Suomenkielisen Wikipedian 100 luetuinta artikkelia, päivittäin. Lue lisää...
Suomen jääkiekkomaajoukkue on Suomen Jääkiekkoliiton hallinnoima joukkue, joka edustaa Suomea kansainvälisissä miesten jääkiekko-otteluissa. Lempinimensä Leijonat joukkue on saanut Suomen vaakunassa olevan leijonan mukaan. Joukkuetta nimitetään myös A-maajoukkueeksi erotukseksi eri aikoina alemman taitotason pelaajista kootuista B-maajoukkueista, jota on nimitetty myös Sisu Team -nimellä.
Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut
Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut ovat Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n alaisille maajoukkueille järjestettävä jääkiekkoturnaus. Se järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1920. Nykyään kisat pidetään vuosittain.
Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut 2025
Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut 2025 järjestetään Ruotsissa Tukholmassa ja Tanskassa Herningin kaupungissa 9.–25. toukokuuta 2025. Alustava päätös järjestäjistä tehtiin vuonna 2018 järjestetyssä Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n kongressissa Maltalla.
Pikku Pietarin piha (vuoden 1961 elokuva)
Pikku Pietarin piha on Jack Witikan ohjaama suomalainen elokuva vuodelta 1961. Elokuva perustuu Simo Puupposen eli Aapelin romaaniin Pikku Pietarin piha (1958). Tarinan keskushenkilöitä ovat torikauppias Jormalainen, hänen Pietari-poikansa ja heidän sydämellinen taloudenhoitajansa Karoliina.
Jokelan koulusurmat oli 7. marraskuuta 2007 hieman ennen keskipäivää Tuusulan Jokelassa, Jokelan koulukeskuksessa tapahtunut aseellinen hyökkäys, jossa koulun oppilas, 18-vuotias abiturientti Pekka-Eric Auvinen, ampui koulun sisätiloissa pienoispistoolilla useita henkilöitä kohti. Jokelan koulukeskus on yhdistetty peruskoulun kolmen viimeisen luokan ja lukion käsittävä koulukeskus, jossa opiskelee noin 500 oppilasta ja työskentelee 50 henkilökunnan jäsentä.
Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut 2024
Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut 2024 järjestettiin Tšekin Prahassa ja Ostravassa 10.–26. toukokuuta 2024. Kansainvälisen jääkiekkoliitto IIHF päätti vuoden 2023 maailmanmestaruuskilpailujen yhteydessä pitämässään kongressissa, että Ukrainaan hyökännyt Venäjä ja Venäjää hyökkäyssodassa tukeva Valko-Venäjä eivät saa osallistua näihin kilpailuihin.
Suomi jääkiekon maailmanmestaruuskilpailuissa 1995
Suomen jääkiekkomaajoukkue otti ensimmäisen arvokisavoittonsa vuoden 1995 jääkiekon maailmanmestaruuskilpailuissa. Joukkueen ykköshyökkäysketjuun, niin sanottuun Tupu, Hupu ja Lupu -ketjuun kuuluivat Saku Koivu (keskushyökkääjä), Ville Peltonen (vasen laitahyökkääjä) ja Jere Lehtinen (oikea laitahyökkääjä). Ketjusta Saku Koivu valittiin kisojen parhaaksi hyökkääjäksi ja esimerkiksi finaaliottelussa ketju oli tekemässä Suomen kaikkia neljää maalia, joista kolme eli hattutempun teki Ville Peltonen.
Birgitta Silanderin katoamistapaus
Birgitta Silander oli suomalainen kampaaja, joka katosi 65-vuotiaana maanantaina 24. elokuuta 2015 Helsingissä. Laajoista etsinnöistä huolimatta häntä ei ole löydetty.
Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut 1995
Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut 1995 olivat järjestyksessään 59. maailmanmestaruuskilpailut, ja ne pelattiin kahdeksatta kertaa Ruotsissa. Turnaukseen osallistui 12 joukkuetta, jotka oli jaettu kahteen lohkoon.
Luettelo hätäkeskuksen tehtäväluokista
Tehtäväluokat ovat Suomessa hätäkeskuksen viranomaisille antamia tehtävänimikkeitä, jotka kertovat tehtävän perustiedot ja kiireellisyysluokan.
Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut 2022
Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut 2022 järjestettiin Suomessa Tampereella ja Helsingissä 13.–29. toukokuuta 2022. Otteluareenoina toimivat Nokia Arena ja Helsingin jäähalli.
Kaj, tyyliteltynä KAJ, on suomenruotsalainen vuonna 2009 perustettu musiikki- ja viihderyhmä Pohjanmaan Vöyriltä. Sen teknotyylinen huumorimusiikki perustuu suomenruotsin Vöyrin murteeseen. Yhtyeen kolme jäsentä ovat Kevin Holmström, Axel Åhman ja Jakob Norrgård, joiden etunimien ensimmäisistä kirjaimista (Kevin, Axel, Jakob) yhtyeen nimi tulee.
Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut 2023
Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut 2023 järjestettiin Suomessa ja Latviassa 12.–28. toukokuuta 2023. Otteluareenoina olivat Tampereen Nokia Arena ja Riian Riika-areena.
Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus
Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus tapahtui 26. huhtikuuta 1986 Ukrainan sosialistisessa neuvostotasavallassa Tšernobylin ydinvoimalaitoksessa lähellä Prypjatin kaupunkia. Tuhoutunut ydinreaktori oli vesijäähdytteinen ja grafiittihidasteinen RBMK-1000.
Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut 2019
Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut 2019 järjestettiin Slovakian Bratislavassa ja Košicessa. Samat kaupungit olivat maailmanmestaruuskilpailujen isäntinä aiemmin, vuonna 2011. Suomi voitti kisoissa kolmannen maailmanmestaruutensa voittamalla loppuottelussa Kanadan maalein 3–1.
Petolliset on alankomaalaisen psykologisen tositelevisiokilpailun De Verradersin suomalainen versio, jossa joukko suomalaisia kilpailee joukkueittain erilaisissa haasteissa, joissa voi kerryttää ryhmän kokonaisrahapottia. Ryhmässä on kuitenkin joukko Petollisia, jotka koettavat saada tämän voittopotin kokonaan itselleen ”murhaamalla” eli pudottamalla tavalliset kilpailijat pois. Ohjelman esitys alkoi syyskuussa 2023 Nelonen-kanavalla ja Ruutu-suoratoistopalvelussa.
Jääkiekko on joukkuepeli, jota pelataan jäällä jääkiekkokaukalossa. Kaukalossa pelaa tavallisessa pelitilanteessa toisiaan vastaan kaksi kuusihenkistä joukkuetta. Yhdestä joukkueesta on tavanomaisessa pelitilanteessa kentällä yksi kentällinen eli yksi maalivahti, kaksi puolustajaa ja kolme hyökkääjää.
Kansainvälinen sairaanhoitajapäivä
Kansainvälinen sairaanhoitajapäivä on vuosittain Florence Nightingalen syntymäpäivänä 12. toukokuuta vietettävä vuosipäivä, jolla juhlistetaan sairaanhoitajien panosta yhteiskunnassa. Kansainvälinen sairaanhoitajaliitto on viettänyt kansainvälistä sairaanhoitajapäivää vuodesta 1965.
Mikko Lehtonen (jääkiekkoilija, 1994)
Mikko Kasper Lehtonen (s. 16. tammikuuta 1994 Turku) on suomalainen jääkiekkopuolustaja, joka pelaa Sveitsin National Leaguen ZSC Lionsissa.
Karjalan kunnailla (televisiosarja)
Karjalan kunnailla on suomalainen draamasarja, jota esitti Yle TV2 vuosina 2007–2012. Sarjan ensimmäinen jakso esitettiin 21. marraskuuta 2007.
Suomi Eurovision laulukilpailussa
Suomi on osallistunut Euroviisuihin eli Euroopan Yleisradioliiton (EBU) Eurovision laulukilpailuun vuosina 1961–2024 yhteensä 57 kertaa. Suomi on voittanut Eurovision laulukilpailun yhden kerran, vuonna 2006, jolloin maata edusti Lordi kappaleellaan ”Hard Rock Hallelujah”. Samalla Lordi rikkoi aiemman piste-ennätyksen.
Woke (lausutaan englanniksi /woʊk/) tarkoittaa valveutuneisuutta tai henkilön yhteiskunnallista tiedostamista. Wokessa välitetään vähemmistöistä, syrjinnästä ja vihapuheesta. Sana on alun perin peräisin Yhdysvaltain afroamerikkalaisen väestön 1920-luvulla käyttämästä englannin muodosta, jossa sillä viitattiin hereillä olemiseen.
Fennomania eli suomalaisuusliike oli Suomen autonomian ajan alkupuolelle ajoittuva suomalaiskansallinen liike. Liike taisteli suomen kielen aseman parantamisen puolesta ja pyrki osoittamaan kansallisromantiikan perusteella Suomen kansakunnaksi, jonka kielenä olisi suomi. Fennomaniasta on käytetty myös nimityksiä suomenmielisyys ja suomenkiihko.
Luettelo suomalaisten opiskelijahaalarien väreistä
Luettelo suomalaisten opiskelijahaalarien väreistä sisältää suomalaisten yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen ainejärjestöjen ja kiltojen opiskelijahaalareiden värit. Lisäksi luettelossa on epätäydellinen edustus ulkomaalaisten korkeakoulujen suomalaisten opiskelijajärjestöjen haalareiden väreistä. Osassa kaupungeista haalarit on tapana pukea kokonaan ylle ja osassa ne solmitaan vyötäisille, jolloin haalareista saattaa näkyä vain pääväri, mitä ei luettelossa ole huomioitu.
Jalot metallit eli jalometallit ovat joukko metallisia alkuaineita, joilla on pieni normaalipotentiaali ja jotka eivät reagoi vetykaasua vapauttavasti suolahapolla tai sitä heikommilla hapoilla. Puhtaina metalleina ollessaan jalometallit vaativat liuetakseen voimakkaita happoja, kuningasvettä tai oman tietynlaisen menetelmänsä. Esimerkiksi kulta liukenee syanidiliuokseen.
Suomen kunnanvaakunat sisältävät Suomen kuntien käyttämät viralliset vaakunat. Alun perin ainoastaan kaupungeilla oli oikeus käyttää vaakunaa, joskin eräät kauppalat (Karjaa, Riihimäki, Rovaniemi ja Valkeakoski) olivat onnistuneet vahvistamaan sellaisen itselleen tasavallan presidentin allekirjoittamalla asetuksella. Kaikkia kuntia koskettava oikeus viralliseen vaakunaan luotiin 8.