Suomenkielisen Wikipedian 100 luetuinta artikkelia, päivittäin. Lue lisää...
Kaj, tyyliteltynä KAJ, on suomenruotsalainen vuonna 2009 perustettu musiikki- ja viihderyhmä Pohjanmaan Vöyriltä. Sen teknotyylinen huumorimusiikki perustuu suomenruotsin Vöyrin murteeseen. Yhtyeen kolme jäsentä ovat Kevin Holmström, Axel Åhman ja Jakob Norrgård, joiden etunimien ensimmäisistä kirjaimista (Kevin, Axel, Jakob) yhtyeen nimi tulee.
Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut 2025
Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut 2025 järjestetään Ruotsissa Tukholmassa ja Tanskassa Herningin kaupungissa 9.–25. toukokuuta 2025. Alustava päätös järjestäjistä tehtiin vuonna 2018 järjestetyssä Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n kongressissa Maltalla.
Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut
Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut ovat Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n alaisille maajoukkueille järjestettävä jääkiekkoturnaus. Se järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1920. Nykyään kisat pidetään vuosittain.
Suomi Eurovision laulukilpailussa
Suomi on osallistunut Euroviisuihin eli Euroopan Yleisradioliiton (EBU) Eurovision laulukilpailuun vuosina 1961–2024 yhteensä 57 kertaa. Suomi on voittanut Eurovision laulukilpailun yhden kerran, vuonna 2006, jolloin maata edusti Lordi kappaleellaan ”Hard Rock Hallelujah”. Samalla Lordi rikkoi aiemman piste-ennätyksen.
Ylioppilastutkinto on lukion päättövaiheessa suoritettava toisen asteen tutkinto, jonka tarkoituksena on selvittää, ”ovatko opiskelijat omaksuneet lukion opetussuunnitelman mukaiset tiedot ja taidot sekä lukion tavoitteiden mukaisen riittävän kypsyyden.” Ylioppilastutkinnnon suorittaminen edellyttää joko lukion oppimäärän tai ammatillisen perustutkinnon hyväksyttyä suorittamista. Ylioppilaskokeet mittaavat lukion opetussuunnitelman tavoitteiden saavuttamista ja siten se suoritetaankin tyypillisimmin lukion päätteeksi.Tutkinnon suorittamista varten lukioissa järjestetään kahdesti vuodessa ylioppilaskokeet, jotka läpäissyt suorittanut henkilö on ylioppilas. Ylioppilastutkinnon johtamisesta, järjestämisestä ja toimeenpanosta vastaa ylioppilastutkintolautakunta.
Suomen jääkiekkomaajoukkue on Suomen Jääkiekkoliiton hallinnoima joukkue, joka edustaa Suomea kansainvälisissä miesten jääkiekko-otteluissa. Lempinimensä Leijonat joukkue on saanut Suomen vaakunassa olevan leijonan mukaan. Joukkuetta nimitetään myös A-maajoukkueeksi erotukseksi eri aikoina alemman taitotason pelaajista kootuista B-maajoukkueista, jota on nimitetty myös Sisu Team -nimellä.
Pikku pelimannista viulun kuninkaaksi
Pikku pelimannista viulun kuninkaaksi on Toivo Särkän ohjaama elokuva vuodelta 1949. Se kertoo viulutaiteilija Heimo Haiton nuoruudesta. Siihen sisältyy lyhennettynä elokuva Pikku pelimanni ja 15 minuutin mittainen jatko, joka tehtiin, kun Yhdysvalloissa asunut Haitto oli käymässä Suomessa.
Jokelan koulusurmat oli 7. marraskuuta 2007 hieman ennen keskipäivää Tuusulan Jokelassa, Jokelan koulukeskuksessa tapahtunut aseellinen hyökkäys, jossa koulun oppilas, 18-vuotias abiturientti Pekka-Eric Auvinen, ampui koulun sisätiloissa pienoispistoolilla useita henkilöitä kohti. Jokelan koulukeskus on yhdistetty peruskoulun kolmen viimeisen luokan ja lukion käsittävä koulukeskus, jossa opiskelee noin 500 oppilasta ja työskentelee 50 henkilökunnan jäsentä.
Raideleveys on rautatien kiskojen sisäreunojen välinen etäisyys. Käsitettä raideleveys ei pidä sekoittaa käsitteeseen raideväli, joka tarkoittaa rautatien kahden rinnakkaisen raiteen keskilinjojen välistä etäisyyttä. Maailman yleisintä raideleveyttä, alunperin vain englantilaista 1 435 millimetriä, kutsutaan normaaliraideleveydeksi (engl.
Luettelo Suomen euroviisuedustajista
Suomi on osallistunut Eurovision laulukilpailuun eli Euroviisuihin vuodesta 1961 lähtien. Tämä artikkeli sisältää luetteloita Suomea Euroviisuissa edustaneista henkilöistä.
Luettelo hätäkeskuksen tehtäväluokista
Tehtäväluokat ovat Suomessa hätäkeskuksen viranomaisille antamia tehtävänimikkeitä, jotka kertovat tehtävän perustiedot ja kiireellisyysluokan.
Luettelo Eurovision laulukilpailun voittajista
Tämä on luettelo Euroopan yleisradiounionin jäsenmaiden järjestämän vuosittaisen Eurovision laulukilpailun voittajista. Kilpailu on järjestetty vuosittain vuodesta 1956 alkaen ja on siten yksi maailman pisimpään jatkuneista televisio-ohjelmista. Se on peruttu ainoastaan vuonna 2020, mutta silloinkin jokainen osallistujamaa oli jo valinnut edustuskappaleensa.
Arvosana on koulutuksessa käytettävä arvio kokeen, kurssin, oppiaineen opiskelun, päättötyön, opinnäytteen tai tutkielman onnistumisesta. Arvosanoja voidaan antaa numeroin, kirjaimin tai erityisin sanoin, joilla on merkityksensä. Arvosanan antaa tyypillisesti auktoriteetin roolissa oleva opettaja luettuaan palautetun vastauksen tai työn.
Erikoisjoukot (televisiosarja)
Erikoisjoukot on suomalainen, syksyllä 2022 Ruudussa alkanut ja keväällä 2023 Nelonen-kanavalla ensimmäistä kertaa esitetty, Suomen rankimmaksi tituleerattu tositelevisio-ohjelma, jossa julkisuudesta tunnetut henkilöt suorittavat lyhennetyn version äärimmäisen rankasta erikoisjoukkosotilaiden valintakokeesta, joka sisältää sekä fyysisesti että henkisesti haastavia tehtäviä. Ohjelma perustuu suosittuun ja palkittuun brittiläiseen SAS: Who Dares Wins -formaattiin. Sarjassa julkkiskokelaille ei ole luvassa helpotusta ja heidän täytyy selvitä niukalla ravinnolla, sekä verrattain vähällä levolla koko leirin ajan.
Bara bada bastu (suom. Saunotaan vain) on Vöyriltä kotoisin olevan suomenruotsalaisen Kaj-yhtyeen helmikuussa 2025 julkaistu musiikkikappale. Pohjanmaanruotsin Vöyrin murteella laulettavan kappaleen ovat säveltäneet ja sanoittaneet yhtyeen jäsenten lisäksi Anderz Wrethov, Kristofer Strandberg ja Robert Skowronski.
Suomen kunnanvaakunat sisältävät Suomen kuntien käyttämät viralliset vaakunat. Alun perin ainoastaan kaupungeilla oli oikeus käyttää vaakunaa, joskin eräät kauppalat (Karjaa, Riihimäki, Rovaniemi ja Valkeakoski) olivat onnistuneet vahvistamaan sellaisen itselleen tasavallan presidentin allekirjoittamalla asetuksella. Kaikkia kuntia koskettava oikeus viralliseen vaakunaan luotiin 8.
Woke (lausutaan englanniksi /woʊk/) tarkoittaa valveutuneisuutta tai henkilön yhteiskunnallista tiedostamista. Wokessa välitetään vähemmistöistä, syrjinnästä ja vihapuheesta. Sana on alun perin peräisin Yhdysvaltain afroamerikkalaisen väestön 1920-luvulla käyttämästä englannin muodosta, jossa sillä viitattiin hereillä olemiseen.
Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut 2024
Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut 2024 järjestettiin Tšekin Prahassa ja Ostravassa 10.–26. toukokuuta 2024. Kansainvälisen jääkiekkoliitto IIHF päätti vuoden 2023 maailmanmestaruuskilpailujen yhteydessä pitämässään kongressissa, että Ukrainaan hyökännyt Venäjä ja Venäjää hyökkäyssodassa tukeva Valko-Venäjä eivät saa osallistua näihin kilpailuihin.
Karjalan kunnailla (televisiosarja)
Karjalan kunnailla on suomalainen draamasarja, jota esitti Yle TV2 vuosina 2007–2012. Sarjan ensimmäinen jakso esitettiin 21. marraskuuta 2007.
Luettelo suomalaisten opiskelijahaalarien väreistä
Luettelo suomalaisten opiskelijahaalarien väreistä sisältää suomalaisten yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen ainejärjestöjen ja kiltojen opiskelijahaalareiden värit. Lisäksi luettelossa on epätäydellinen edustus ulkomaalaisten korkeakoulujen suomalaisten opiskelijajärjestöjen haalareiden väreistä. Osassa kaupungeista haalarit on tapana pukea kokonaan ylle ja osassa ne solmitaan vyötäisille, jolloin haalareista saattaa näkyä vain pääväri, mitä ei luettelossa ole huomioitu.
Megaforce tai Mega Force eli ”Megis” on alankomaalaisen Refresco Beneluxin tuottama energiajuoma. Megaforcea myydään Suomessa 500 millilitran tölkeissä sokerillisena, sokerittomana, sitruksen sekä poistuvana mangon makuisena. Saatavilla on ollut myös 330 millilitran tölkissä sokerittomana mansikan-sitruunan ja marjan maulla.
Eurooppa on maanosa pohjoisella pallonpuoliskolla Euraasian mantereen läntisessä viidenneksessä. Sitä rajaavat Atlantin valtameri lännessä, Pohjoinen jäämeri pohjoisessa, Uralvuoret ja Uraljoki idässä, Kaspianmeri, Kaukasusvuoret ja Mustameri kaakossa sekä Välimeri etelässä. Pinta-alaltaan (noin 10,3 miljoonaa neliökilometriä) Eurooppa on maailman toiseksi pienin maanosa, hieman suurempi kuin Oseania.
Petolliset on alankomaalaisen psykologisen tositelevisiokilpailun De Verradersin suomalainen versio, jossa joukko suomalaisia kilpailee joukkueittain erilaisissa haasteissa, joissa voi kerryttää ryhmän kokonaisrahapottia. Ryhmässä on kuitenkin joukko Petollisia, jotka koettavat saada tämän voittopotin kokonaan itselleen ”murhaamalla” eli pudottamalla tavalliset kilpailijat pois. Ohjelman esitys alkoi syyskuussa 2023 Nelonen-kanavalla ja Ruutu-suoratoistopalvelussa.
Suomi jääkiekon maailmanmestaruuskilpailuissa 1995
Suomen jääkiekkomaajoukkue otti ensimmäisen arvokisavoittonsa vuoden 1995 jääkiekon maailmanmestaruuskilpailuissa. Joukkueen ykköshyökkäysketjuun, niin sanottuun Tupu, Hupu ja Lupu -ketjuun kuuluivat Saku Koivu (keskushyökkääjä), Ville Peltonen (vasen laitahyökkääjä) ja Jere Lehtinen (oikea laitahyökkääjä). Ketjusta Saku Koivu valittiin kisojen parhaaksi hyökkääjäksi ja esimerkiksi finaaliottelussa ketju oli tekemässä Suomen kaikkia neljää maalia, joista kolme eli hattutempun teki Ville Peltonen.
Äiti Teresa, oikealta nimeltään Anjezë Gonxhe Bojaxhiu (ääntämys albaniaksi [aˈɲɛzə ˈɡɔndʒɛ bɔjaˈdʒiu]), katolisen kirkon piirissä Pyhä Teresa Kalkuttalainen (26. elokuuta 1910 Üsküp, Osmanien valtakunta – 5. syyskuuta 1997 Kalkutta, Intia) oli maailmankuulu roomalaiskatolilainen nunna, etniseltä taustaltaan albaani.
Lysotsyymi on muun muassa kyynelnesteessä, syljessä, hiessä sekä nenän että suolen limakalvoissa esiintyvä entsyymi, joka pystyy hajottamaan prokaryoottien solukalvossa olevia polysakkarideja (peptidoglykaani ja kitodekstriini). Lysotsyymiä tutkittiin aikanaan sen antiseptisten ominaisuuksien vuoksi, mutta spesifiset antibiootit korvasivat sen tässä suhteessa. Lysotsyymin bakteereja tuhoava vaikutus erityisesti grampositiivisiin bakteereihin perustuu bakteerin soluseinämän peptidoglykaanikerroksen sidosten pilkkomiseen, jonka seurauksena bakteerisolun osmoottinen tasapaino häiriintyy ja se siten mahdollistaa myös muiden entsyymien tunkeutumisen tuhoamaan bakteerin.