyty maailmanlaajuinen sota, jonka tapahtumat keskittyivät enimmäkseen Euroopassa käytyihin taisteluihin. Alusta alkaen sotaa käytiin myös Aasiassa ja Afrikassa sekä kaikilla suurimmilla valtamerillä. Taisteluja ei käyty Amerikan mantereilla, mutta Yhdysvallat osallistui sotaan taistelemalla Euroopan maaperällä.
Suomen jääkiekkomaajoukkue on Suomen Jääkiekkoliiton hallinnoima joukkue, joka edustaa Suomea kansainvälisissä miesten jääkiekko-otteluissa. Lempinimensä Leijonat joukkue on saanut Suomen vaakunassa olevan leijonan mukaan. Joukkuetta nimitetään myös A-maajoukkueeksi erotukseksi eri aikoina alemman taitotason pelaajista kootuista B-maajoukkueista, jota on nimitetty myös Sisu Team -nimellä.
Amerikan yhdysvallat (engl. United States of America, lyh. USA) eli Yhdysvallat on pääosin Pohjois-Amerikan keskiosassa sijaitseva perustuslaillinen liittovaltio, joka koostuu 50 osavaltiosta ja yhdestä liittovaltion hallinnollisesta liittopiiristä, Washington (DC):stä, sekä useista erillisalueista.
Suomen kunnanvaakunat sisältävät Suomen kuntien käyttämät viralliset vaakunat. Alun perin ainoastaan kaupungeilla oli oikeus käyttää vaakunaa, joskin eräät kauppalat (Karjaa, Riihimäki, Rovaniemi ja Valkeakoski) olivat onnistuneet vahvistamaan sellaisen itselleen tasavallan presidentin allekirjoittamalla asetuksella. Kaikkia kuntia koskettava oikeus viralliseen vaakunaan luotiin 8.
Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut
Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut ovat Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n alaisille maajoukkueille järjestettävä jääkiekkoturnaus. Se järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1920. Nykyään kisat pidetään vuosittain.
Andor, tunnettu myös nimellä Andor: A Star Wars Story, on yhdysvaltalainen Tony Gilroyn luoma Disney+-tilausvideopalveluun julkaistu avaruusvakoilutrillerisarja, joka keskittyy Tähtien sota -universumin elokuvassa Rogue One: A Star Wars Story (2016) aiemmin nähtyyn Cassian Andorin hahmoon. Sarjan tapahtumat alkavat viisi vuotta ennen elokuvan tapahtumia. Myös yhtenä vastaavista tuottajista toimiva Diego Luna jatkoi Andorin roolissa.
KAJ on suomenruotsalainen vuonna 2009 perustettu musiikki- ja viihderyhmä Pohjanmaan Vöyriltä. Sen teknotyylinen huumorimusiikki perustuu suomenruotsin Vöyrin murteeseen. Yhtyeen kolme jäsentä ovat Kevin Holmström, Axel Åhman ja Jakob Norrgård, joiden etunimien ensimmäisistä kirjaimista (Kevin, Axel, Jakob) yhtyeen nimi tulee.