Suomenkielisen Wikipedian 100 luetuinta artikkelia, päivittäin. Lue lisää...
Saimaan Pallo eli SaiPa on lappeenrantalainen jääkiekkoseura. Se on pelannut Suomen ylimmällä sarjatasolla SM-liigassa yhtäjaksoisesti vuodesta 1996 lähtien. Seura perustettiin vuonna 1948 Lauritsalan kauppalassa alun perin jalka- ja jääpalloseuraksi, ja ensimmäisen jääkiekko-ottelunsa se pelasi vuonna 1954.
Kalevan Pallo KalPa r.y. on kuopiolainen jääkiekkoseura, jonka miesten edustusjoukkue pelaa SM-liigassa ja naisten edustusjoukkue Auroraliigassa. Seura voitti Spengler Cupin vuonna 2018, minkä lisäksi se on saavuttanut Liigassa kaksi kertaa hopeaa (1990–1991 ja 2016–2017) ja yhden pronssimitalin (2008–2009).
Luettelo suomalaisten opiskelijahaalarien väreistä
Luettelo suomalaisten opiskelijahaalarien väreistä sisältää suomalaisten yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen ainejärjestöjen ja kiltojen opiskelijahaalareiden värit. Lisäksi luettelossa on epätäydellinen edustus ulkomaalaisten korkeakoulujen suomalaisten opiskelijajärjestöjen haalareiden väreistä. Osassa kaupungeista haalarit on tapana pukea kokonaan ylle ja osassa ne solmitaan vyötäisille, jolloin haalareista saattaa näkyä vain pääväri, mitä ei luettelossa ole huomioitu.
Ristikon varjossa on Edvin Laineen ohjaama mustavalkoinen elokuva vuodelta 1945 ja hänen toinen ohjaustyönsä. Hän näyttelee siinä myös pääosaa. Yhteiskunnallisessa elokuvassa vankilasta siviiliin palaava metallityöläinen Lauri Haapa (Edvin Laine) ei onnistu järjestämään elämäänsä vaan sortuu laitapuolelle.
Maailmojen sota (vuoden 2005 elokuva)
Maailmojen sota (War of the Worlds) on H. G. Wellsin romaanin Maailmojen sota perustuva Steven Spielbergin ohjaama science fiction -elokuva. Elokuva sai ensi-iltansa vuonna 2005, jolloin myös kaksi muuta Wellsin romaanin filmatisointia julkaistiin. Spielbergin ohjaama versio on Josh Friedmanin ja David Koeppin käsikirjoittama.
Yhteisövero eli yhteisön tulovero on Suomessa yhteisön tuloksesta perittävä vero. Yhteisöveroa maksavia yhteisöjä ovat osakeyhtiöt, osuuskunnat sekä tietyin edellytyksin liikelaitokset, julkisyhteisöt, yhdistykset, laitokset, säätiöt ja asunto-osakeyhtiöt. Yhteisöveron tuotosta osansa saavat valtio ja kunnat sekä vuoden 2015 loppuun kansankirkkojen seurakunnat.
Suomen kunnanvaakunat sisältävät Suomen kuntien käyttämät viralliset vaakunat. Alun perin ainoastaan kaupungeilla oli oikeus käyttää vaakunaa, joskin eräät kauppalat (Karjaa, Riihimäki, Rovaniemi ja Valkeakoski) olivat onnistuneet vahvistamaan sellaisen itselleen tasavallan presidentin allekirjoittamalla asetuksella. Kaikkia kuntia koskettava oikeus viralliseen vaakunaan luotiin 8.
Suomi jääkiekon maailmanmestaruuskilpailuissa 1995
Suomen jääkiekkomaajoukkue otti ensimmäisen arvokisavoittonsa vuoden 1995 jääkiekon maailmanmestaruuskilpailuissa. Joukkueen ykköshyökkäysketjuun, niin sanottuun Tupu, Hupu ja Lupu -ketjuun kuuluivat Saku Koivu (keskushyökkääjä), Ville Peltonen (vasen laitahyökkääjä) ja Jere Lehtinen (oikea laitahyökkääjä). Ketjusta Saku Koivu valittiin kisojen parhaaksi hyökkääjäksi ja esimerkiksi finaaliottelussa ketju oli tekemässä Suomen kaikkia neljää maalia, joista kolme eli hattutempun teki Ville Peltonen.
Basilica di Santa Maria Maggiore on yksi Rooman neljästä suuresta varhaiskristillisestä (paavillisesta, patriarkaalisesta) basilikasta, joita ovat sen ohella San Giovanni in Laterano, San Paolo fuori le mura ja Pietarinkirkon edeltäjä Konstantinuksen basilika – ja ainoa, jonka interiööri on säilynyt alkuperäisessä asussaan suurista ulkoisista muutoksista huolimatta.lähde?
Luettelo hätäkeskuksen tehtäväluokista
Tehtäväluokat ovat Suomessa hätäkeskuksen viranomaisille antamia tehtävänimikkeitä, jotka kertovat tehtävän perustiedot ja kiireellisyysluokan.
Kuopion jäähalli (markkinointi- ja sponsorinimeltään Olvi Areena, joskus myös Niiralan monttu) on Kuopion Hatsalan kaupunginosan Kuntolaaksossa sijaitseva jäähalli, jonka uudistettu jäähalliosa otettiin käyttöön vuoden 2018 elokuussa. Olvi Areenan ja uuden Kuntolaakson uimahallin yhteinen pysäköintirakennus, joka palvelee näiden kahden rakennuksen asiakkaita, valmistui vuoden 2019 elokuussa. Vuonna 1979 rakennetun ja 2000-luvulla mittavasti remontoidun jäähallin katsojakapasiteetti on 5 300, josta 3 628 on istuma- ja 1 381 + 11 seisomapaikkoja.
Jääkiekon SM-liigakausi 2024–2025
Jääkiekon SM-liigakausi 2024–2025 on jääkiekon SM-liigan 50. kausi. Tappara lähti kauteen kolmatta kertaa peräkkäin hallitsevana mestarina.
Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut 2025
Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut 2025 järjestetään Ruotsissa Tukholmassa ja Tanskassa Herningin kaupungissa 9.–25. toukokuuta 2025. Alustava päätös järjestäjistä tehtiin vuonna 2018 järjestetyssä Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n kongressissa Maltalla.
Suomen jääkiekkomaajoukkue on Suomen Jääkiekkoliiton hallinnoima joukkue, joka edustaa Suomea kansainvälisissä miesten jääkiekko-otteluissa. Lempinimensä Leijonat joukkue on saanut Suomen vaakunassa olevan leijonan mukaan. Joukkuetta nimitetään myös A-maajoukkueeksi erotukseksi eri aikoina alemman taitotason pelaajista kootuista B-maajoukkueista, jota on nimitetty myös Sisu Team -nimellä.
Catherine ”Kate” Bush (s. 30. heinäkuuta 1958 Bexleyheath, Kent, Englanti, Yhdistynyt kuningaskunta; nykyään Suur-Lontoo) on brittiläinen laulaja ja musiikintekijä, joka on kirjallisuusvaikutteisten ja monimerkityksellisten sanoitustensa lisäksi tunnettu korkeasta ja ilmaisuvoimaisesta lauluäänestään sekä musiikillisen tuotantonsa monimuotoisuudesta.
Malesian osavaltiot ja territoriot
Malesia on liittovaltio, joka koostuu kolmestatoista osavaltiosta (negeri) ja kolmesta liittovaltion territoriosta (Wilayah Persekutuan). Yksitoista osavaltiota ja kaksi liittovaltion aluetta sijaitsevat Malakan niemimaalla Länsi-Malesiassa. Kaksi osavaltiota ja yksi territorio sijaitsevat Itä-Malesiassa Borneon saarella.
Karotenoidit (latinan sanasta carota ’porkkana’) ovat kasvien ja muiden yhteyttävien eliöiden viherhiukkasissa esiintyviä luonnollisia pigmenttejä. Karotenoidit ovat väriltään keltaisia, oransseja tai punaisia, koska ne absorboivat enimmäkseen sinistä ja vihreää valoa. Karotenoideja sisältävät kasvinosat eivät ole kuitenkaan välttämättä punertavia tai keltaisia, koska esimerkiksi lehtivihreä saattaa peittää niiden värit alleen.
Konklaavi on katolisessa kirkossa paavin nimittämien kardinaalien kokous, jossa he valitsevat uuden kirkon päämiehen eli paavin. Äänestyskelpoisia ovat kardinaalit, jotka olivat alle 80-vuotiaita paavin paikan vapautuessa. Sana tulee latinan ilmauksesta cum clavi ("avaimen kanssa"), joka viittaa valintaan suljettujen ovien takana.
Jääkiekon SM-liigakausi 2023–2024
Jääkiekon SM-liigakausi 2023–2024 oli jääkiekon SM-liigan 49. kausi. Runkosarja alkoi 12.
Elina Pylkkänen on suomalainen taloustieteilijä ja Suomen työ- ja elinkeinoministeriön alivaltiosihteeri. Pylkkänen on aiemmin työskennellyt finanssineuvoksena valtiovarainministeriön vero-osastolla, yksikön johtajana Stakesin sosiaalitalouden tutkimusohjelmassa ja ekonomistina Ruotsin valtiovarainministeriössä. Pylkkänen on keskittynyt tutkimuksessaan muun muassa työn taloustieteen teemoihin, verotukseen sekä mikrosimulointimallien kehittämiseen ja soveltamiseen.
Katolinen kirkko eli roomalaiskatolinen kirkko on yksi kristinuskon kolmesta pääsuuntauksesta protestantismin ja ortodoksisuuden ohella. Katolinen kirkko katsoo juuriensa olevan Jeesus Nasaretilaisen toiminnassa ajanlaskun alussa. Katolista kirkkoa johtavat piispat, joiden aseman katsotaan olevan peräisin Jeesuksen opetuslapsilta.
Hurriganes oli vuonna 1971 perustettu suomalainen rock-yhtye, joka oli toiminnassa vuosina 1971–1984, 1988 ja nimellä Remu & Hurriganes vuosina 1998–2018. Yhtyeen perustajajäsenet olivat rumpali ja laulaja Henry ”Remu” Aaltonen, basisti Hugo Christer ”Cisse” Häkkinen ja kitaristi Ilkka ”Ile” Kallio. Kallion erottua yhtyeestä keväällä 1972 hänen tilalleen kitaristiksi liittyi Pekka ”Albert” Järvinen, ja näin muodostui yhtyeen toinen peruskokoonpano.
Erikoisjoukot (televisiosarja)
Erikoisjoukot on suomalainen, syksyllä 2022 Ruudussa alkanut ja keväällä 2023 Nelonen-kanavalla ensimmäistä kertaa esitetty, Suomen rankimmaksi tituleerattu tositelevisio-ohjelma, jossa julkisuudesta tunnetut henkilöt suorittavat lyhennetyn version äärimmäisen rankasta erikoisjoukkosotilaiden valintakokeesta, joka sisältää sekä fyysisesti että henkisesti haastavia tehtäviä. Ohjelma perustuu suosittuun ja palkittuun brittiläiseen SAS: Who Dares Wins -formaattiin. Sarjassa julkkiskokelaille ei ole luvassa helpotusta ja heidän täytyy selvitä niukalla ravinnolla, sekä verrattain vähällä levolla koko leirin ajan.
Kanariansaarten ralli eli Rally Islas Canarias on vuodesta 1977 lähtien järjestetty rallikilpailu, joka järjestetään Kanariansaarilla. Kilpailu pidettiin aluksi nimellä Rally El Corte Inglés ja siitä tuli osa Espanjan mestaruussarjaa vuonna 1979. Kilpailun nimeksi vaihdettiin Rally de Canarias vuodelle 2002 ja uudestaan nimelle Rally Islas Canarias vuodelle 2009.
Lappeenrannan kisapuiston jäähalli
Kisapuiston jäähalli on jäähalli Kisapuiston urheilukeskuksessa Parkkarilassa Lappeenrannassa. Halli valmistui 30. syyskuuta 1972, kun tekojäärata katettiin.
Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut
Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut ovat Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n alaisille maajoukkueille järjestettävä jääkiekkoturnaus. Se järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1920. Nykyään kisat pidetään vuosittain.
The Voice of Finland (14. tuotantokausi)
The Voice of Finlandin neljästoista tuotantokausi alkoi 24. tammikuuta 2025. Tähtivalmentajina toimivat edellisellä kaudella olleet Sanni, Elastinen, Maija Vilkkumaa ja Arttu Wiskari.
Luettelo Yhdysvaltain presidenteistä
Yhdysvaltain presidentti on Yhdysvaltain valtion ja hallituksen päämies. Presidentti johtaa liittovaltion toimeenpanevaa elintä ja on asevoimien ylipäällikkö. Presidentti valitaan epäsuorasti neljävuotiselle virkakaudelle kansanäänestyksellä valitsijamieskokouksen kautta.